Merkillinen

Vikakeikalla valitettiin, että pikkulapset ei uskalla mennä suihkuun, kun nipistelee. Missä vika? No mittailemaan. Todellakin suurohminen yleismittari näytti jännitettä suihkuhanan ja suolakankaalla mittaustilannetta varten kyllästetyn klinkkerilattian välillä. Keskuksen potentiaalintasauskisko ja suihkuhana olivat 0-potentaalissa. Teräsrunkoisen talon muista paikoista sensijaan löytyi jännite nollaa vastaan. Siis - koko talo oli jännitteinen maata vastaan! (noin 20-vuotias talo). Sulakkeita irroittelemalla löytyi lopulta ulkovaloryhmä, joka oli yhteydessä talon runkoon. (syy selvisi, kattomiehet olivat lyöneet naulan ulkovalaisimen kaapelin läpi).
4860
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eräässä kerrostalossa oli monessa huoneistossa sama juttu. Nipisteli. Näisväki väitti että bideesuihku varsinkin.

Satunnaisesti esiintynyt vika oli erään olohuoneen kattovalaisimessa. Valaisimen kettinki johti koukun kautta talon betonirakenteeseen sähköä.

Paha oli löytää, mutta sitkeästi seuraamalla ja vian ollessa päällä otettiin mittauskeskuksilta sähköjä pois huoneistoista ja noin se sitten vähitellen löytyi. Asuntoja oli 70.

Äänestä

Kerran oli täysin sähköistetty peltikatto rivitalossa samasta syystä, naula pellin läpi johdossa.

Äänestä

Että talon kaikki rakenteet pitäisi olla hyvässä maapotentaalissa. (Että ainakin pöntöllä istuessaan peppu ja Bidee olisi samassa potentiaalissa)

Äänestä

kyllä oli taas toteamus eikö älyyn sopinut olettamus, että sähkäri oli vetänyt johdon väärään paikkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tapaus kirjoitti:

Vikakeikalla valitettiin, että pikkulapset ei uskalla mennä suihkuun, kun nipistelee. Missä vika? No mittailemaan. Todellakin suurohminen yleismittari näytti jännitettä suihkuhanan ja suolakankaalla mittaustilannetta varten kyllästetyn klinkkerilattian välillä. Keskuksen potentiaalintasauskisko ja suihkuhana olivat 0-potentaalissa. Teräsrunkoisen talon muista paikoista sensijaan löytyi jännite nollaa vastaan. Siis - koko talo oli jännitteinen maata vastaan! (noin 20-vuotias talo). Sulakkeita irroittelemalla löytyi lopulta ulkovaloryhmä, joka oli yhteydessä talon runkoon. (syy selvisi, kattomiehet olivat lyöneet naulan ulkovalaisimen kaapelin läpi).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu