...on tällä hetkellä sellaisissa fiiliksissä että on epäonnistunut kaikessa mitä on tehnyt?
Itse olen. Terveyteni on kohtalaisen hyvä, minulla ei ole paino-ongelmia, en polta enkä juurikaan käytä alkoholia (juon harvoin). Olen kuitenkin elämäni aikana käynyt useita kouluja, tehnyt milloin mitäkin paskahommaa jotta saan rahaa. Olen hyvin tarkka raha-asioissa ja sen vuoksi en ole koskaan ottanut lainaa enkä taistellut raha-asioiden kanssa muutenkaan. Ei rikosrekisteriä eli peraatteessa mikään ei ole viturallaan.
Mutta kuitenkin käytännössä on koska nyt olen taas putoamassa tyhjän päälle eli työttömäksi. Asun melkeinpä halvimmassa mahdollisessa vuokra-asunnossa mitä paikkakunnalla on, halvimmat on jo sitten lähellä asumiskelvotonta ja siksipä en niihin asuntoihin muuttanut.
Minusta on alkanut tuntua pikkuhiljaa että kaikki on sittenkin mennyt päin helvettiä koska en tunne iloa. Elämä on vain jatkuvaa ongelmien kasautumista ja selvittelyä. Asiat voivat mennä vain huonosti tai helvetin huonosti. Päivä voi olla vain tympeä tai katastrofaalisen tympeä.
Ei tahdo jaksaa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tälläst tää vaan on. Muuten eilen illalla oli ainakin 6 tunnin mustanmielen tilanne päällä. Luterilaisessa ajatusmaailmassa olin pahoittanut mieleni kun en saanut mitään aikaiseksi.
Nukuin kuitenkin hyvin.
Yllättäin kerrankin, puhelinyhteydet toivat päivään onnistumista. Tänään aamupäivällä ruoskin itseäni hukkaan heitetystä elämästäni, ei lapsia, ei omaisuutta.
Oman tilanteeni tiedän; bibolaarisuus ei anna monta hyvää päivää kuukaudessa. Just kuitenkin sen verran, että hyvänmielen alueella syttyy majakka, kuten nyt tänäänkin.
Monta hyvää tuntia putkeen. Seuraava hyvä olo ehkä viikonvaihteessa. Sitähän ei tiedä.
Moni mies tappaisi itsensä tälläisessa tilanteessa jota elän. Olen kuitenkin tottunut sinnittelemään ja toivonut parempia aikoja. Sitä vaan luisuu lisää ja toteaa, välii hällä, tulos on sama.
Sinulle aloittaja sanon, että olet elänyt ihan hyvää elämää. Olet saanut opintoja loppuun, saanut tehdä vaikka niitä hanttihommia, joita sinun mielestä ne ovat, ovat tärkeää työtä kuitenkin.
Sinulla on elämän hallinta kunnossa ja pystyt töihin. Olet ollut vielä suhteellisen raitiskin. Onko sitten se boheemi elämä, uraputki ym. ihmiselämän perimmäisin tarkoitus? Kuka nuo arvot ja ihanteet on luonut?
Jos ihan rehellisiä ollaan, niin sinulla on ihan hyvä elämä.
Jotakuinkin tutulta kuulostaa.
Mulla on olo, että ihan vaiherikas ja hyväkin elämä ajoittain ollut, mutta aina kun menee hyvin, niin putoa vain korkeammalta.
Enää ei jaksaisi yrittää, kun se pudotus on aina vaan korkeammalta...
Alkaa olla rahatilanne heikko, ja mullakin luottotiedot kunnossa, välillä tuntuu että olisko tämä nyt se hetki sitten laittaa kaikki ranttaliksi, ottaa hirmu lainat ja rellestää ne. Niinhän noiden tosi-tviden mukaan muutkin on tehneet.
Pohdinpa nyt käänteisesti tuota ranttaliksi laittamis puolta.
Jos mä olisin sellaisessa tilanteessa ja halut olis lyödä niin sanotusti
läskiksi, miettisin ehkä seuraavanlaisia strategioita.
Pikavippifirmat, miten niistä saisi otettua mahdollisimman paljon ja
mahdollisimman monesta paikkaa niitä pikavippilainoja.
Eli tyyliin ainakin 3 tonnia 15 - 25 paikasta. Onnistuneeko enää nykyisin, vaikka yrittämällä yrittäiskin junailla läpi tuollaisen ?
Aina parempi jos kykenee ottamaan kaiken kaikkiaan vaikkapa
sata tonnia tai ylikin, eikä minkäänlaista tarkoitustakaan maksaa ikinä
takaisin. Siinähän juoskoot useamman sadan prosentin vuosikorko
tahdilla korkoa korolle, mitään eivät takas kuitenkaan sossun
avustuksista juurikaan sais.
Rahat joko törsäten rillutteluelämää viettäen tai sitten jonnekin varmaan
paikkaan jemmaten, mistä myöhemmin pieninä erinä käy nostamassa
päivittäiseen käyttöön, tämä voi kyllä muodostua ongelmaksikin.
120 000 euroa riittää jemmasta vähin erin nostettuna 650 euroo kuussa
15 vuoden ajalle.
Siinähän repikööt vippi- ja ulosottofirmat paria satasta kuussa
toimeentulo- ynnä muista tuista, mä jäisin joka tapauksessa voiton
puolelle 15 vuoden ajan. Se kyllä kerkiäis se 120 tonnin alkuperäinen
velka nousta hoitamattomana yli miljoonaan ja ikinä en pystyis sitä
maksamaan, se olis sitten lopun ikää niskassa.
Mut just tuossa piilee se jutun niksi, jos on sen verran karski että
nuppaa itsensä sen 15 vuoden jälkeen, niin jäisivät hyeenat
nuolemaan näppejään, eli mun kohdalla jäisivät reilusti tappiolle.
Tuokin olisi jo ainakin pieni ilonaihe, piikki lihassa niille.