Tuntijasi

Mitä näet minulle/meille rakkauteen? Olen tuntenut vaalean seilorin jo pitkään. Näkyykö minulle paikkaunnanvaihtoa/muuttoa?
177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei

sinä teet arvokasta työtä tunnollisesti. et ole hänestä varma, eikä hänkään ole vielä antanut sinulle sitä vihreää valoa, mitä mielessäsi odottelet.

olette sen verran nuoria, että kaikki on vielä monella tavalla mahdollista. yksi asia on myös se, että sinä joudut katsomaan vanhempiesi perään. ehkä tilanne ei vielä ole sinulle selvinnyt, mutta se tulee kuitenkin eteesi.
sinusta tulee varsinainen perheen asioiden selvittelijä, tämän näen aivan päällimmäisenä.
mutta kysyt omasta rakkaudestasi, siitä intohimosta mikä virtaa suonissasi. teillä on hienoja hetkiä ja omia unelmia, mies on kiinnostunut monista asioista ja paikoista. sinun ei ole helppoa olla niissä mukana. hän on seksikäs ja intohimoinen, sinä olet vastuuta kantava nainen parhaassa kukoistuksessasi. voi olla, että joudut odottamaan häntä melko kauan. liiankin kauan.

sanon suoraan, että jos olet jo tottunut tilanteeseen ja hyväksyt en, sitten ei ole muuta vaihtoehtoa kuin antaa hänen määrätä vauhdin. jos taas tahdot lapsia ja tavallista elämää, silloin sinun kannattaisi miettiä vielä uudestaan. on myös toinen mies sinun varallesi ja hän liittyy kirjastoon tai muuten kirjoihin. hän on joka tapauksessa lukenut ja viisas ihminen. hän haluaa lapsia ja etsii itselleen sopivaa kumppania, juuri sellaista kuin sinä olet. aika jännä tilanne, sillä perhe on monen mielessä....

t. Keskiyö

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Brunette hoitajatar kirjoitti:

Mitä näet minulle/meille rakkauteen? Olen tuntenut vaalean seilorin jo pitkään. Näkyykö minulle paikkaunnanvaihtoa/muuttoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu