kivut

seksielämämme sujui hyvin ennen. mutta nykyään en pysty harrastamaan poikaystäväni kanssa seksi koska se sattuu aivan kamalasti tätä on jatkunut jo kauan enkä tiedä että mitä pitäisi tehdä auttakaa
3695
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lääkäriin!!! Äläkä kysele

Äänestä

Yhdyntäkipu voi olla merkki monestakin asiasta. Ensinnäkin sinun pitäisi paikallistaa missä kipu tarkalleen tuntuu. Jos kyseessä on sellainen tärähdyskipu (eli kun mies työntää niin sattuu pohjassa), ei emätin jousta tarpeeksi. Kyseessä voi olla siis jännitys. Myös jotkut tulehdukset, kuten kohdunkaulan tulehdus voi oireilla niin. Alapääsi voi olla myös ärtynyt limakalvoista. Varaa aika lääkärille varmistaaksesi ettei kyseessä ole mikään tulehdustila, sen voi sitten hoitaa lääkkeillä pois. (Niitä tulee naisen elämässä ilman että kyseessä olis jokin sukupuolitauti). Sitten kun on puhtaat paperit, voi lähteä käsittelemään sitä seksiä tunnetasolla. Pidempi esileikki on hyvä, myös jännittämisen syyn paikallistaminen. Minusta tuo yllättäen tullut kipu kyllä vaatii lääkärin tutkimuksen, kyseessä tuskin on mitään vakavaa.

Äänestä

Pillerit?
Itse lopetin pillerit vuodeksi. edellisessä suhteessa kävi juuri noin kuin sinulla, kipu oli inhottavaa. lopulta ajattelin, että kokeilen pillerien lopettamista, siirryttiin sitten kumitouhuihin ja kappas...n. 3vk ja kipuja ei enää ollutkaan. eli mun limakalvot ei vaan kestäny niitä pillereitä, ilmeisesti hormonitoiminta oli muuttunut, tosin olin kyllä pilleritkin vaihtanut 1,5 vuotta takaperin. Samoin loppui talvipakkasilla nenän limakalvojen arkuus ja suussakin oli parempi olla kun oli kipeänä!
Vuoden tauon jälkeen erottiin ja aloitin uuden suhteen, pillerit hommasin sitten, Yasminit, ja nyt ei 1,5 vuoden jälkeen ole ollut ongelmia limakalvojen suhteen.
Kokeile...niin ja lääkärin kautta! Ei kannata riskeerata näitten juttujen kanssa, ettei ole oikeasti jotain vialla.
Tsemppiä, seksi voi olla taas ihanaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ellu kirjoitti:

seksielämämme sujui hyvin ennen. mutta nykyään en pysty harrastamaan poikaystäväni kanssa seksi koska se sattuu aivan kamalasti tätä on jatkunut jo kauan enkä tiedä että mitä pitäisi tehdä auttakaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu