Ystäviä?

Eli pyydän lukemaan loppuun jos mitenkään mahdollista...;) :
Joku joka tunnistaa "edellisen" itsensä ja on päässyt "nykyiseen" minäänsä, ko. ongelman yli ja onnistunut, niin toivon että tästä jostakin voisi tulla minulle ehkä viestiystävä..? Tosissaan kaipaan sellaista joka saisi mut jaksamaan.

Sairastuin anoreksiaan yläasteen ysillä ja sitä jatkui, ainakin jonkinasteisena, lukion kolmannen puoliväliin (olin jäljessä opinnoissa erinäisten tautien yms. johdosta, aioinkin käydä lukion 4 vuodessa) asti. Olin lukion alussa n. kuukauden nuorisopoliklinikalla hoidossa mutta tulin sitten takaisin ja yritin parantua.

No, toisen lukioluokan lopussa sitten sattui vähän mullistavia asioita muuten elämässä jotak nyt on jo muuten onnekkaasti selvitetty. Eli tuolloisen ikävän olotilan seurauksena sairastuin masennukseen. En kyllä ees tiennyt sitä ja jaksoin/älysin hakea apua vasta runsaan vuoden kuluttua. Eli tämän vuoden toukokuussa. Nyt mulla on masennuslääkkeet ja uskoisin että näillä vielä pienen ajan mittaan olen taas oma aktiivinen ja iloinen itseni.
Mut ennen kuin jaksoin etsiä apua niin p**ka olotila teki tehtävänsä. Pahimpina aikoina klinikalla ollessani olin 40kg/170cm. Kun vähän paranin ja kaikki meni ok masennuksen alkuun asti, painoni oli n. 50-55. Siis se mikä se oli ollut ennen anoreksiaa. Kaikki olivat tyytyväisiä ja kaikki olisikin varmaan mennyt ihan mukavasti kohti täysi-ikäisyyttä mutta eihän tolle masikselle mitään tietty voi. Eli runsaassa vuodessa (kun olin vielä loukannut selkäni; vuodelepoa) painoa kertyi n. 10-13 kiloa. Jossain vaiheessa ennen lääkitystä olo paheni ja noidankehä alkoi eli painoin huhti-toukokuussa n. 70 kiloa. Juhannuksena pari kiloa vähemmän ja nyt se on n. 70-75.On kyllä varmaan laskenut vähän taas kun pari viikkoa on ollut parempi olo, kiitos lääkkeen vaihdon.

Nyt syksyllä täytin 19 vuotta ja en kestä enää tätä itesnei piilottelemista(häpeän ulkonäköäni). En koe itseäni ulkoisesti niinkään lihavana, mutten kyllä haluamiani vaatteitakaan löydä mitkä sopisi. En enääö koskaan halua painaa alle 50 kg ja tykkään itse että nainen on upeimman näköinen kun on vähän muotoa ja lihasta=normaaliapinoinen. Mun pitäisi kuitenkin päästä vähintään 10 kilosta eroon enkä jaksa ees ajatella kuin kauan siinä menee.
Kuitenkin kaipaan hoikkaa oloa ja haluaisin siitä edes jotain takaisin. Kunhan en paina alle 50kg niin muuten saa syömishäiriö olla. Tai onhan mulla vieläkin, en vieläkään syö kaikkea. Mutta haluisin pikkusen sitä vahvaa tahtoani takaisin...

TÄSSÄ VAIHEESSA JOKU JOKA ON KOKENUT TON TAI JOKA SAIRASTAA ANOREKSIAA YLEENSÄ, JA TAHTOISI SAADA MUSTA KAVERIN, NIIN VOI OTTAA YHTEYTTÄ.
Mailiosoite on ohessa ja tahtoisin jatkaa juttua siellä. Kaikki anorektikot yms saa laittaa ajatuksia, vinkkejä, pro-ana-sivuosoitteita ynnä muuta tai kaipaa kamua niin meiliä vaan tulemaan. Olisi mukava saada samanhenkistä seuraa. :o)
1486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ja kuten ajattelinkin että näin käy. unohdin sp-osoitteen. =D
[email protected].
(Vai menikö toi loppuosa oikein..?)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

uniQue-AmeLie kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu