Syyhy

Voiko stromectol-lääkkeen ottamisen ja nix-voiteen levittämisen jälkee ilmaantua uusia punkin puremia? Lääkkeen otin kaksi päivää sitten ja muutamia uusia puremia on ilmaantunut. Kotona on siivottu kaikki ja pyykkejä olen pessyt hanskat kädessä.
Kuinka tehokas stromectol-lääke on?
116424
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mistä tiedät että nuo uudet jäljet ovat puremia? Minulle kävi niin, että mitä useammin voitelin ihoni NIX-voiteella, sitä enemmän tuli puremia muistuvia ihottumia. Sitten ilmeni, että olin allerginen jollekkin Nix-voiteen sisältämälle aineelle, joka aiheutti ihottumaa. Muilla perheenjäsenillä punkit hävisivät yhden kokovartalo voitelun jälkeen. Eikä sen koomin ole punkkeja näkynyt. Toki pesimme ja vaihdoimme myös vuodevaatteet. Eli allergiakin on mahdollinen.

Äänestä
  • Minä jouduin uusimaan 4 kertaa stromectol kuurin olivat sitkeässä sitä ennen useita turhia voidehoitoja liekö se syynä että itselläni tartunta oli raju levisi koko kehoon kun sai ensin muhia 4 kk kun edes todettiin mitään allergiaksi luulin itse ja pöljänä hoidin kortisonivoiteilla .....minulla oli tartunta myös kasvoissa ja päänahassa.parhaiten saa selville ihotautilääkärillä .heillä oikeanlaiset välineet.todella todella veemäinen tartunta.....jouduin uusimaan huonekaluja paljon meni roskiin kamaa....toiv.en ikinä joudu samaisen vitsauksen uhriksi enään

    Äänestä

  • maisa1976 kirjoitti:

    Minä jouduin uusimaan 4 kertaa stromectol kuurin olivat sitkeässä sitä ennen useita turhia voidehoitoja liekö se syynä että itselläni tartunta oli raju levisi koko kehoon kun sai ensin muhia 4 kk kun edes todettiin mitään allergiaksi luulin itse ja pöljänä hoidin kortisonivoiteilla .....minulla oli tartunta myös kasvoissa ja päänahassa.parhaiten saa selville ihotautilääkärillä .heillä oikeanlaiset välineet.todella todella veemäinen tartunta.....jouduin uusimaan huonekaluja paljon meni roskiin kamaa....toiv.en ikinä joudu samaisen vitsauksen uhriksi enään

    Ja kaikenkaikkiaan tartunta oli mulla vuoden päivät yhteensä ( jep tiedän kuulostaa kammottavalta )

    Äänestä

  • maisa1976 kirjoitti:

    Ja kaikenkaikkiaan tartunta oli mulla vuoden päivät yhteensä ( jep tiedän kuulostaa kammottavalta )

    Se nix voide on siitä paha että se lisää ihon kutinaa ja luultavasti myös lisää niitä ihottumanäppyjä. Sitte moni on just siinä uskossa että punkit ei ookkaan hävinny.
    Mä epäilin että itelläni on tartunta ja tein varuuksi nii hoidon. Täs vaan meinaa pää seota ku on niin vainoharhainen tän kutinan suhteen ja ajattelee ja mietii vaan sitä että ketä muita mahdollisesti on myös tartuttanut:( eikä itellä oo hajuakaan mistä oon tämän saanut.

    Äänestä

  • Eikivaaa kirjoitti:

    No mulla hajosi pää kun sairastan lisäksi ahdistuneisuushäiriötä ja masennusta .....jouduin kesällä sairaalaan kun nuo oireet ja tulin tosi vainoharhaiseksi mulla jäi kyllä ikuiset arvet " muistoksi " maanöäällinen helvetti tuo oli....tosi raskasta terveellekkin ihmiselle tsemppiä taisteluun

    Äänestä

  • Maisa1976 kirjoitti:

    Tiedä ne että nix voide aiheuttaa lisää kutinaa ja näppyjä mutta onko normaalia että kutinaa on etenkin iltaisin niinkuin silloinkin kun on tartunta.. Kaks rasvausta on takana mutta iltakutina sen ku jatkuu.. Toivon todella että kutina johtuu rasvasta!

    Äänestä

  • Apuaaaaa kirjoitti:

    Miten sinun kävi? Pääsitkö tuolloin eroon? Oliko kutina myös hyvä merkki? Mikä lopulta auttoi? Oliko sinulla myös päänahassa... mitä käytit sinne?

    Äänestä

  • Syyhyn Hoitoon - https://specialmedassortment.com/buy-eurax-fi.html?wm=11492&tr=8051
    Hyvä tuote. Toimii nopeasti ja tehokkaasti. Yksi kuuri = koko vartalo voitelu (erittäin tarkasti kokonaan) yhtenä iltana ja tämä toistetaan 2 viikon päästä. Itse tein kyseisen kuurin 2 kertaa eli minulla kesti 4viikkoa homma yhteensä koska otin täysin varman päälle ja se jälkikäteen ajateltuna kannatti täysin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Syyhyn Hoitoon - https://specialmedassortment.com/buy-eurax-fi.html?wm=11492&tr=8051
    Hyvä tuote. Toimii nopeasti ja tehokkaasti. Yksi kuuri = koko vartalo voitelu (erittäin tarkasti kokonaan) yhtenä iltana ja tämä toistetaan 2 viikon päästä. Itse tein kyseisen kuurin 2 kertaa eli minulla kesti 4viikkoa homma yhteensä koska otin täysin varman päälle ja se jälkikäteen ajateltuna kannatti täysin.

    Toi Eurax ei tehoa syyhypunkkiin vaan ainoastaan auttaa kutinaan.

    Äänestä

  • Stromectol ilman reseptiä - https://euhealth247.com/fi/drug/stromectol
    Minä jouduin uusimaan 4 kertaa stromectol kuurin olivat sitkeässä sitä ennen useita turhia voidehoitoja liekö se syynä että itselläni tartunta oli raju levisi koko kehoon kun sai ensin muhia 4 kk kun edes todettiin mitään allergiaksi luulin itse ja pöljänä hoidin kortisonivoiteilla

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Stromectol ilman reseptiä - https://euhealth247.com/fi/drug/stromectol
    Minä jouduin uusimaan 4 kertaa stromectol kuurin olivat sitkeässä sitä ennen useita turhia voidehoitoja liekö se syynä että itselläni tartunta oli raju levisi koko kehoon kun sai ensin muhia 4 kk kun edes todettiin mitään allergiaksi luulin itse ja pöljänä hoidin kortisonivoiteilla

    meillä oli nix ja kerran myös samaan aikaan stromecholl ei tehnnut ,,,se punkki on jo vastustus kykyinen Puuilon ehvoslääkkeellä lähtie heti ekalla kerralla ,,toinen kerta tehtiin varmuudne maksimoimiseksi

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

syyhyib kirjoitti:

Voiko stromectol-lääkkeen ottamisen ja nix-voiteen levittämisen jälkee ilmaantua uusia punkin puremia? Lääkkeen otin kaksi päivää sitten ja muutamia uusia puremia on ilmaantunut. Kotona on siivottu kaikki ja pyykkejä olen pessyt hanskat kädessä.
Kuinka tehokas stromectol-lääke on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu