olemaan meitä. Se tekee minusta surullisen kulkurin, joka jatkaa ikuista matkaansa etsien sitä mitä ei koskaan voi saada. Joka likaisena palaa kotikoloonsa nuolemaan haavojansa, kerjäämään uutta mahdollisuutta, yrittää opetella olemaan, yrittää parhaansa, ja kerta toisensa jälkeen pettyy ja havahtuu huomaamaan ettei hän ole se oikea. Ja lähtee taas kulkemaan, tietäen mitä voisi olla, mutta ei tule koskaan olemaan, etsii, löytää, katoaa. Sydämessään unelma onnesta, haihtuva haave joka haavoittaa. Kun on nähnyt, kun on tuntenut... Ei sitä unohda, kun kohtaa sen oikean, sen tuntee, sen muistaa. Mutta miksi liian myöhään? Ja mä valvon, ja mietin...Matka jatkuu.
Kyllä mä tiedän, ei ole koskaan ollut meitä, ei koskaan tule
Onnenkerjäläinen...
0125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.