Kuolemantuomio

ääriviivani rajoittavat minut tähän yhteen tilaan, minuuteeni. Olen oman elämäni vanki, jonka olen itse koonnut. Tahtoni järisyttää minuuttani, mutta en voi antaa sille valtaa. mMnun täytyy tukahduttaa tunteeni, tahtoni sinuun. Olen itseni vartija. Tahtoni kahlitsija. Istun kylmällä kivi lattialla, juon ruosteista vettä ja elämästä kyllästynyttä leipää. Seinät ovat yhtä mustat kuin tulevaisuuteni. Kiviset paadet, jotka ympäröivät minua kaikkialta. Menneisyyden valinnoista rakennetut muurit. Ne estävät minua liikkumasta, pääsemään luoksesi. Korkealla, liian korkealla aukeaa taivas. Pieni toivon pilkahdus vapaudestani. Ja rakkaus, joka asuu sydämessäni on tuominnut minut tähän ikuiseen vankilaan. Enkä minä voi tehdä muuta kuin odottaa aikaa, joka lakkaa joskus olemasta :(
24231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Sinähän olet valintasi tehnyt. Yritä elää niiden kanssa parhaasi mukaan. Älä kieriskele itsesäälissä, se ei auta mitään.

Äänestä
  • Niin :( Olet oikeassa, mutta helppo sanoa, kun ei ole paskat omissa housuissa, niinkuin kokemuksesta tiedät.

    Äänestä

  • aloittajalta kirjoitti:

    Niin :( Olet oikeassa, mutta helppo sanoa, kun ei ole paskat omissa housuissa, niinkuin kokemuksesta tiedät.

    Siivoat ne paskat ja huominen on parempi. Omista valinnoistaan voi syyttää vain itseään, muttei kannata jäädä syyttelemään liian pitkäksi aikaa. Kaikki me teemme virheitä, niitä ei voi kokonaan välttää, mutta niistä kaikista tulee pyrkiä oppimaan.

    Äänestä

  • tomorrow is better kirjoitti:

    Siivoat ne paskat ja huominen on parempi. Omista valinnoistaan voi syyttää vain itseään, muttei kannata jäädä syyttelemään liian pitkäksi aikaa. Kaikki me teemme virheitä, niitä ei voi kokonaan välttää, mutta niistä kaikista tulee pyrkiä oppimaan.

    En syytä tosiaan muita. Voisin sanoa nuo samat sanat kuin sinä jollekkin toiselle, mutta nyt olen oppinut ymmärtämään, etteivät nuo kliseiset opit aina pädekkään. Ehkä juuri se on ollut opetukseni, jota nyt pikku hiljaa yritän opetella, että älä neuvo muita ennenkuin tiedät tarkasti, missä häntä neuvot ja toinen oppimani asia on, että älä tuomitse tai arvostele muiden tekoja, ennekuin tiedät tarkkaan taustat ja tekoihin johtaneet syyt ja silloinkin vielä nöyrällä mielellä, koska seuraavana päivänä saatat olla itse hänen asemassaan.

    Äänestä

Aika jännä, samat fiilikset osimoilleen. Voiko ikävään ja tähän kipuun kuolla? -Ei voi. Pakko nousta ylös. Väsyttää vain liikaa, ei jaksa nousta ilman pelastajaa, pelastajaa jota ei kai koskaan tulekkaan. Vajoa, kunnes hukun ja uppoan.

Äänestä
  • Muut eivät voi pelastaa meitä. Mutta nyt on elämä antanut kuormaa liikaa. Ei jaksaisi uida yksin.

    Äänestä

  • aloittajalta kirjoitti:

    Muut eivät voi pelastaa meitä. Mutta nyt on elämä antanut kuormaa liikaa. Ei jaksaisi uida yksin.

    Sepä se. Itse on soppa hämmennetty mutta silti...ei jaksa, hajottaa. Kuinka paljon pitää tulla kolhua että oppii?

    Äänestä

  • edellinen... kirjoitti:

    Sepä se. Itse on soppa hämmennetty mutta silti...ei jaksa, hajottaa. Kuinka paljon pitää tulla kolhua että oppii?

    Niin, mutta valinnat on tehty kaikkien hyväksi, ei vain itseään ajatellen. Pakko nousta ja jatkaa. Ainakin olemme tehneet oikein muita kohtaan. Luopuminen tekee vain kipeää.

    Äänestä

  • aloittajalta kirjoitti:

    Niin, mutta valinnat on tehty kaikkien hyväksi, ei vain itseään ajatellen. Pakko nousta ja jatkaa. Ainakin olemme tehneet oikein muita kohtaan. Luopuminen tekee vain kipeää.

    Olen mä sitäkin miettinyt...monta unetonta yötä. Kuka niistä onnettomista valinnoista lopulta hyötyy? Kuka tietää mikä on oikeasti oikein? Vaikka kuinka tekisi mitä harjoituksia miksei olo parane? Pahenee...

    Äänestä

  • Ikävä syö elävältä. kirjoitti:

    Olen mä sitäkin miettinyt...monta unetonta yötä. Kuka niistä onnettomista valinnoista lopulta hyötyy? Kuka tietää mikä on oikeasti oikein? Vaikka kuinka tekisi mitä harjoituksia miksei olo parane? Pahenee...

    Omista valinnoistani on hyötynyt moni. olisin tehnyt monissa asioissa useampia ihmisiä todella onnettomiksi, jos olisin ajatellut itseäni. Ehkä täytyy olla tyytyväinen, että on kuitenkin pyrkinyt tekemään oikein, vaikka ne valinnat ovat olleet hankalia juuri sen vuoksi, kun on joutunut luopumaan.
    Mutta mikähän on sinun tilanteesi? Meillä todennäköisesti erilaiset tilanteet.

    Äänestä

  • aloittajilta kirjoitti:

    Turha liikaa olla pyyteetön ja kumarrella kaikkia muita. Keskity enemmän omaan onneesi. Ajattele vaikka niin että: kun sinä olet mahdollisimman onnellinen niin se on muillekin hyvä asia ja se tarttuu. Älä vietä elämääsi martyyrinä.

    Äänestä

  • ilmainen neuvo kirjoitti:

    Turha liikaa olla pyyteetön ja kumarrella kaikkia muita. Keskity enemmän omaan onneesi. Ajattele vaikka niin että: kun sinä olet mahdollisimman onnellinen niin se on muillekin hyvä asia ja se tarttuu. Älä vietä elämääsi martyyrinä.

    Kyse ei ole nyt mrtyyriydestä vaan velvollisuuksista. Luulen kuitenkin ymmärtäväni näkökantasi. Tosiasia kuitenkin on, että jos olisin valinnut itseäni ajatellen, en voisi olla onnellinen. Luopuminen on vain niin tuskallista. Itsekkyyteni nostaa päätään, sitä tämä vain on. En voinut tehdä niinkuin tahdoin, vaan miinkuin oli paras kaikkien osauolien kannalta. Jos olisin valinnut toisin, en voisi katsoa itseäni aamulla peilistä.

    Äänestä

  • aloittajilta kirjoitti:

    Omista valinnoistani on hyötynyt moni. olisin tehnyt monissa asioissa useampia ihmisiä todella onnettomiksi, jos olisin ajatellut itseäni. Ehkä täytyy olla tyytyväinen, että on kuitenkin pyrkinyt tekemään oikein, vaikka ne valinnat ovat olleet hankalia juuri sen vuoksi, kun on joutunut luopumaan.
    Mutta mikähän on sinun tilanteesi? Meillä todennäköisesti erilaiset tilanteet.

    Tiedän tasan tuon tunteen, kun toista rakastaa niin on osattava luovuttaa, koska
    rakkaudella olis liian kova hinta.

    Äänestä

Jotenkin surullinen ja ahdistava teksti.

Äänestä
  • Se johtuu tosiaankin siitä, koska olen sekä surullinen, että ahdistunut.

    Äänestä

lähetä tänne tuulien mukana palanen ahdistusta, minä puhallan sinne lämpimän halauksen.

Äänestä
  • Kiitos, se on jo pienentynyt kummasti :D Hyvää yötä :)

    Äänestä

Onko aloittaja nainen?

Äänestä

Älähän ny tollasta. Jep, pahaolo, niin kai suurimmalla osalla ketkä tänne kirjottaa. Anteeksi latistan ehkä minuuttasi. Kansantajusesti, kusessa me kaikki ollaan. Siitä nousee kellumalla. Pieniä askelia, kyl se siitä.

Äänestä
  • Etkä latistanut, vaan annoit uutta perspektiiviä. Tiedän, että monella muulla voi olla paljon huonommasti asiat, mutta jokaisen oma pahaolo on subjektiivinen kokemus. Tämä oli tällainen notkahdus, nyt jo helpottaa, kun saan avautua :)
    Huolettaa ne, joilla pahaolo on jatkuva. Minä arvasin tämän. Kaikki johtui itsekkyydestäni.
    Tarvisin todellakin sellaisen miehen, joka palauttaa minut aina maa pinnalle :D

    Äänestä

  • Oliko kyse varatusta, vain jostain työpaikka romanssista?

    Äänestä

Minkälaista on "elämästä kyllästynyt leipä"? :D V.. mitä liibalaabaa.

Äänestä
  • ihan hyvä kielikuva se on

    Äänestä

  • Se on taspaksua elämän leipää eli elämää, johon olen kyllästynyt :D)) Aika hassu, myönnän, mutta en ole niin pikkutarkka siitä, mitä kirjoitan silloin, kun ilmaisen tunteitani :D
    Tänään on ollut hyvä päivä. Toivottavasti myös teillä muilla. Ei voi kuitenkan olettaa, että ihminen olisi aina hyvän tuulinen ja onnellinen. Kaikki tunteet kuuluvat elämään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

hirveän paha olo !! kirjoitti:

ääriviivani rajoittavat minut tähän yhteen tilaan, minuuteeni. Olen oman elämäni vanki, jonka olen itse koonnut. Tahtoni järisyttää minuuttani, mutta en voi antaa sille valtaa. mMnun täytyy tukahduttaa tunteeni, tahtoni sinuun. Olen itseni vartija. Tahtoni kahlitsija. Istun kylmällä kivi lattialla, juon ruosteista vettä ja elämästä kyllästynyttä leipää. Seinät ovat yhtä mustat kuin tulevaisuuteni. Kiviset paadet, jotka ympäröivät minua kaikkialta. Menneisyyden valinnoista rakennetut muurit. Ne estävät minua liikkumasta, pääsemään luoksesi. Korkealla, liian korkealla aukeaa taivas. Pieni toivon pilkahdus vapaudestani. Ja rakkaus, joka asuu sydämessäni on tuominnut minut tähän ikuiseen vankilaan. Enkä minä voi tehdä muuta kuin odottaa aikaa, joka lakkaa joskus olemasta :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu