Lapsi masentunut

Ei tuomitsemista, haukkumista, patistelua tms negatiivissävytteistä. Kerro, että olet huomannut, että hänellä on paha olla. Voisitteko puhua siitä?

Minkä ikäinen ihminen? Nais- vai miespuolinen henkilö?

Itseäni jos ajattelen niin pahimmassa vaiheessa kaikki oli ihan sama, koko elämä oli sekaisin, mikään ei tuntunut miltään ja kaikista tekemättömistä asioista kasvoi Mount Everestin kokoinen ahdistava vuori. Kämppä oli sekaisin, sängyssä oli niin paljon rojua ettei siinä mahtunut enää edes nukkumaan ja jos valaisimesta paloi valo niin en jaksanut vaihtaa sitä vaan olin sitten pimeässä. Itsestäni en jaksanut pitää lainkaan huolta, tukka takussa ja pesemättä ja päällä likaiset ja sotkuiset vaatteet.

Siltikin yritin pitää kulisseja yllä loppuun saakka ja jos oli jotakin pakollista menoa niin menin sinne ja yritin saada itsestäni mahdollisimman normaalin näköisen ja vedin ne muutamat pakolliset tunnit "ihan helvetin hyvin menee roolia". Kotiini en päästänyt ketään, hävetti se kaaos niin paljon.

Pitkä vuodatus, mutta se mitä muut olisivat voineet tehdä olisi ollut se että olisivat tulleet hakemaan ihan kotoa; Mökille, kahville tai ihan vaikka vaan ajelemaan ja juttelemaan niitä näitä. Uskoisin että olisin lähtenyt, varsinkin jos olisin saanut aikaa siistiytyä ja hakija olisi luvannut että ei tulisi sisälle hakiessaan, kämpän kunto oli niin arka paikka ja en halunnut että tilanne koko karmeudessaan olisi paljastunut kellekään.

Kaikille se asunnon kunto ei varmaan ole niin paha juttu, silloin varmaan siivousapu voisi olla tervetullutta, samalla voisi varmaan kysyä että voisitko availla posteja (laskuja), ne kun jää monesti masentuneelta avaamatta ja aiheuttavat lisää ahdistusta. Laittelisit vaikka ruokaa niin että sitä riittäisi pakastettavaksi annoksiin, pesisit pyykkejä ja availisit verhoja ja olisit vaan läsnä.

Varsinkin naisille ulkonäkö on useimmiten tärkeä juttu ja masentuneena sen hoitaminen jää. Käynti kampaajalla tai sitten hiusvärit kotiin ja latvojen tasoitusta. Kulmakarvat kondikseen ja vaikka joku kasvohoito. Jos rahasta ei oo tiukkaa niin vaatekauppaan ostamaan uusi vaatekerta ja vaikkapa uudet kengät. Itse ainakin näytin silloin pahimmassa vaiheessa niin kamalalta suohirviöltä että jos yöllä Siwassa käydessäni näin että kaupassa oli joku tuttu niin piilouduin hyllyväliin..

Positiivista ajattelua ei kannata tuputtaa, mutta myöskään siihen masentuneen maailmaan ei kannata mennä mukaan vaan ihan sellainen arkinen juttelu on varmaan turvallisinta. Avun hakemisessa auttamisesta en tiedä miten se onnistuu, hain itse lopulta apua mutta puhelinkammoisena se ei olisi onnistunut ellei sitä aikaa terveyskeskukseen olisi voinut varata netissä. Eli siinä ajanvarauksessa voit tarjoutua auttamaan ja vaikka mennä mukaankin saattamaan sitten kun sen ajan on saanut.

Voimia ja muista pitää myös itsestäsi huolta.

Hei
Tiedän, kuinka toivottomalta sinusta tuntuu,
kukaan ei varmaan pysty neuvomaan.
Sitä vaan on heti lähdössä auttamaan,
jos toinen hiukankin vihjaa, että voi tulla.

Omalla lapsellani kesti 1,5 vuotta ennen kuin
muutos parempaan pikkuhiljaa , pikkuhiljaa tuli.