Luottamus kaiken yhteensopivuuteen on olemassa.

Heti alussa sen jo tiesin, mutta en tiennyt miksi näin oli. Vieläkään minulla ei ole esittää konkreettisia todisteita, mutta olen ikään kuin lukenut kirjaa eteenpäin vastauksia saaden. Aina, kun olen malttanut luottaa sisäiseen ääneen ja kaiken tarkoitukseen olen löytänyt vastauksia kysymykseen, miksi näin on tapahtunut.

Kaikki se mitä olen pelännyt on tavallaan toteutunut, mutta jotenkin sen on kuulunutkin mennä niin. Minulla on aavistus, että meitä varten on varattuna jotakin suurta ja ihmeellistä. Me ikäänkuin täydennämme toisiamme tietyllä tapaa. Sen tähden en pelkää sitä erilaisuuttakaan. On olemassa vahva luottamus....luotan sinuun, vaikka siinä ei oikeastaan ole mitään järkeä ja samalla siinä vasta järkeä onkin :)
13363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kenelle oli? Nimi? Paikkakunta?

Äänestä
  • Arskalle Lahteen varmaankin.

    Äänestä

  • varmaan moni ottaa omakseen.

    Äänestä

  • Veikkaan kirjoitti:

    Arskalle Lahteen varmaankin.

    Eikun Pertsalle?

    Äänestä

Mullakin on sua ikävä.

Äänestä

Aina uudestaan palaan tänne. Aina osoittautuu muu tyhjäksi ja turhaksi, sisällöttömäksi.

Äänestä

Noin minäkin joskus ajattelin että kaikella on tarkoitus. Ei ole vieläkään selvinnyt mikä se on. Kaikki tapahtunut on vain kasvattanut enemmän epäluuloa. Ei voi oikein luottaa kehenkään. Lääkäritkin näyttävät liikemiehiltä. Olisihan se kiva uskoa johonkin suurempaan mutta mikään ei ole kuitenkaan muuttunut parempaan. Elämä ja ihmiset tuntuvat teatterilta totuudesta ei tietoa.

Äänestä

Meidät luotiin yhteen, mutta emme uskoneet sitä.

Äänestä

Hieno kirjoitus.Uskon kaiken olevan ennalta määrätty.Tulemme olemaan yhdessä jokatapauksessa.

Äänestä

Olikohan tää mulle? Jos oli, olen aika lailla samaa mieltä. Vähän hämmentävää on
ollut ja vedät puoleesi kovasti. Yritän olla järkevä kuitenkin, vaikka tunteeni on
olemassa. Sussa on jotain erityistä.. se on se olemus, joka kiehtoo mua.

Äänestä

Ei tässä mitään epäselvää ole kenelle tuo aloitus on!:-)

Äänestä

Minä tiedän vaan, kenelle kuulun. Luottamus on ollut jo niin pitkään. Se elää niin vahvana.

Äänestä

Oispa AP kiltti, ja kertoisi minne päin maata mennään...kasvattais sitä rohkeutta laittaa viestiä omalle valitulleen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Ikävä sinua kirjoitti:

Heti alussa sen jo tiesin, mutta en tiennyt miksi näin oli. Vieläkään minulla ei ole esittää konkreettisia todisteita, mutta olen ikään kuin lukenut kirjaa eteenpäin vastauksia saaden. Aina, kun olen malttanut luottaa sisäiseen ääneen ja kaiken tarkoitukseen olen löytänyt vastauksia kysymykseen, miksi näin on tapahtunut.

Kaikki se mitä olen pelännyt on tavallaan toteutunut, mutta jotenkin sen on kuulunutkin mennä niin. Minulla on aavistus, että meitä varten on varattuna jotakin suurta ja ihmeellistä. Me ikäänkuin täydennämme toisiamme tietyllä tapaa. Sen tähden en pelkää sitä erilaisuuttakaan. On olemassa vahva luottamus....luotan sinuun, vaikka siinä ei oikeastaan ole mitään järkeä ja samalla siinä vasta järkeä onkin :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu