Kankoonpääläisille näyttää jäävän mustapekka käteen näissä kunta asiois. Neuvotteluja pitäis käydä mutta Kankoonpääläiseen tyyliin ne on ihan täydellisiä. Nimittäin siellä on vaan parasta sakkia. Kankoonpääläisiä! Että sellaisia neuvotteluita.
Karvia ja Jämijärvi on vahvasti kallellaan muualle. Sote ratkaisu. Pirkanmaa.
Pomarkku nikkaa silmää jo Porille.
Lavia meni jo.
Siikainen Merikarvian mukaan suunnistaa
Honkajoki? Suur Kankoonpäähän? Eli Poriin.
Että helpot on neuvottelut . Itse kysyy ja itse vastaa.
Kankaanpään kohtalo: Liitos Poriin.
19
375
Vastaukset
- totuuus
Ei ainaskaa Porii eiks, ne oo sisaruksii ja serkuksii kaikki.
- Kakerokkaa
Kankaanpää on ulkoistanut itsensä käytännössä Poriin, muuta vaihtoehtoa ei taida enää olla edes harkittavanakaan.
- rokekakkari
Ensteks oltiin niin ISOO POIKAA että, ja pienen ajan kuluttua huomattiin että taidettiinkin tässä jäädä ihan yksin. Ei ketään muita niin fiksuja kuin me.
Lavian kanssa sössittiin ettei huolita ja sitten vasta huomataan, että hetkinen " meitähän tässä ei huoli enää kukaan" - jesjesjes
rokekakkari kirjoitti:
Ensteks oltiin niin ISOO POIKAA että, ja pienen ajan kuluttua huomattiin että taidettiinkin tässä jäädä ihan yksin. Ei ketään muita niin fiksuja kuin me.
Lavian kanssa sössittiin ettei huolita ja sitten vasta huomataan, että hetkinen " meitähän tässä ei huoli enää kukaan"Vaalit on tulossa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- 12+8
rokekakkari kirjoitti:
Ensteks oltiin niin ISOO POIKAA että, ja pienen ajan kuluttua huomattiin että taidettiinkin tässä jäädä ihan yksin. Ei ketään muita niin fiksuja kuin me.
Lavian kanssa sössittiin ettei huolita ja sitten vasta huomataan, että hetkinen " meitähän tässä ei huoli enää kukaan"Karviakin antoi sille rukkaset.
- Kake rokkaa
Juu Kankanpää luuli, että sillä on ässä hihassa ja jokeri kortti takataskussa, mutta jäikin musta pekka käteen.
- pehmost touhuu
No sillai kai
- Hetki vielä menee
Ihan ok asia olisi Kankaanpään liittyminen Poriin. Päättäjien taso nousisi kertaheitolla ainakin oktaavin verran.
Itse asiassa liitosneuvottelut tulisi aloittaa mahdollisimman pian, mutta kun meillä on vielä nuo vanhat päättäjät. Kuntalaisistakin suurin osa kysyy nykyisiltä päättäjiltä mitä mieltä he (kuntalaiset) ovat. Asian tulisi olla päin vastoin, mutta näillä mennään toistaiseksi. - kankaanpääläinen
Lopeta ny jo tuon kankoonpääläisille -sanan viljely, ku täälä aina paljastuu, että sä sama heppu kirjotat, kun on tää sama kankoon.... voit kyllä kirjoittaa, että kankaanpääläinen! Kiitos
- Tietoo
Ei oo edes kieli hallussa, se on Kankoonpee eikä Kankoonpää pössöt!
- Kake rokkaa
Ei kai tässä nyt mitään litosneuvotteluja enää tarvita, homma on sillä selvä, ovet on auki suoraan Poriin, ei tarvitse kuin astua sisään.
- kyytiin vaan
Tiäk sää tua noi näi se o.
- Kakurok
Kankoonpööööö
- Kakekunkku
Kyllä se huonoa ennusti kun Juhantalon valtaistuin purettiin Pohjanmaantien varresta. Nyt on vain Porin valtuusto kiikaris. Jos sekään.
- Kankooonpiä
Mut ku mie tykää sanoo kankoopiä.
- titanic
Sama porukka ollut vallassa vuosikymmenet. Olis ollut todellista valtiomiesmäisyyttä väistyä ja tehdä tilaa uusille ajatuksille. Muttakun valta on mennyt päähän ja ollaan korvaamattomia. Nyt kun enää eläkeläiset alkaa olla seudulla jäljellä, niin eläkeläiset äänestetää samat eläkeläiset edelleen valtaan...mitenkä mikään voisi muuttua. Odotellaan vaan, että käy lavialaiset, ja ulkopuoliset muualta tulee siivoomaan paikkakunnan taloussotkun kovalla kädellä.
- porin miäs
Kuten tuntemattomassa juuri: "Miten meidän käy? Miten hävinneen käy luu kurkkuun vaan."
Kuka koplasi meidät Poriin? Kuka viä äänestää porin miästä. - Pata sydän
Surullista seurata tuota Kankaanpääläisten kaupunginisien touhua! Luultiin että on kaikki valtit kourassa. Viittsitty ei edes katsoa kun niin varmoja oltiin että Ässiä on käsi täynnä. Saneltiin jo valmiiksi miten muiden kuntien on otettava vastaan tämä kohtalonsa.
Nyt pian on vaan Porin Ässiä.. - XTulevaisuus
Kankaanpäällä surkee kohtalo, juna meni jo ohi nyt saatte vain murusii muilta.
usein miettiny silloin lähin kuinka sisäsiittosta paikkaa pieniin piireihin keskittinyt oikeestaan hyvä veli verkostoon... :D
suuri viisaus olis ollu tehdä väkisin kuntaliitos ja uusi nimi kunnalle silloin vielä saikin rahaa valtiolta olis sielläkin töitä, valoisaa tulevaisuutta ;) nyt on vain pakkoliitos eikä ole rahaa tarjota paska nakki toisille sitä elämä on osaa hyödyntää oman paikkansa maailmassa olla osa kokonaisuutta.
Toiseks niinisalokin jo porin prikaatin huora se siitäkin omasta varuskunnasta nykyään se on muodollisuus koska loppuu kokonaan toiminta tietenkin aina jossain muodossa siellä jatkuu koska hyvät harjoitus maastot niinisalossa. päättäjät aina sanoo teille saatte pitää oman varuskunnan vaikka salainen ennakko päätös olisikin jo tehty ;)
kankaanpääläisten suurin ongelma on sisäsiittoisuus eli liikaa sisään päin kääntyneitä ihmisii. muita pahemmin osata arvostaa jos pilluu saat joltain naiselta sen samana iltana muutkin jätkät tietää sit sen jälkeen hän onkin jo huora :D oma käsi heille tosi tuttu :)
Työnsaanti tosi heikkoo ja huononee koko ajan siihenkää koskaa olla haluttu panostaa joskus junakin kulki siellä nyt olis kova sana käydä sillä töissä porissa ;) suuret massat hallitsee suomee pienet kaupungit/kunnat vikisee mihin isot määrää sinut...
Kankaanpäässä liikaa puheita/paskanjauhantaa sit tärkeitä tekoja ei tee kukaan tai ei oo tarpeeksi rohkeutta tehdä mitään???
talon osto aika riskialtista kankaanpäästä erään lainen asuntokupla aikanaan romahtaa siellä hinnat no kesämökin/ympärivuotisen mökin ihan fiksu hankinta hyvältä ja kauniilta alueelta jos tietoo saavatko niitä järviä kuntoo siinä olis suuri mahdollisuussa alkaa venäläisille mainostaa iillä sitä rahaa on milläsekin pitäjä kasvais ;) suuri kysymys kuinka paljon pelkää koko paikka venäläisii toisaaltaa turhaa samanlaisia ihmisiä nekin kuin suomalaiset toiset vaan vetelee oikeista naruista oikeiseen aikaan
PS.Onneksi itse tein aikoinaan viisaan ratkaisun ja muutin pieneltä paikkakunnalta maailamlle nyt on vaan joka puolella valoaa suuria mahdollisuuksia omasta ikä ryhmästä melko vähäistä ketkä uskaltanu muuttaa suurin osa massasta jää sinne valittelee elämän menoa :o
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?
Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta801867Tietysti jokainen ansaitsee
Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt181719- 161564
50+ naiset kyl
Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin201276En voi sille mitään
Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee121224Välitän sinusta mies
Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv61222hieman diabetes...
Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo121176Annetaanko olla vaan
Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N291161Miten joku voi käyttää koko elämänsä
siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää91160Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata
Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot91150