Miksi nykyään ainoa tunne jonka seuravieras saarnan alla kokee on myötähäpeä? On pelkästään hengellistä laiskuutta ettei saarnoja valmistella etukäteen. SS ainoa, jonka saarnoja voi jännittämättä kuunnella.
onkonäin
viliWesterinen
34220
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Totta kirjoitat ! Eikä todellakaan ole kyse mistään omasta viisaudesta tai hengellisesti ylpeäksi kasvamisesta, että saarnojen sisältö on enimmäkseen vanhojen muistelua ja fraasilauseita. Sentään silloin tällöin tipahtelee joitakin kultajyviä, mutta niitä pitäisi tulla ravinnoksi asti.
Oikeassa olet Tulitikkutyttö , Ei riitä lampaille kovaksi polettu laidun
Jo LLL:sanoi siitä ,että se ei kasva vainioheinää, , tämä totuus
lähti siitä kun suomessa alettiin tyyrätä pappien Esikois pappien
puhumisista Rukous huoneilla ,l ja kohta kaikki on yhtä huonos´ti
kuin Ruotsissa , RB oli ensimmäinen uhri joka kärsi siitä . Hän oli
saarnaaja Mikkelin Rukoushuoneelta ,,sittemmin hän luki papiksi
sitten heitä on muitakin ja ne 10 Esikoisa pojaista pappia olisi kivä
tietää miksi asiantuntijoita kohdellaan kaltoin
Äänestävät huomenna sitä saturnai liito . Rukoile ettei
eduskunta tekisi mitään äkkinäis´tä' homot eisaa voittaa,
Älä nyt naurata menkää helluntalaisiin
saattojoukkoa
Teu ihme että olet vastaan homoja
Juttusi on niin pehmeää potaskaa ollut julkisella sektorilla täällä
MItä täällä muita komentelet, mene itse helluntailaisiin.
Teull oo kuitennii laaja tietomäärä, sitä ihailen. Ja ennenkaikkea oikea ymmärrys uskomisen asiassa. Sitä kunnioitan.
Ja kova kommentoimaan pienessä sievässä(kirjoitusvirheistä päätellen)
Justiinsa kertoi toisessa ketjussa että ei edes seuroissa käy vaan kirkon miehiä tuntuu kannattavan on piiriä jos monen moista se siitä sen ...... -l---
""yllätys oli se ""
Vai oli yllätys , minulle ei ollut , minä sain herran sanan
tästä on puhuttava nyt , mistäpä sitten muusta , ja minne
muualle olisin voinut kuin kirjoittaa , en voi puhuakkaan ,
kun en ole saanaaja , tottahan kansan keskellä ja kanssa -
puheiessa , mutta kun olen niissä käynyt ei minulla tunnu
olevan satavarma sama tieto . koskapa toiset tietävät puhukoon .
Taitaa Teun lampailla olla erivärisiä korvamerkkejä ja kaviot jalassa.
Varmastikin siksi koska hän ei juurikaan paljoa mittän sano on vähän niinkuin politikko
Meille on jäänyt se oppi Pyhästä Hengestä, että se on Ilmoituksen Henki; jos saarnnajat alkavat esivalmistella saarnojaan ja harjoittelemaan niitä edeltä käsin ( kuten valitettavasti niitäkin joitakin joukossa on ), on se vanhain selityksen mukaan PH:n toimettomaksi tekemistä. Eikö Jeesus , lähettäessään opetuslapsiaan saarnaamaan, kieltänyt heitä ottamasta säkkiä tai kukkaroa matkaansa, vaan luottamaan siihen, että Herran Henki on heille ilmoittava, mitä heidän tulee kulloinkin puhua. Ja profeetalle Herra sanoi ohjeeksi " Avaa suus, niin Minä sen täytän"! Mutta epäusko ja oman kunnian tavoittelu johtaa siihen, että näihin Jumalan neuvoihin ei ihminen luota!
No just. Kyllä se PH kuule toimii vaikka kotona saarnaa valmistellessakin eikä vaan ruksan pönttöön kiivettyä.
Miten nyt kuitenkin Laestadius ja Luther eivät ollenkaan toimineet "vanha oppi" - nimimerkin opin mukaisesti. Heidän saarnojaan kun on jäänyt jälkipolville vaikka kuinka paljon?
Oliko Lutherin ja Laestadiuksen toiminta epäuskoa ja oman kunnian tavoittelua?
"" vanha oppi ""
Vai on teille jäänyt se oppi Pyhästä Hengestä , että se on ilmoituksen Henki
Minä olen saanut käsityksen, että Jeesus sanoi Hänet Totuuden Henkeksi
Tässä pitää muistaa Mitä on Pyhä Henki , Hän lähtee ISÄSTA ja Pojasta ja ei
ole Syntynyt eikä LUOTU . Eli Pyhä henki on Pyhä Heki on Isästä ja Pojasta , ei tehty ,eikä syntynyt ,eikä luotu , vaan Heistä lähtevä,
Pyhä Henki Liikkuu missä tahtoo , Menee jokaisen luo jos tahtoo , mitä Hän on
Hän on yksi Jumalan Henki ,,,Häntä ei voi kukaan ihminen , koettaa laittaa johonkin karsinaan ,,Tai vanhojen suhteen , Toivomme että vanhat on jo
kuollut , rauha heidän muistolleen , nyt on tämä aika nyt pitää tunnustaa
Herraa ,ja Jeesusta, , Eli jos puhutan vielä siitä esivalmistelusta ja harjoittelemaan
Tässä kohtaa , tuon julki ei meidän kenenkään tule teettää Pyhälle Hengelle
ylimääräistä työtä, jota voi nyt sanoa kuin sinä että muka tekee Pyhää Henkeä
työttömäksi se on asia joka ei kuulu meille Eikä Teille . .
Tuo sanonta oli Jesajalle , ja sen sanoi HERRA, Jes, 6 Siinä olikin näin
Yksi Jumala , kolme persoonaa , ja kaikki oli läsnä, "Kenenkä minä lähetän "
Nyt vastaa Jesaja "Lähetäå minut".
""????""
Siksikun Luther : sai Tornikokemuksen 1516, Teki Uskonpuhdistuksen
1546 Kun kuoli oli lähes saanut kontikseen mutta.
toiset kertovat että vielä olitekemistä Melanchton ja 9-10 muuta Martin
aikaista avustajaa oli töissä n .5 vuoden päätä joutui Melanchton antamaan
puolet Avustajista pois Ja noin 9-10 vuoden päästä oli tilanne aina kun jokin
toiasiaa esiin ,niin riitaa oli Calvinin Reformoitu , ja muidenkin mielipiteiden
kassa : Kun Melachton n. kuoli 1560 , Sanoi hän minä katson kuoleman
helpotukseksi , Galvin kuoli 1564 , eikä ole mitään tietoa siitä saiko jotain,
Muutoksia Luitterin linjaan ..
LLL. oli Lutherin mies vaikka hän vasta 1800 luvulla teuhasikin . Siihen aikaan
kun LLL:n saarnasi ja kirjoitti 1844-1860 Hän oli enemmän Uskonpuhdistuken asialla, eikä hän perustanut mitään uskoa, sen taisi J.Raattama sittenkin tehdä,
kuitenkin Tähän rakoon tulee Vanhimmat ja niin esskäsin. .
LLL. oli Lutherin mies vaikka hän vasta 1800 luvulla teuhasikin.
""LLL oli Lutherin mies##, eikö Lutherilla ollut oma vaimo Katariina von Bora.
Lestadiuksellakin oli oma vaimo Briitta suomalaisittain Riitta, ja taisi olla useampia lasiakin molemmilla.
Vanhempi väki kristillisyydessä vielä muuistaa yhden Westerisen; hän oli saarnaaja, ei tosin vili-niminen. Nimi taisi alkaa S-kirjaimella. Tuli omassa viisaudessaan niin suureksi, ettei löytynyt enää koko kristittyjen laumasta ketään, joka olisi häntä voinut neuvoa! Soti aikansa kristillisyyttä ja sen vanhimpia vastaan. Mutta kyllä muutamat sitä miestä ylistivät ! Mutta kuinkas siinä lopulta kävi. Taitaa olla saarnamiehelle sangen vaarallista ainetta tuo ylenmääräinen ylistely, oli sitten kyseessä SW tai SS. Samaa henkeä löytyy molemmilta. Pitäis saarnamiehen muistaa, että oli lahjat suuret tai pienet, ne ovat kuitenkin Herralta heille uskottu (myös koettelemukseksi ); ei kaikki ole jaksaneet lahjojansa oikeassa alennuksessa kantaa ja ovat alkaneet niitä omistaa itsellensä ja tässä työssä on nuo ylistäjät ja hännykset olleet suurena apuna!
Huonosti muuten on sellaisen ihmisen kristillisyyden laita, jos hänen uskonelämänsä on vain ja ainoastaan yhden saarnamiehen varassa, oli sitten kysymyksessä tuo mainitsemasi SS tai kuka muu tahansa! Veikko Viljanen sanoi aikanaan, ettei hän haluaisi olla sen miehen osassa, josta sanottaisiin, että hän on ainoa, joka kelpaa saarnaajaksi jollekin porukalla!
Usko ei onneksi ole koskaan saarnamiesten varassa, vaan sen ailkajan ja päättäjän, Jumalan varassa.
Kaikilla saarnaajilla on omat lahjansa ja on hyvä asia, että kukin voi löytää sen, jonka kanssa on helpointa jakaa iloja ja suruja. Lahjat ovat moninaiset, Henki on sama - näinhän se menee.
Tee parannusta siitä, että täällä julkisesti viittaat tiettyihin henkilöihin ja epäilet heidän uskoaan ja vaikuttimiaan. Nimimerkkienkin takaa he ovat tunnistettavissa. Sinulla on omat vaikuttimesi. Pyydä oikeata silmävoidetta näkemään vikasi.
Vielä elämässä oleva henkilö, johon viittaat, on saanut Jumalalta suuret lahjat. Rukoilemme, että hän saisi pysyä nöyränä ja kuuliaisena Raamatun sanalle. Hän on yksi saarnaaja muiden rinnalla, totuuden torvi näinä vaikeina aikoina, kun salassa puhutaan ja toimitaan pahennukseksi monelle.
Hännystelijöitä kyllä tänä aikana riittää - puhutaan vaikka musta valkoiseksi, jos sillä päästään "piireihin". Monet ovat valmiita vaikka mihin, saadakseen mielisuosiota tietyiltä taajuksilta.
Vikakeskeisyys, syntikeskeisyys, syntiluettelot, ihmisopit, ihmiskäskyt, autuuden kaiveleminen oman puseron sisältä, tällaisesta ei seuraa mitään hyvää. Koko ajan vaan riidellaan toinen toistensa parannuksista katumisista ja kristillisyydestä! Ahkeroidaan toisten uskon poisottamisessa, kun pitäisi elää uskossa Kristukseen, syntieni sovittajaan Jumalan edessä.
Laki on vain muistutus synnistä, ei kukaan voi pelastua tekemisillään. Kun laki saarnataan oikein, siitä ei kukaan livahda omilla parannuksikkaan ja katumisillaan sisälle Jumalan valtakuntaan. Parannuksiksi on turha nimittää sellaisia toistuvia tekoja jotka eivät johda mihinkään muutokseen. Helvettikin on täynnä katuvia, ei katuminen ketään pelasta. Mutta jos katuminen johtaa ihmisen Kristuksen tykö uskomaan kaikki syntinsä anteeksi hänen nimensä ja verensä tähden, niin se on todellinen parannus.
Todellinen parannus tapahtuu vasta silloin kun ihminen ottaa Kristuksen uskossa vastaan Vapahtajanaan ja syntiensä sovittajana, se on todellinen parannus. Eikä se ole mitään telemistä eikä katumisen palkkana saatua, vaan todellista Jumalan lupaukseen uskomista.
""eisaku ""
Tuskin sitä Svanttea enää monikaan muistaa siten, sillä hänet palkkasi V:t
jo ennen sotia , Hän oli kyllä mahtava puhuja ja kun jonkun kansa löivät
vetoa siis vielä Es ajassa , että se on 20 minuttia ja liikutukset on valmiit ja
svantte voittui niin kävi kun siihen aikaan oli Es vähän svantte oti tarjouksen
vastaan ja meni VL:n minulla ei tietoa siitä ajasta , kun menin avioon -68 oli
Hän tullut takaisin Jääkärinkadulle . kun tästä viimeksi kirjoitin n,6 vuotta
sitten Tuli Atokauppias linjaapitkin meille ,katsotaan nyt miten käy,,
Eihän tuo Swanten saavutus ole oikeastaan mitään siihen nähden, kun eräässä seurakunnassa Lapinmaalla, mihin Lestadius meni papiksi. Hänen edeltävällä papilla oli erittäin mahtavat puheen lahjat vanhat akat oli vuodattanut kiulullisen kyyneleitä saarnan aikana. Ainut miinus oli ettei hänen puheen saanut laisinkaan herätystä kuulijoissa aikaan.
Mitähän Teu oikein yrittää selittää kertoisit ihan vain selkokielellä voisi jotakin saada selvää. Toisekseen kyllä Swantten historia tunnetaan jollakin tavoin ei siinä kaikki noin kaunista ja loistokasta ole.
Vestyerinen on yrittänyt tuoda esikoislestadiolaisuuteen evankeliumin sanomaa.
Täällä nousee aina viha kun jokukin työntekijä nousee omavanhurskautta vastaan.
Itse tienattu vanhurskaus ihmiskäskyt ja ihmisopit on niin syvällä es.lest. perinteessä,
että sota siitä heti nousee kun joku alkaa Julistamaan Raamatun mukaisesti vapauttavaa evankeliumia syntimme sovittaneesta Jeesuksesta Kristuksesta.
Usko ei ole ollenkaan YHDENKÄÄN ihmisen varassa, olkoon vaikka kuinka "hyvä" saarnaaja!!
Usko on SANAN = Jeesuksen varassa. Hän on uskomme kohde. Hän on uskomme lahjoittaja, sen alku ja loppu, päämäärä. Vain Hänessä meillä on puhtaus, pyhyys ja vanhurskaus. Mikään oma vanhurskaus ei kestä pyhän Jumalan edessä vaan se on se saastainen vaate, eikä saastainen voi tulla hääjuhlaan.
Kiitos ja ylistys Jeesukselle Kristukselle, Herrallemme nyt ja aina!
Siksi kiitämme ja ylistämme Häntä.
Kyllä vain Lapin Vanhimmat ovat tärkeitä. Ilman heitä ei meillä olis tätä kallista kristillisyyttä!
Kyllä meillä vain on suuri kiitollisuuven syy Lapin Vanhimmille ja sille mummolle, joka myi sen ainoan lehmänsä, että saivat aikaan sen ensimmäisen lähetyksen.
Kyllä vain näillä ihmisillä on suuri merkitys.
""8 8 ""
Eikö siitä jo ole 112 vuotta aikaa Me emme tiedä kuinka kallista
Mutta me Tiedämme , että Pyhä kolminaisuus on Tärkeä ,sillä ilman
sitä ei Liiku Yksikään vanhin .
Onhan toki ihmisillä meritys ,mutta ne ei saa ohittaa ISÄÄ. POIKAA.
ja PYHÄÄ HENKEÄ . Ihminen on vain ihminen, Pyhä kolminaisuus
on aivan toista EIKÖ OLEKKIN:
Ok! koetin vain matkia yhteisössämme hyvin tavallista tapaa puhua!
Puhetta Jeesuksesta, Jumalasta ja Pyhästä Hengestä pidetään jotenkin "korkeakirkollisena". Vanhimmat ja niiden kunnioitus on konkreettisempaa. Siihen kykenee helpommin.
Joo ei se kristillisyys oo koskaan viisaille kelvannut
Tyhmäksi neitseeksikö tässä sitten pitäis ruveta?
Tyhmistely vaikuttaa hurskaammalta kuin asioista suoraan puhuminen, Opetellaan vain parjaimmat sanakäänteet - sisällöllä ei niin väliä, kunhan tutulta kuulostaa.
""11 16 ""
Kiitos niistä sanoista , sillä vaikka ne olisi korkeakirkollisisia , niistäkin on
voitava puhua niin että ymmärrämme , ilman selitystä meille voisi käydä
kuin., sille Hoviherralle , Jolta Filippus kysyi ymmärrätkö mitä sinä luet,
Kuinka minä ymmärtäisin , kun kukaan ei opasta minuas , voitko sinä
opastaa? ja pyytää filippusta vaunuun , jo vain Filippus opastaa ainakin
12 kohtaa raamatusta , koko pitkiakin koska olivat jo kauaksi tulleet
Gasan tietä ,nyt huomaa Hoviherra tässä on vettä, estääkö mikään
minua kastamasta , Filippus käy asioita läpi ja sanoo ei estä jos sinä sydmestä
anot syntiä anteeksi , ja uskot Jeesuksen Jumalan pojaksi , Kyllä uskon sanoo
Hoviherra , niin he ottavat päälimmäisä vaatteitaan pois ja kahlalaavat veteen
Filippus Kastaa kaiken sääntöjen mukaan ( hän sinaa veden jaasettaa jumaan
sanan niin että siitä tulee sakramentti ) ja kun he tulee vedestä pois tempaisee
enkeli pian Flippuksen matkaan ,niin kiireesti että hyvä kun kerkii saada
vaatteet mukaan kaus kuuluu kun Hovciherra iloisena laulaa vittä ja jatkaa
paluu matkaa,. . Filippus tavattiin Asdodissa ja saarnasi kaikissa kaupungeissa.
Jos kiinnostaa Apt. 8:26-40 . kirjoitettu,.
Shalom ja amen.
Olkaa siunattuja Rakkaat veljet ja sisaret..
Eisaku taitaapi olla katelias kun oma kynä ei kunnolla kirjoita.
Parempi olis olla puuttumatta asioihin joista ei mitään tiedä eikä ymmärrä.
3.1. 2015 jälkeen palataan asiaan.
On, se on nykyään näin kaikilla synnin rakastajilla.