Miten menee, osaako joku lakimies neuvoa:
-olen perinyt omakotitalon paikkakunnalta, jossa asuntokauppa on täysin jäissä.
-olen työtön, eli minulla ei ole rahaa maksaa perintöveroja ennen, kun talo on saatu kaupaksi.
- Olen pyytänyt verojen maksuun lykkäystä ja pankista lainaa, en saanut kumpaakaan.
-Nyt verot ovat siis menossa ulosottoon ja pelkään, että menetän vuokra-asuntoni, kun ulosottohan vie myös luottotietoni.
- Olen aina maksanut kaikki laskuni ajallaan, ajatus ulosotosta tuntuu suurelta vääryydeltä.
-Mitä teen, kun omaisuudesta ei voi näinjälkikäteen enää luopua, eikä kuolinpäivän asuntoarvoa saa verottajalta muutettua.
- Pankki vastustaa ajatusta, että kiikuttaisin vain ko- omakotitalon avaimet ja omistuskirjat sinne ja verot kuitattaisiin näin - pankki siis pakkolunastaisi kiinteistön.
.Minulle on se ja sama, että en saa vanhempieni kotitalosta mitään, mutta en sentään haluaisi joutua tämän "perinnön" takia velkoihin ja ulosottoon.
-Pari vuotta sitten ei voinut tulla mieleen, että asuntoa ei saa kaupaksi, jos sen olisi tiennyt, olisin luopunut silloin heti kaikesta = valtio olisi saanut kaiken suoraan.
_ja minulla ei siis ole sukulaisia, eikä lapsia, vaan olen ainoa lapsi.
-olen perinyt omakotitalon paikkakunnalta, jossa asuntokauppa on täysin jäissä.
-olen työtön, eli minulla ei ole rahaa maksaa perintöveroja ennen, kun talo on saatu kaupaksi.
- Olen pyytänyt verojen maksuun lykkäystä ja pankista lainaa, en saanut kumpaakaan.
-Nyt verot ovat siis menossa ulosottoon ja pelkään, että menetän vuokra-asuntoni, kun ulosottohan vie myös luottotietoni.
- Olen aina maksanut kaikki laskuni ajallaan, ajatus ulosotosta tuntuu suurelta vääryydeltä.
-Mitä teen, kun omaisuudesta ei voi näinjälkikäteen enää luopua, eikä kuolinpäivän asuntoarvoa saa verottajalta muutettua.
- Pankki vastustaa ajatusta, että kiikuttaisin vain ko- omakotitalon avaimet ja omistuskirjat sinne ja verot kuitattaisiin näin - pankki siis pakkolunastaisi kiinteistön.
.Minulle on se ja sama, että en saa vanhempieni kotitalosta mitään, mutta en sentään haluaisi joutua tämän "perinnön" takia velkoihin ja ulosottoon.
-Pari vuotta sitten ei voinut tulla mieleen, että asuntoa ei saa kaupaksi, jos sen olisi tiennyt, olisin luopunut silloin heti kaikesta = valtio olisi saanut kaiken suoraan.
_ja minulla ei siis ole sukulaisia, eikä lapsia, vaan olen ainoa lapsi.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Yksinkertaista.
Jos asunto ei mene kaupaksi, niin hinta on väärä.
Kaksi ajatusta on päällimmäisenä. Okt-kauppa on nyt jäissä, mutta onhan mahdollista, että tilanne paranee eli kaupankäynti viriää 1-3 v kuluessa. Tosin se ei auta sinua tässä pulmassasi. Lähtökohtaisesti perukirjan arvo kuolinpäivänä tulisi olla käypä arvo. Jos se ei sitä ole, eikä verottaja sitä muuta, niin tee valitus kunnan verolautakunnalle. Entäpä sellainen keino, olisiko talo vuokrattavissa. Vuokratulolla voisit maksaa mahdollisen lainan pikkuhiljaa pois.
Jos verot menevät ulosottoon, niin olet yhteydessä ulosottomieheen ja selvität hänen kanssaan tilanteen. Perintöosuutesi voidaan ulosmitata ja kun kiinteistö aikanaan myydään, saat verot maksettua. Ulosottomieskään ei sinua turhaan hätyyttele kun tietää tilanteen.
Yllättävää sinänsä, ettei verottaja myöntänyt lykkäystä. Teithän sinne ihan kunnollisen kirjallisen hakemuksen?
Ja kyllä perintöverotukseen voi hakea oikaisua. Oletko yrittänyt sitä? Liiteeksi on hyvä pyytää kiinteistönvälittäjältäsi arviolausunto asunnon todellisesta arvosta.
Entä reipas hinnanalennus tähänastisiin hintapyyntöihin nähden? Jos toteutunut kauppahinta on alle perintöverotuksen arvon, niin veroon voi hakea muutosta.
Kiitos kommenteista, vaikka ne eivät taida tillannettani muuttaa.
-olen hakenut hyvin verottajalle esiteltynä ja perusteltuna (llitteet ja useat lausunnot mukana), lykkäystä verojen maksuun ja puoltoa asunnon arvon alentamiseen.
Liitteenä on ollut mm. kolmen kiinteistövälittäjän lausunnot.
Alkuperäisen, perunkirjaan merkityn asunnon arvon verottaja lähes tuplasi, eli heillä tuntuu olevan täysin todellisuudesta poikkeava käsitys kiinteistöjen myyntiarvoista.
Molemmista verottajalle toimittamistani valituksista on tullut bumerangina tylyt ja kielteiset lausunnot.
Näistä myös jatkovalitin verolautakunnalle ja pääkallopaikalle Hkiin, mutta myös valituksen valitukset hylättiin.
Verottaja ei siis muuta euroakaan kantaansa tai myönnä naurettavaa erhettään.
-taloa on kaupattu kohta jo 2v ja viimeinen 1v "tee oma tarjous", eli ei ole kyse ylihinnoittelusta.
-kauppa ei vain käy paikkakunnalla ja lähistöllä on useita paljon paremmassa kunnossa olevia taloja myös kaupan. Potentiaaliset ostajat kävelevät siis ohitse tai valitsevat ne paremmat talot.
-kiinteistönvälittäjää on myös vaihdettu 3 kertaa, ei ole sekään auttanut. Olen myös ilmoittanut halukkuudesta vaikka asuntojen vaihtoon - vaihtoon autoon/pyörän/veneeseen jne. Ei niin ei.
-parille rakennusliikkeellekin olen tarjonnut taloa purkumateriaalia tms vastaan, ei ole kelvannut.
-Olen oikeusaputoimistonkin mielestä pahassa pattitilanteessa, koska ulosottomies - vaikka olisi "ymmärtäväinen", ei voi estää verottajaa ajamasta minua luottototiedottomaksi.
Verot on aina ensin maksettava, sen jälkeen menee luottotiedot ja asunto. Näiden jälkien paikkaus vie vuosia.
-laitoin asiasta myös kirjelmän seutukuntani kansanedustajille, mutta palaute oli automaatti "kiitos kirjeestänne". Ei tilanteeni isokenkäisiä tai "kansan puolella" olevia kiinnosta.
Nuo kuulostavat kyllä melko poikkeuksellisilta ratkaisulta verohallinnon taholta. Yleensä nimittäin maksuaikaa myönnetään (toki korko juoksee). Kiinteistön arvon osalta oikaisuvaatimus menee ehkä paremmin läpi siinä vaiheessa kun kauppa on toteutunut.
Ruotsiin muutto ei muuten kannata, sillä perillinen on verovelvollinen vaikka asuisi Ruotsissa, jos perinnönjättäjä on Suomessa. Tai vaikka molemmat olisivat Ruotsissa, niin perintöveroa pitää maksaa Suomeen jos täällä on kiinteistö.
Mikä tuon kiinteistön arvo perukirjassa oli? Kuolivatko vanhempasi yhtä aikaa vai oletko nyt maksamassa veroa vain toisesta puolikkaasta?
Talo oli 100% kokonaan nyt kuolleen äitini ja hänen lapsuudenkotinsa. Isälläni, joka kuoli jo yli 20v sitten, ei ollut taloon mitään osuutta.
Kiinteistön arvoksi merkkasimme perunkirjaan 220.000 ja verottaja merkkasi oman arvionsa huimaan 460.000 arvoon.
Perusteluina se, että kyseinen kiinteistö on "kulttuurihistoriallisesti arvokas ja ainutlaatuinen pihapiiri".
Päärakennus on museoviraston suojelema (ei saa muuttaa huonejärjestystä tai ulkolaudoituksen väritystä).
Mutta kunto on erittäin huono, mitään ei ole tehty sitten isäni kuoleman jälkeen (20v).
Lähistöltä on taloja myyty tuossa 150.000 - 250.000 haarukassa, siis paljon uudempia ja paremmassa kunnossa olevia.
Sitten hintapyyntö 130 000 ja tarvittaessa alaspäin. Jos ainoana tavoitteena on että raha riittää rintaperillisen perintöveroon niin tuo riittää kirkkaasti.
Oletpa melkoisessa pinteessä kaupatessasi suojeltua taloasi, vai onko pankkikin jarruna sopassa, kun edellä sanot: "- Pankki vastustaa ajatusta, että kiikuttaisin vain ko- omakotitalon avaimet ja omistuskirjat sinne ja verot kuitattaisiin näin - pankki siis pakkolunastaisi kiinteistön."
Perintöverosi jäänee hiukan alle 65t. Eikö pankkikaan anna 65t lainaa kiinteistöä vastaan edes yhden vuoden lyhennysvapaalla, vai onko muita velkoja jarruna? Maakuntaa, saati kuntaa tietämättä vain hapuilen, mutta ainakaan näin ei kauppa edisty. Netissä/valtakunnan tason lehdessä jopa alle 100t hintaan voisi ehkä tarttua joku kulttuurihistoriaa arvostava arkkitehti tai muu rakennusalan osaaja.
Sitten sekin on realiteetti, että työttömänä asumispaikan sijainti ei ole ainakaan perheettömälle ehdoton, joten luottotietojen vaikutuksen vuokrasuhteeseen voinet paikata muuttamalla itse taloosi. Jos muurit ovat kelvolliset ja tonttia on edes polttopuiden saannin verran, niin lämmitys ei vie kaikkia päivärahojasi jne.
Kysy myös museovirastolta mahdollisuutta saada kulttuurihistoriallisen kiinteistön kunnostukseen avustusta, että vaikka harrastuksena opettelet rakennustöitä.
Se on kyllä todennäköistä, että vain rakennusalaa ymmärtävä/harrastava varakas täsmäostaja uskaltaa lyödä kätensä suojelu kohteeseen. Onnea ja sisua sinulle.
Jos tönö on jollain pienellä paikkakunnalla, ei taida kelvata edes ilmaiseksi.
Ristiksi saa ostaja vielä suojelukohteen.
Loputon rahareikä ja kateelliset kunnan virkamiehet tai naapurit päälistelemään. Haluaako pankinjohtaja mörskän itselleen?
Ikävä kyllä, sulla ap taitaa olla vaihtoehtona muutto tuohon mörskään ja ulosoton hyväksyntä.
kokeile jospa panttilainaamo heittäis sulle hilloo asuntoa vastaan.
Ota palovakuutus ja laita talo tuleen. Vakuutusrahoilla sitten maksat verot. Tai ehkä ei sittenkään kun se on laitonta.
MIKSET MUUTA ITSE SINNE ASUMAAN?
OTA VUOKRALAINEN .
OSTA ITSE TAI LUOTTOHENKILÖ OSTAMAAN PUOLESTASI 1E , JONKA JÄLKEEN PERINTÖVEROT OTETAAN SIITÄ 1E. LOPUT ON TAPPIOTA .
jos vakavasti luulet, että verottaja hyväksyy yhden euron kaupan, olet väärässä. Perintöveron päälle tulee varainsiirtovero ja syyte petoksesta.