Syntien anteeksianto

Meillä on auttaja Isän luona, Jeesus Kristus, joka on sovitusuhri, meidän syntiemme edestä ( 1 Joh 2:1-2) . Miksi me tarvitsisimme toisen syntisen ihmisen synninpäästöä?
Eikö Jeesuksen Kristuksen lunastuksen tulisi riittää meille?

Tällaista tässä mietiskelen.
756
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

"Eikö Jeesuksen Kristuksen lunastuksen tulisi riittää meille?"

Ei riitä vanhoillislestadiolaisille, koska saa*tana ja SRK yksissä tuumin ovat niin päättäneet.

Äänestä

Jeesus SOVITTI syntiin/rikoksiin toisten taholta pakotettujen synnit/rikokset.
Siis esimerkiksi kun sotilaan esivalta määrää tappamaan vastoin sotilaan omaa tahtoa, NIIN SIITÄ "ÄLÄ TAPA" KÄSKYN RIKKOMISESTA ASETETAAN ESIVALTA VASTUUSEEN, EIKÄ SOTILASTA JOKA TEKI RIKOKSEN ESIVALLAN KÄSKYSTÄ OMAN HENKENSÄ SÄÄSTÄÄKSEEN (sotatuomia istuimen päätösillä on suomalaisiakin tapatettu jos kieltäytyy "vihollisen" tappamisesta, ampumisesta.)
Ellei noin olisi, niin sinunkin käsityksen mukaan meidän pitäs uskoa, siis USKOA että Stalinen, Hitlerin, Husseinin jne esivaltojen rikokset olisvat muka Jumalan tahdon määräämiä! Niin ei ole, EI EDES NOITAROVIOILLA TAPETTUJEN SUOMALAISTENKAAN SUHTEEN.

Rikollisuudella on vaikea uskoa rikoksiaan rikoksiksi kun lasten äidit eivät rakasta edes lapsiaan sen vertaa, että tekisivät ilmoituksen alle7:v lasta raikaavasta pedofiili laumasta!

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194940912797/artikkeli/juuri nyt tampereen hiippakunnassa uusi raskas rikosepaily.html
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194938304461/artikkeli/seurakuntavaaliehdokasta epaillaan vakavasta rikoksesta tampereen hiippakunnassa.html
http://yle.fi/uutiset/insestin_uhri_marja_taisteli_itselleen_avun/6158811
http://freepathways.wordpress.com/maijan-tarina/
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012042615499590_uu.shtml
YLLÄ LIITTYVÄÄN LAINATTUA TEKSTIÄ:
"Kyseessä on vl-poliisi Juhani Tokola Kokkolasta.
***(KP)
Kokkolan kihlakunnan poliisilaitoksen järjestysosaston päällikön virkaan on 1.2. 2002 lukien nimitetty komisario Jaakko Juhani Tokola, 56. Hän on vuodesta 1997 lähtien tähän asti työskennellyt Kaustisen kihlakunnan komisariona. Sitä ennen hän työskenteli pitkään Kokkolan poliisilaitoksen komisariona.*** "

Äänestä
  • Mitä Pietari ja toiset apostolit vastasivat kun virkavallan taholta yritettiin estää heitä saarnaamasta:" Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä"( Ap 5:29 ).
    Me olemme esivallalle alamaisia aina, kun sen käskyt eivät mene ristiin Jumalan käskyjen kanssa. Mutta jos esivallan käskyt ylittävät Jumalan normit, niin
    silloin tottelemme ennemmin Jumalaa kuin ihmistä. Eli tästä seuraa se ettemme opettele sotimaan emmekä ota osaa sotiin, koska Jumala Jeesuksen
    välityksellä kielsi meiltä tappamisen ja sotimisen. Ei kait lähimmäisen rakkauteen kuulu toisen vahingoittaminen?

    Jumala kyllä sallii esivaltojen olemassaolon, mutta ei ole vastuussa niiden toiminnasta. Hän tulee valtakuntansa välityksellä pian kaatamaan kaikki ihmishallinnot,
    jotta Jumalan tahto tapahtuisi myös täällä maan päällä niin kuin taivaassa. Silloin saamme nauttia Jeesuksen Kristuksen taivaallisen hallituksen siunauksista
    täällä maan päällä. Kaikkialla maailmassa on silloin yhteinen yksi hallitus, joka ohjaa meitä. Vihdoinkin rauha ja rakkaus vallitsee maan päällä. Mikä ihana odote
    meillä onkaan.

    Äänestä

"Miksi me tarvitsisimme toisen syntisen ihmisen synninpäästöä?"

Olisiko kenties väärin uhria kohtaan, jos törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä viiden vuoden ehdottoman vankeustuomion saanut helluntaievankelistaveli polvirukoilee syntinsä anteeksi eikä anteeksipyyntöä uhrilta tarvita mihinkään?

Äänestä
  • Tarkoitinkin tällä synninpäästöllä julkisia tilaisuuksia jossa ihmisille julistetaan toisen syntisen toimesta synnit anteeksi. Totta kait on ihan normaalia
    toimintaa sovittaa ja selvittää asiat rikkomusten osapuolten kesken ja pyytää anteeksi siltä jota vastaan on rikkonut. Se, jota vastaan on rikottu, hänen
    on helpompi antaa anteeksi jos rikkoja osoittaa aitoa katumusta rikkomuksensa tähden ja muuttaa käytöstään. Rikkoja voi sitten rukouksessaan sovittaa
    välinsä Jumalan kanssa. Se että Jumala voi hyödyntää Jeesuksen lunastusta synteihimme edellyttää kuitenkin aitoa katumusta ja käytöksen muutosta.
    Rukoillessaan vilpittömin sydämin rikkoja voi olla varma että voi saada vakavatkin syntinsä anteeksi. Tästähän meillä on esimerkkejä annettu Raamatussa.

    Olen pahoillani että ymmärsit kirjoitukseni väärin. Olen kuitenkin kiitollinen siitä että esitit vastauksesi, jotta voisin olla jatkossa tarkempi kirjoittaessani tänne.
    Kaikkea hyvää sinne.

    Äänestä

Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
Matt.25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."

Äänestä
  • ,mjhyt

    Ilmeisesti haluat tällä raamatunkohdalla sanoa että kaikki eivät saa syntejään anteeksi ja niinhän se valitettavasti on, koska kaikki eivät kadu tekemisiään ja eivät halua
    muuttaa menettelyään. Valitettavasti näin on, koska Jumala ei pakota ketään tekemään muutosta, mutta hän sanansa välityksellä rakkaudellisesti vetoaa meihin, jotta
    voisi kaikki pelastaa. Kaikki vain eivät halua ottaa pelastusta vastaan. Todella surullista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kunhan pohdin kirjoitti:

Meillä on auttaja Isän luona, Jeesus Kristus, joka on sovitusuhri, meidän syntiemme edestä ( 1 Joh 2:1-2) . Miksi me tarvitsisimme toisen syntisen ihmisen synninpäästöä?
Eikö Jeesuksen Kristuksen lunastuksen tulisi riittää meille?

Tällaista tässä mietiskelen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu