Sirkkalan silta

Hienoa että saimme sirkkalan sillan. Joensuu on kaunis kaupunki ranta-pulevardeineen.
6192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Aika vilkas liikenne sen yli olikin tänään lauantaina eli tarpeeseen varmaan tuli.

Äänestä

Sirkkalan silta on tervetullut lisä Joen Kaupunkiin.
On kiva kun pääsee sillan kautta työmaalle eikä tarvitse keskustan kautta kiertää.
Siltaa pitkin pääsee myös nopsasti bussi- ja juna-asemalle.
Kiitos kaupunki.

Äänestä

Mitäs niille rakennusmiehille seuraavaksi keksitään kun kaksi uutta siltaa on saatu valmiiksi? Toivon mukaan ei ainakaan ruveta rakentamaan sitä toriparkkia, vaikka torilla olevan kauppahallin joutaisi uusia.

Joensuun uusi poliisi- ja oikeustalo tulee Sirkkalaan vuonna 2017, joten kaipa senkin vuoksi tarvittiin vähän paremmat kulkuyhteydet.
http://yle.fi/uutiset/joensuuhun_rakennetaan_uusi_oikeus-_ja_poliisitalo/7245849

Äänestä
  • Todennäköisyysjärjestyksessä: toriparkki, venekanava Pielisjoki-Vehkalahti, Suvantosillan purkaminen, toinen silta Rantakylästä Karsikkoon

    Äänestä

Kelpaa sitä käppäillä vaikka muitten kiusaksi. Montako näitä ravintolan miljoona-asiakkaita nyt onkaan?

Äänestä

Jospa se kaupunki minnuu köyhää mummoo säälis ja laittas mulle pienen mökin jossa ois lämmin assuu, saunnookkaa en tarviis eikä tarviis olla kun tupakeittiö, alkovi ja kylpyhuone, oisin ikionnellinen. Siinä ois muutamalle työttömälle raksamiehelle joiksikin viikoiksi töitä ja vähemmän mökki maksais kun uusi silta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyytyväinen asukas kirjoitti:

Hienoa että saimme sirkkalan sillan. Joensuu on kaunis kaupunki ranta-pulevardeineen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu