Kertokaahan kokemuksen omaavat millainen on Madeiran uudenvuoden vastaanottajaiset? Olen kuullut komeista ilotulitusjuhlista, varmaan on komeet mutta onko niiiin komeet kuin opaskirjat väittävät?
Olemme viettäneet joulua Funchalissa mutta emme uutta vuotta.
Joulun aikoihin oli kyllä aika kauniita jouluvaloja pitkin kaupunkia ja paljon seimiä joita kannatti ihailla. Ja ne joulutähdet....ihanat ja runsaat.
Alkaakohan alennusmyynnit heti tammikuun alkupuolella?
Etukäteen kiittäen
Madeiran Uusi Vuosi
2
245
Vastaukset
- Uutta vuotta
Hotellit järjestävät uudenvuoden illalliset, jonka jälkeen keräännytään terasseille katselemaan ilotulitusta. Ilotulitukset olivat ennen suurempia ja kestivät kauemmin, koska lama näkyy myös ilotulituksessa. Komeaa nähtävää se on vieläkin.
Jos haluaa katsella ilotulitusta oman hotellin katolta, tai terassilta kannattaa valita hotelli, josta on esteetön näkymä esim. rantakadulle, josta suuri osa raketeista ammutaan. Osa raketeista ammutaan mereltä ja osa myös ylempää rinteestä.
Jouluvalot ovat myös pienemmät kuin ennen. Hienoja ovat silti. - Aina komeaa
Youtubesta saa hyvän kuvan ilotulituksesta, laman myötä kannattaa katsoa vaikka viimevuotisia rainoja, ei niitä mm-ennätys tulituksia.
https://www.youtube.com/results?search_query=madeira new year fireworks
Paremmat ilotulitukset taatusti kuin kotinurkilla.
Jouluvalot nähty kerran aiemmin, tänä vuonna uudestaan ja nuo uuden vuoden ilotulitukset myös. Hotelli lähempänä Lidoa, paikan päällä sitten näkee onko illallisen jälkeen lähdettävä keskustaan, vai näkeekö hotellilta (rantakadun suuntaan on toinen hotelli edessä, jos ei katolle pääse).
Eiköhän jotain alea ala viimeistään uuden vuoden jälkeen, normaalisti oltu helmikuun lopulla, jolloin ne alet ovat viimeistä viikkoa. Tosin ei sieltä ole mitään yleensä löytynyt itselle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672435- 661407
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww801253EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje91176- 79875
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19870- 44723
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta92712Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe27689- 30666