Elin lähes neljäkymppiseksi mustavalkoista mielikuvituselämää oikeilla puitteilla.
Vedin erilaisia rooleja eri paikoissa, mikään niistä ei kuitenkaan ollut totta, todellinen minä.
Ensimmäinen avioliitto oli roolileikki, jossa kumpikin sai takkiinsa ja pahasti. En edes sietänyt ensimmäistä puolisoani, halveksin häntä ja käänsin oman turhautumiseni, pettymiseni hänen syykseen. Hän oli kuitenkin ensimmäinen ihminen, joka lähti mukaani ja jonka sain vedettyä mielikuvitusmaailmaani. Joten en pystynyt päästämään hänestä irti vaikka samaan aikaan vihasin ja halveksin häntä.
Ehkä suurin syy vihaan ja halveksuntaan oli se, että hän ei täyttänyt sitä roolia, mitä mielikuvitusminäni olisi tarvinnut omaan rooliinsa. Minäkuvaan täydellisestä ihmisestä ei sopinut ihminen, jolla oli isoja puutteita.
Seuraava puolisoni oli pesunkestävä narsisti. Hän osasi valehdella yön päiväksi ja se oli kuin huumetta sellaiselle ihmiselle, joka olin. Hän valheittensa avulla täytti sen roolin, jota mielikuvitusminäni tarvitsi omaan rooliinsa. Kaikki oli puhdasta valhetta, kulissia, teatteria. Mielikuvitusminäni sai elää elämää suurempaa rakkaustarinaa, olla sadun prinssi. Kun oikea elämä tuli ikävästi koputtelemaan kuoria, niin puolisoni sai valheillaan paikattua kaikki.
Sitten tapahtui jotain kun menin lomamatkalla paikalliseen Katoliseen Kirkkoon ja tapasin papin. Alkoi tapahtua täysin käsittämättömiä asioita, joiden seurauksena lopulta pääsin tähän päivään ja oikeaan elämään.
Kulissit romahtivat, avioero (minua ei pystynyt enää pyörittämään valheilla... Hän sai narsistisen romahduksen, löysi toisen sellaisen, mikä itse olin ollut aikaisemmin ja jatkoi sitä sairasta elämää, mitä ennen elettiin yhdessä).
Oli todella rankkaa käydä läpi ne kaikki sairaat teot, mihin oli osallistunut, pyytää anteeksi ihmisiltä, joita oli loukannut... Mutta se toi vapautuksen.
Stressiperäiset sairaudet hävisivät, löysin suhteen Jumalaan, sain kokea, mitä on olla oikeasti onnellinen.
Nyt ymmärrän ettei aikaisemmat suhteeni olleet millään tavalla terveitä vaan sairaiden ihmisten yrityksiä elää todeksi sitä mielikuvitusmaailmaansa, jonka vangiksi lapsena jäi.
Vedin erilaisia rooleja eri paikoissa, mikään niistä ei kuitenkaan ollut totta, todellinen minä.
Ensimmäinen avioliitto oli roolileikki, jossa kumpikin sai takkiinsa ja pahasti. En edes sietänyt ensimmäistä puolisoani, halveksin häntä ja käänsin oman turhautumiseni, pettymiseni hänen syykseen. Hän oli kuitenkin ensimmäinen ihminen, joka lähti mukaani ja jonka sain vedettyä mielikuvitusmaailmaani. Joten en pystynyt päästämään hänestä irti vaikka samaan aikaan vihasin ja halveksin häntä.
Ehkä suurin syy vihaan ja halveksuntaan oli se, että hän ei täyttänyt sitä roolia, mitä mielikuvitusminäni olisi tarvinnut omaan rooliinsa. Minäkuvaan täydellisestä ihmisestä ei sopinut ihminen, jolla oli isoja puutteita.
Seuraava puolisoni oli pesunkestävä narsisti. Hän osasi valehdella yön päiväksi ja se oli kuin huumetta sellaiselle ihmiselle, joka olin. Hän valheittensa avulla täytti sen roolin, jota mielikuvitusminäni tarvitsi omaan rooliinsa. Kaikki oli puhdasta valhetta, kulissia, teatteria. Mielikuvitusminäni sai elää elämää suurempaa rakkaustarinaa, olla sadun prinssi. Kun oikea elämä tuli ikävästi koputtelemaan kuoria, niin puolisoni sai valheillaan paikattua kaikki.
Sitten tapahtui jotain kun menin lomamatkalla paikalliseen Katoliseen Kirkkoon ja tapasin papin. Alkoi tapahtua täysin käsittämättömiä asioita, joiden seurauksena lopulta pääsin tähän päivään ja oikeaan elämään.
Kulissit romahtivat, avioero (minua ei pystynyt enää pyörittämään valheilla... Hän sai narsistisen romahduksen, löysi toisen sellaisen, mikä itse olin ollut aikaisemmin ja jatkoi sitä sairasta elämää, mitä ennen elettiin yhdessä).
Oli todella rankkaa käydä läpi ne kaikki sairaat teot, mihin oli osallistunut, pyytää anteeksi ihmisiltä, joita oli loukannut... Mutta se toi vapautuksen.
Stressiperäiset sairaudet hävisivät, löysin suhteen Jumalaan, sain kokea, mitä on olla oikeasti onnellinen.
Nyt ymmärrän ettei aikaisemmat suhteeni olleet millään tavalla terveitä vaan sairaiden ihmisten yrityksiä elää todeksi sitä mielikuvitusmaailmaansa, jonka vangiksi lapsena jäi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
No sitähän tää elämä on. Olet ainakin oppinut ja pääaisa, että löysit yhteyden Jumalaan.
Se syy miksikä te saunatontun tuputtajat ärsytätte minua on ne mun
saa.tanalliset hel.vetilliset inhimilliset kärsimykset mitä mä koin
eläessäni läpi tätä tämän yhteiskunnan tarjoamaa systeemiä.
Koulut, armeijat ynnä muut. Siellä oli myös esim. opettajina samanlaisia
saunatontun tuputtajia, mitkä oli sitä hel.vetin esikartanoa siellä omalta
osaltansa pyörittämässä varustettuna sillä omalla ismillä, mantralla.
Kaikki ne tuhannet ja taas tuhannet pahat muistot, myös te saunatontun
tuputtajat olitte siellä mukana luomassa mulle sitä todellisuutta.
Ja mikä tää nykyinen homomantra kostoretkilepakkojen luoma
muotitermi, narsismi, nytkö te saunatontun tuputtajat olette ottaneet
tuon homomantrankin jo ohjelmaan mukaan ?