Kasvottomat ihmiset, onko sydämenne kuitenkin paikoillaan? Onko rakkautenne ihmisiin tallella? Jaksatteko lohduttaa surevia, kulkea hetken rinnalla? Jaksatteko lähestyä rakkaudella eikä tuomitsevalla mielellä? Oletteko rakentajia tai romuttajia? Jaksatteko kuunnella, ymmärtää, tukea?
Täällä
yö ajatus
895
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sitähän tässä päivästä toiseen tehdään. Mutta kukaa auttaa auttajaa, tukee tukevaa, kuuntelee kuuntelijaa?
Joskus miettinyt ihan samaa. Kuka minua auttaa jos tarvitsen apua?
Aika harva muuten pystyy tai haluaa pystyä sellaiseen ihmisuhteeseen jossa toimitaan yhteisymmärryksessä vuorovaikutteisessa suhteessa.
Vaikka kyseessä olisi ihan puhdas kaverisuhde.
Vahvana olemisessa on se huono puoli, että kukaan ei kysy "Kuinka sinä voit?".
Paitsi aloittaja, joka ystävällisesti, tosin yksilöimättä, kysyi.
Ap: muuta ei voi kuin yrittää. Yrittää jokaisena päivänä olla edes aavistuksen parempi ihminen kuin vielä eilen oli. Ja olla armollinen myös itselleen, silloin kun epäonnistuu. Ja yrittää huomenna uudelleen.
Tuosta ei minulla oikein tullut mitään, kun yritin olla parempi ihminen, sillä huomasin joka päivä olevani vaan pahempi. Hyvän jatkuva tavoittelu toi vain näkyviin kaiken pahan. Silloin tulikin vastaan tuo itseään kohtaan armollisuus. Sitä opettelen nykyään. On paljon helpompi olla armelias muita kuin itseään kohtaan.
On sydän paikoillaan.
On rakkautta ihmisiin.
Tarvittaessa kyllä jaksan. tarvittaessa voi tarjota olkapään jota vasten voi
Kyllä jaksaa lähestyä rakkaudella.
rakentaja.
Jaksasaisin kuunnella, ymmärtää, tukea
Toinen samankaltainen.
Tämä oli vastaus nimim. " kysyn vain "
Eiköhän (yleistän) täällä suurin osa, ole kulkijoita. Yössä tallustajia. Hyvin monet vain juoksevat amokia eteenpäin.