Tuomio

Oikeudenkäynnin tuomio.

Käykää lukemassa. Selviää aika paljon mitä taustalla on tapahtunut.
Muun muassa erään Järvenpääläisen vanhempien maanomistajuus.


http://dynasty2.pyhajarvi.fi/kokous/2014545-7-1.PDF
6184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Parhaat kohdat alkavat sivulta 32.

Osa kaupungin virkamiehistä näköjään kärsii muistiongelmista.

Äänestä

Dementia näyttää olleen melko yleistä, kun asioiden oikeaa laitaa on alettu kyselemään. Lieneekö tuo muistamattomuus miten yleistä, vai onko vain Pyhäjärven tauti. Turullakin on omansa.

Äänestä

Pitkä juttu. Osittain vaikeaselkoinen. Tita Rinnevaaran oma mielipide paljastaa monia asioita. Myös sen kenen määräyksiä hän työssään on noudattanut.
Se on toiminnan ja tulosten peruste. .

Äänestä

Tuostakaan (käräjäoikeuden tuomio) ei selviä. mitä Tita Rinnevaara on tehnyt väärin? Toisten mielestä tehnyt oikein nostaessaan asiota esille ja tuodakseen keskusteluun. Sekö on väärin ja siitä vuosia kestävä ajojahti. Eli, ei voi olla eri mieltä asiasta/asioista, vaan pitäisi antaa asioiden mennä, niikuin ne aina ovat menneet?
Noinko lapsellista touhua? Kaupunginhallituksen/valtuuston ei pitäisi olla leikkipuiston hiekkalaatikko. Ne ovat luottamustoimia. Voiko tuo Pyhäjärven touhuilu olla todellakin totta vielä 2010-luvulla?

Äänestä

Jos ette jaksa lukea kaikkea, lukekaa ainakin todistajalausunnot ja päätös. Mielenkiintoista luettavaa!

Äänestä

Lukaisin läpi. Sain käsityksen, että kaupunginjohtaja Rinnevaara on noudattanut saamiaan ohjeita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuomio tuli kirjoitti:

Oikeudenkäynnin tuomio.

Käykää lukemassa. Selviää aika paljon mitä taustalla on tapahtunut.
Muun muassa erään Järvenpääläisen vanhempien maanomistajuus.


http://dynasty2.pyhajarvi.fi/kokous/2014545-7-1.PDF

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu