Itsenisyyspäivä

Viettäkäämme itsenälsyyspäivää katsoen siniristi lippumme liehuntaa. Miten ovatkaan keksineet näin hyvät värit lippuumme, kun yksikin lippu heiluu suuressa massatapahtumassa, niin sen huomaa. Vielä lippumme liehuu vapaana.

Vapaan Suomen kaunis lippu siinä on talven hanki ja kesätaivaan sini, sen käsittelystä on tarkat ohjeet, eikä se salkoon nostettaessa saa koskettaa maata, sama pätee laskussa.
Sitä ei saa turmella tahallisesti, ja pesuohjeetkin on tarkkoja.
Siniristilippumme on kaunis ja nostattaa taas 6.12 tunnelmaa liehuessaan kaikkialla maassamme.
https://www.youtube.com/watch?v=jFU7YVFrZbw

Muistot kulkivat mielessä kesäiltaisin pidetyissä nuotioilloissa joka loppui aina lipun laskuu.

Oi niitä aikoja, useana kesänä kauniin Keitelejärven rannalla kaikui lippulaulu
raikkaanna tyynessä illassa.

Minä laitan olohuoneen pöydälle pöytälipun, sen jonka mieheni osti Suomen itsenäisyyden 60-vuotisjuhlavuonna 1977, lisäksi sinivalkoiset kynttilät Festivo kynttilänjalkoihin ja valkoisen Annansilmän.
Illalla sitten istun kuin tatti keinutuolissa ja katselen linnan juhlien kutsuvierasjoukkoa remontoidussa presidentinlinnassa ja nautin kermakahvit ohutreunaisesta kahvikupista.

Meillä on pöytälippuna isäni 50-vuotislahjaksi saama pienellä hopealaatalla varustettu marmorialustainen Suomen lippu, eli se on vuodelta 1964. Arvoimme sisrusten kesken näitä lapsuuskodin pienoislippuja ja pöytästandaareja, joita eri järjestöt lahjoittavat merkkipäivinä, ja pidin itseäni onnettaren suosikkina saadessani juuri tuon. Ostan aina sinivalkean kimpun, nyt katselin tummansinisiä anemoneja ja valkeita ruusuja, kukkafriikkinä vaihtelen lajeja. Kynttilänjaloista juhlallisimmat ovat appivanhempieni kodista perityt hopeiset, ne kiillotan itsenäisyyspäiväkynttilöille, yleensä laitan niihin korkeat kokovalkoiset kynttilät.

Kotipihan salkoon nostetaan lippu, se onkin aina tunteikas hetki. Valitettavasti nuoremmat eivät uusiin taloihinsa lipputankoa edes aina laita, kokevat liputuksen työläänä ja pienet tontitkin rajoittavat. En minäkään kummoisempaa ohjelmaa kaipaa kuin kotisohvalla linnanjuhlien katselun, ohuista korkeista kuohuviinilaseista juhlajuomaa siemaillen .

Oi niitä partioleirien lipunnostoja ja -laskuja lauluineen ja tervehdyksineen, savuntuoksuiset muistot nousevat pintaan, se yhteyden tuntu muihin ja koko luontoon oli niin käsinkosketeltava.

Paljon on mieluisia muistoja Itsenäisyyspäivän juhlallisuuksista 25v kestäneen avioliiton ajoilta. Kun aamu valkeni siitä se alkoi. Jumalanpalvelus, päiväjuhla ja iltajuhla. Kiirettä piti kun oli asusteiden vaihtoa juhlallisuuksien välillä. Nyt tuntuu kun avioliiton mukana tuomat juhlat olisivat olleet elämän kohokohtia. Ja nii olivatkin. Sitten koitti yli 20v yksinäisyys.

Aina olen kodin ehostanut juhlakuntoon Suomen lippu pöydälle, hopeiset kyntteliköt valkoisen pöytäliinan päälle ja tietty kukkia. Aika kulkee kulkuaan, nyt lapset muistelevat usein tavatessamme kodin juhlia, sanovat olen juhlaihminen, aina on viimeisen päälle koti juhlakunnossa. Harvoin, juhla aikoihin tapaamme milloin missäkin ja millä kokoonpanolla, perhepiiri käsittää nykyisin 9 henkilöä.

Tänä vuonna ajelen Keski-Suomeen toisen anopin syntymäpäiville, joten paikalliset seremoniat jäävät väliin. Aina ei elämä kulje samaa rataa, muutos valmius on hyvä omata.

Nautitaan itsenäisyytemme juhlatunnelmasta. Tyytyväisenä ja onnellisina voimme elää itsenäisessä, vapaassa valtiossa siniristilipun liehuessa sinisen taivaan alla.