Ahdistus

Heipähei! Ihmiset jotka ovat masentuneita tai tietävät mitä se on, lukekaa tämä ja kertokaa olenkko minä aivan kunnossa. Tai siis en ole, mutta mitä mun kannattaisi tehdä. Lääkäriaika on varattu, pyydänkö lähetteen johonkin missä pääsen puhumaan vai alanko syödä jot lääkkeitä vai kumpaakin. Ahdistus on valtava, aamulla ensimmäisenä valtava möntti painaa rinnassa ja tuntuu ettei henki kulje. Olen ollut ennen ihminen joka ei itke, eikä juuri puhukkaan, nyt itken lähes koko ajan. En osaa tuntea iloa mistään, en pysty keskittymään telkkariin, en lukemiseen. Kaikki vaan tuntuu ylivoimaisen vaikealta. En oikein myöskään pysty nukkumaan ja näen todella ahdistavia unia. Itsetunto minulla on valtavan huono ollut aina, olen entinen koulukiusattu. Siitäkin luulisi pääsevän joskus yli, mutta ei. Nyt olen 28-vuotias. Olen seurustellut mieneni kanssa 7 vuotta ja nyt suhteemme on menossa pienoiselle katkolle. Tai muutamme eri osoitteisiin, mutta tapaamme edelleen. Hän on valehdellu minulle raha-asioistaan (ent peli riippuvainen) ja mietimme kumpikin tahoillamme mitkä asiat elämässä on tärkeitä. Minulla vaan on sellainen olo etten tiedä haluanko elää. Mikä pointti siinä on, jos on koko ajan paska olla?
121665
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ihan selkeät, suorastaan klassiset masennusoireet. Hyvä että lääkäri on jo tilattu.

Parhaisiin hoitotuloksiin on päästy lääkityksen ja terapian yhdistelmällä. Kelan maksamaa, ammattitaitoisen psykoterapeutin antamaa terapiaa vain on nykyisin kovin vaikea saada, joten useimmat jäävät pelkän lääkityksen varaan. Parhaat mahdollisuudet terapiarahoihin on nuorella, työssä käyvällä ja perheellisellä.

Äänestä

muista tuntea oikeanlaatuista vihaa...älä anna
anteeksi kellekkään..jne...

Äänestä

Joko käytät psyykelääkkeitä?

Itse en ole masentunut enkä oikeastaan koskaan ole ollutkaan. Kommenttini perustuu läheltä seuranneen kokemuksiin. En ole mikään ammattilainen, mutta ennen kuin menet nappailemaan psyykelääkkeitä mitä lekureilta ilmeisesti helpohkosti saa kun tuon kuvauksen heille annat, muista, että siitä se kierre vasta saattaa alkaakin.. Olisin ehdottamassa KESKUSTELUA jonkun ulkopuolisen ammattiauttajan kanssa. Sitkeästi käymällä auttajan luona, homma aukeaa. Turha yrittää selvittää tutun tai elinkumppanin kanssa vyyhtiä. Ei onnistu - menee molemmat vain solmuun enemmän.
Tietysti auttajan on oltava asiansa osaava.

Äänestä
  • En käytä, enkä ikinä ole käyttänytkään enkä välttämättä haluaisikaan, vaan päästä puhumaan, mihin on vaan kovin vaikea päästä, kuten Judd kirjoittikin. Jotain apau vaan haluan ja pian, koska ei kukaan halua elää näin.

    Äänestä

  • MaijaV kirjoitti:

    En käytä, enkä ikinä ole käyttänytkään enkä välttämättä haluaisikaan, vaan päästä puhumaan, mihin on vaan kovin vaikea päästä, kuten Judd kirjoittikin. Jotain apau vaan haluan ja pian, koska ei kukaan halua elää näin.

    Miloin on lääkäriaika? Kerro sitten mitä lääkäri sanoi!

    Äänestä

  • Copala kirjoitti:

    Miloin on lääkäriaika? Kerro sitten mitä lääkäri sanoi!

    kävin tänään lääkärillä, masennushan minulla on. Sain mielialalääkettä nimeltä Sepram ja unettomuuteen Tenoxia. Huomenna tilaan ajan terveyskeskuksen psykologille ja jos hän on sitä mieltä etrei hänen apunsa riitä, yritän saada lähetteen psykiatrian polille. Positiivista oli että jännitin aivan kamalasti ja lääkäri oli todella mukava.

    Ehdottiko 10, 20 vai 40mg päivässä?

    Äänestä

  • Copala kirjoitti:

    Ehdottiko 10, 20 vai 40mg päivässä?

    ensin 5pv 10mg ja sit 20mg ja väh 3kk.

    Äänestä

  • MaijaV kirjoitti:

    ensin 5pv 10mg ja sit 20mg ja väh 3kk.

    "ensin 5pv 10mg ja sit 20mg ja väh 3kk."

    Ok, toi on varovainen alku, loppu pitäisi olla sitten ehkä vielä varovaisempi sitten aikanaan! Toivottavasti saat apua, viitsisitkö raportoida olotilaasi vaikka tänne! Yhtä paljon toivon, että saat muunlaisen avun ja lopetat tuon lääkkeen jossain vaiheessa, mieluummin pian.

    Kts: "SSRI lääkkeiden sivuvaikutuksista" Lääkkeet -otsakkeen alla.

    Hei, tuliko sinusta hetkessä niin onnellinen, että unohdit raportoida?

    Tässä helposti pääsy tuonne SSRI lääkkeiden sivuvaikutuksiin, eli klikkaus vain!

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000392&posting=22000000005452265

    Äänestä

Kommentoin nyt vaan tuota koulukiusausta.. olen itse myös koulukiusattu. Kiusauksessa oli mukana entinen paras ystäväni ja sen jälkeen tuntuu, että en ole luottanut enää keneenkään. Siitä on nyt 16 vuotta jo aikaa ja vasta viime aikoina olen aktiivisesti päättänyt antaa anteeksi kiusaajalleni Sannalle. Olen hokenut mielessäni, että annan anteeksi, koska hän ei ymmärtänyt mitä teki. Hän romahdutti itsetuntoni ja vei minulta luottamuksen ihmisiin. Pelkään kaikissa ihmissuhteissani sitä samaa hylkäystä ja inhoa, jota häneltä sain osakseni. Olen tästä ja muistakin elämäni kiemuroista johtuen kärsinyt paniikkihäiriöstä ja itsetunnon ongelmista. Olen syönyt lääkkeitä ja käynyt psykologilla. Voi olla että pikkuhiljaa pääsen jaloilleni ja ehkä uskallan ottaa riskejä miessuhteissani. Mikään ei ole tähän mennessä onnistunut hylkäämisen pelon takia. Jätän miehet aina ennenkuin ehtivät jättää minut... ei ole sekään mukavaa. Kerrotko, miten itse koet koulukiusauksen ja sen vaikutuksen nykyiseen tilanteeseesi?

Äänestä
  • hyvin paljonkin. Minunkin ns.paras ystäväni oli näiden kiusaajien mukana. Mun itsetunto on joskus vedetty niin pohjamutiin, että en usko jos joku kehuu ulkonäköäni, vientiä olisi baareissa, olen kuulemma kaunis, mutta en pysty uskomaan sitä, näen peilistä lihavan mitäänsanomattoman ihmisen. Tunnen oloni tyhmäksi, kömpelöksi vieraiden tai puolituttujen seurassa. Onneksi tässä ns. "aikuisiässä" olen löytänyt muutaman ihanan ystävän johon voin luottaa sataa ja mulla on kaksi isosiskoa, jotka ovat mulle ystäviä. Ja nyt kun tämän minun avomieheni halusta olemme erillämme hetken (mistä mä luulen heti, että hän jättää/pettää mut, vaikka pohjimmiltani tiedän hänen rakastavan minua) koen sitä samaa oksettavaa, ahdistavaa, fyysistä pahoinvointia, kuin joskus 9-vuotiaana kouluun mentäessä, peläten mitä kauheuksia päivä tuo tullessaan. Olen vähätellyt näitä asioita niin kauan, luullut että liioittelen, ajatellut, että joillain ihmisillä on oikeita murheita. Enkä ole koskaan kehdannut niistä oikein puhua kellekkään, luullut jollain sairaalla tavalla, että minussa se vika on. Nyt vaan on tullut katto vastaan, en jaksa enää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

MaijaV kirjoitti:

Heipähei! Ihmiset jotka ovat masentuneita tai tietävät mitä se on, lukekaa tämä ja kertokaa olenkko minä aivan kunnossa. Tai siis en ole, mutta mitä mun kannattaisi tehdä. Lääkäriaika on varattu, pyydänkö lähetteen johonkin missä pääsen puhumaan vai alanko syödä jot lääkkeitä vai kumpaakin. Ahdistus on valtava, aamulla ensimmäisenä valtava möntti painaa rinnassa ja tuntuu ettei henki kulje. Olen ollut ennen ihminen joka ei itke, eikä juuri puhukkaan, nyt itken lähes koko ajan. En osaa tuntea iloa mistään, en pysty keskittymään telkkariin, en lukemiseen. Kaikki vaan tuntuu ylivoimaisen vaikealta. En oikein myöskään pysty nukkumaan ja näen todella ahdistavia unia. Itsetunto minulla on valtavan huono ollut aina, olen entinen koulukiusattu. Siitäkin luulisi pääsevän joskus yli, mutta ei. Nyt olen 28-vuotias. Olen seurustellut mieneni kanssa 7 vuotta ja nyt suhteemme on menossa pienoiselle katkolle. Tai muutamme eri osoitteisiin, mutta tapaamme edelleen. Hän on valehdellu minulle raha-asioistaan (ent peli riippuvainen) ja mietimme kumpikin tahoillamme mitkä asiat elämässä on tärkeitä. Minulla vaan on sellainen olo etten tiedä haluanko elää. Mikä pointti siinä on, jos on koko ajan paska olla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu