Liikaa loukattu. En pysty vaikka haluaisin pystyä...
Mä en pysty kun mua ahdistaa!
Anteeksi...
33297
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Mihin? Hänkä täällä loukkaa vai joku muu?
Puhumaan hänen kanssaan tästä. Mun sisälläni on jokin painostava ahdistus kun mietin asiaa
Lähtökohta pitäisi olla se että uskoisin ihmiseen jolle avaudun että jos olisin roikkumassa jyrkänteellä ja tippumassa alas voisin luottaa siihen että ihminen ei kääntäisi selkäänsä vaan auttaisi sieltä mut ylös etten tippuisi alas kohti kuolemaa. Ahdistaa kun joskus uskoin hänet sellaiseksi mutta enää en tiedä mitä uskoa hänestä!
Itku ja ahdistus puristaa mua nurkkaan sillä en löydä uskoa häneen! En löydä luottoa! En saa otetta jolla löytäisin rohkeuden avata sydämeni hänelle.
Haluaisin niin kovasti mutta en pysty.. Ymmärrän häntä kyllä mutta se ei auta minua luottamaan ja avaamaan sydäntäni enää. Se ei tapahdu ilman apua.
Anteeksi.. muuta en voi sanoa. Olen hirveän pahoillani
Miksi hän on menettänyt luottamuksesi?
Mulla on ollut vähän samanlaisia kokemuksia ja toisaalta ymmärrän häntä ja toisaalta olen varma että ymmärtää myös. Toisaalta hän tietää musta paljon enemmän (totta tai ei) mutta se tieto ei ole tullut minulta tai normaalin tutustumisen yhteydessä ja siihen saattaa liittyä ehkä kateutta, ehkä ei. Voi olla myös että oon ymmärtäny jotain pahasti väärin.
Niin tai luottamuksen alun..Kehittymässä olevan.. Jokinlaisen esiasteen..Pitkä juttu. Nämä luottamus asiat on vaikeita asioita. Vielä vaikeampaa on yrittää epäonnistunutta luottamisen rakennusta yriittää aloittaa rakentaa uudelleen yksin..
Se vaatisi toisenkin panosta, näyttöä että on luottamuksen arvoinen, siksi tämä on niin vaikeaa. En voi avata sydäntäni, kuunnella, tehdä kunnollista aloitetta. jne jos joudun pohtimaan että pelastaisko toinen edes mun henkeäni jos tilanne sellainen olisi! Jos tuntee lähes henkensä uhkaa ajatusta kohtaan että pitäisi avata omia ajatuksiaan ja tunteitaan toiselle niin homma ei toimi! Enkä voi kuin sanoa Anteeksi. Yksin tähän en pysty. Ei voi mitään.
Eiköhän suurinosa pelastais toisen hengen vaikka ventovieraalta jos selanen tilanne tulisi ja vois jotenkin siihen vaikuttaa. Että sinänsä rotkonreuna ajatuksesi on melko kummallinen. Vai etkö näe siinä mitään kummalista. Tietty jokasella meillä on historiansa enkä tiedä millasia kokemuksia kannat, mut kuitenkin kuulostaa ylimitotetulta näin anonyyminä.
Tässä on kyse vähän vaikeammasta asiasta. En jaksa avata asiaa enempää.
Minun luottamus on kuin korttitalo. Pieni tuulahdus niin koko talo on romahtanut pelikortti kasaksi pöydälle ja rakentaminen on aloitettava alusta.
Hänen kohdallaan sen voisin uskoa ja toisaalta näkyvän sinnikkyyden perusteella ei. ILman sanoja kaikki yhtä horjuvaa korttitaloa. Voin kuvitella että siihen liittyy, mitä vaikeuteen tulee ei vaan kaksi ihmistä vaan useampi, suurempi kokonaisuus tietysti. On mullakin epävarmuustekijäni jo ihan siitä syystä että sinkkunakin olisi hyvä viihtyä kunhan oma rauha löytyy ja toisaalta mikse toisen kanssa... olisiko rauha silloin kahdenkeskeistä vai jotain muuta.
Luottamusta ei voi ostaa etukäteen, se rakentuu pienistä palikoista hiljakseen. Luottamus ansaitaan ajan kanssa, sen voi romuttaa yhdessä hetkessä.
Luottamuksen rakentaminen entiselleen on raskasta, eikä se onnistu yhtä helposti kuin ensimmäisellä kerralla. Luottamuksen voi menettää lopullisesti yhteen ihmiseen.
Luottaminen on heittäytymistä elämän kulkuun. Luottamatta jättäminen on sama kuin katkaiset siipesi varmuuden vuoksi.
Ihminen joka sanoo " luota minuun" on aina arveluttava. Ikäänkuin luottamuksen voisi ostaa tosta noin vaan!
Tässä aamun avaus, ei muuta tällä kertaa.
mitä sä aloittaja haluaisit toisen tekevän, että pystyisit avaamaan omia ajatuksia ja tunteita toiselle?
Jos on mahdollista kysyä siltä toiselta osapuolelta mitä hän tarvitsee pystyäkseen samaan. Kannattaa huomioida et tunne voi olla täysin sama toisella. Yhdessä voisitte mahdollisesti yrittää selvittää miksi.
Jos ei onnistu niin kannattaa unohtaa. Joskus sekin raja tulee vastaan.
Tässä tämä juurikin on! Jos ei luota edes sen vertaa enää! Jos luottamus toiseen on niin nollissa ettei pysty edes sitä tekeen enää! Mulla on tilanne se että homma on nyt niin pohjissa. Yritin kyllä mutta kun en pysty! Ajattelen hänestä kyllä vain hyvää mutta tunnen todella voimakasta tarvetta suojella itseäni häneltä! Olen täysin lukossa ja puolustus/suojaus tilassa. Homma on niin tiukassa lukossa että sitä en minä enää avaa sitten millään!
Toiselta se vaatisi suoraa yhteydenottoa. Oikeastaan ei väliä edes mitä sanoisi mutta siitä tulisi edes jokin mihin mä pystyisin tarttumaan kyetäkseni yrittään itse saada itseni auki. Mutta se on mahdottomuus monestakin syystä mutta mm. koska hän ei tajua mitään näistä mitä mä koen ja tunnen. KOSKA EN PYSTY KERTOON KOSKA EN LUOTA!
Oletko mies vai nainen?
Nainen enkä ole sitten mikään S.
Mulla ollut samallainen tilanne. Ehkä jotkut ei pysty ymmärtämään koska ei itse koe niin voimakkaasti.?Henkilö johon en luottanut satutti mua kerran, itkin henkisestä kivusta kaksi päivää putkeen. Myöhemmin olin valmis yrittämään luottamusta samaan henkilöön, mutta en vaan pystynyt enää, koko juttu junnas paikoillaan. En vain pystynyt alitajuntaisesti ottamaan riskiä että luottamus rikkoontuisi taas, kun edellinen kerta oli niin kivulias.
Etkä mikään S? Luullaanko sua ässäksi vai onko tilanne se että ulkokuori on sama mutta nimi eri. Ehkä parempi mennä nukkuu.
Jos et S. niin K?
Mikä sai luottamuksen särkymään??
oletko mahdollisuus2 sama kuin aloittaja?
En usko, että kukaan on tahallaan aiheuttanut aloittajalle ahdistusta, ainakaan itse en ole niin tehnyt. Täytynee yrittää olla seuraavalla kerralla, kun olemme yhteyksissä, tuntosarvet oikein pystyssä ja seurata hänen eleitään. Yrittää auttaa ahdistuneisuudesta pois, vaikka kysymällä mitä voin tehdä helpottaakses sun oloa?
Ei kannata asioita sisällään pitää, vaan puhua siitä mille itsestä tuntuu, vaikka se toista saattaa loukatakin vastavuoroisesti. Kyllä mullakin oli mieli maissa muutama viikko takaperin, kun oli pakko kertoa sille toiselle puoliskolle, että mille itsestä suhteessa tuntui ja loukkasihan se häntä, kun ei ole siitä saakka mitään yhteyttä ottanut. Miksi se on niin vaikeaa suhteessa puhua asioista, kun sillä vuoropuhelulla suhteen solmut voisivat aueta ja suhteessa voitaisiin mennä eteenpäin, kun toisille se vaan tuntuu tarkoittavan jotain niin päinvastaista.
Oletteko koskaan menettäneet luottamusta ihan täydellisesti ja pohjattomasti? Niin että ihan sisälle sattuu kun yriittää ihan kaikkensa ja haluaisi pystyä mutta sitä ei vaan ei itsestään irti saa! Yrityksestä jää vain voimakas henkinen uupumus koska on käyttäny niin paljon henkisiä voimavaroja siihen yritykseen ja jäljellä on vain itku ja ahdistus kun pettyy itseensä kun ei pystykään! Siltä minusta tuntuu.
En ole.
Jos sen luottamuksen menettää pettämisen seurauksena, niin en näe itse ainakaan järkevänä jatkaa suhdetta ja jos muutenkaan se toinen osapuoli ei pysy sanojensa takana, niin miksi jatkaa sellaisen ihmisen kanssa suhdetta, johon ei kertakaikkiaan voi luottaa. Se luottamus toiseen lähtee niiden omien lupausten ja sanojensa takana pysymisestä eli niistä teoista puolin toisin. Suhteessa pitää myös pystyä puhumaan ja juuri se puhumattomuus tuottaa sitä epätietoisuutta ja lopulta epäluottamusta koko suhteen tilasta. Mietin vain miksi sinä uhraat omia voimavarojasi vielä, jos olet jo sen luottamuksen kokonaan häneen menettänyt? Itsessä pitääkin olla sitä tervettä itsesuojeluvaistoa ettei sellaisen ihmisen seuraan enää hankkiudu, joka kohtelee sinua huonosti.
Se on se paniikinomainen tunne kun yrittää alkaa luottaa ja sitten tapahtuu joku todella pieni juttu, joka romuttaa sen luottamuksen juuren 100%:sti. Sitä oikein odottaa. Sitten ei edes enää uskalla yrittää luottaa, vaan... ei vaan luota. Vaikka haluaisi ei vaan pysty.
Se vaatisi vastapuolelta melkein samanlaisia otteita (henkisesti) kuin vanhemmalta, joka lohduttaa hylättyä ja hätääntynyttä lasta. Rauhottelua, vakuuttelua, jaksamista, ymmärtämistä, pitkäjänteisyyttä, ihan helvetisti rakkautta. Kuka tällästä nyt kattois? Ei niin....
Pienistäkin jutuista voi tulla käsittämättömän suuria ja sillon on kai ne esteetkin suuria.
Jos joku karkuun juokseen on varmaan ollu vaan juoksu lenkillä.
Mulla ei se ole kuin alun ongelma. Rakennusvaiheen ongelmallisuus. Se on pelottavaa että sitten kun se luottamus on rakentunut niin sitten luotankin ihan sokeasti enkä osaa epäillä ollenkaan! Alussa kun rakennan luottamusta se horjuu pienistä ja voi peruuttamattomasti jäädä vain yritykseksi.
Minua pelottaa ajatuksena se kun alan luottaan kun sitten luotan ihan liikaa..Olen nähnyt ihan viime aikoina sen miten sokea sitten olenkaan. Se on tuhoisaa jos luottaakin väärään. Tulee pahaa jälkeä ja taas entistä vaikeampaa opetalla luottaan uusiin ihmisiin kun pohjalla huonoja kokemuksia vaan lisää.
Samaa maata ollaan. Tai ainakin samassa veneessä.
Se alkuun pääsy on niin tuskallista, kun tunteet tulee niin pelko kasvaa. Ei niin, että mä epäilisin kaikkea tai olisin edes mustasukkanen. En vaan päästä lähelle ja se on sitten sitä tunteiden, pelon, uskaltamisen yrittämisen ja ahdistuksen sekamelskaa. Se luottamisen uskalluksen siemen menee tosi pienestä ja sitten mä olen kylmänä jo, muurit niin korkeella ettei edes pipo näy. Zup.
Ja takana on tosi rajua selkään puukotusta. Mulle on hoettu niin paljon, että mulla ei ole mitään syytä olla luottamatta usean läheisen ihmisen toimesta, vaikka tiesivät ettei ole mitään syytä luottaa ja puukkoa tulee selkään koko ajan... jos joku sanoo mulle, että luota, niin mä otan mielessäni askeleen taakse. Ja tässä on sen jälkeen kaiken maailman kikkailijoihin törmännyt, varatut iskee baarissa, tutut pettää puolisoitaan jne. Ihmisiltä on hävinny selkäranka kokonaan, onko vielä aidosti välittäviä suoraselkäisiä olemassa?
Usko loppuu.
Niin ja mä olen ollut ennen täysin sokea luottamaan. Kun itse ei valehtele tai tekisi mitään, niin kuvittelee että muut ovat samanlaisia. Ex-vaimo sanoi lopuksi, että mun olisi pitänyt ymmärtää olla luottamatta häneen. No enhän mä lopuksi luottanutkaan, mutta kaikki vannotti luottamamaan ja mä halusin uskoa. Hölmö.
Ja kun mä rakastun mä meen aivan totaalisen syvälle ja siksi mä en ole uskaltanut antaa itteeni kenenkään käsiin. En tiedä mitä tapahtuu jos mut teurastetaan uudestaan.
kuulostaa rankalta tuo kokemuksesi, mutta velvoittaako jokin sua sanomaan hänelle enää yhtään mitään, jos sulle tulee hänen seurassaan vain negatiivisia tunteita?
eikä aina tarvii pystyäkään, joskus on vain tyydyttävä siihen tilanteeseen mikä on. ajattele, että sä riität sellasena, kun just nyt oot, vaikka ahdistaiskin.
voimahalaus täältä kuka oletkin!
Kiitos. Ei velvoita. Asia vain vaivaa. On rankkaa kyllä. Ainoa helpottava ajatus minulla on että tiedän sen että kun lyödän ihmisen johon uskallan opetalla luottamaan ja lopulta luotan niin sitten kykyni luottaa on vahvaa tekoa.
Olen sen huomannut ystävyyssuhteissanikin että paljon enemmän kestän, ymmärrän ja annan anteeksi kuin moni muu jos luotan siihen ihmiseen. Se ajatus lohduttaa mua kun tiedän että luottamiskykyni on sitten todella vahvaa ja kestävää kun se on vaan ensin rakentunut. Toisaalta se myös pelottaa koska olen sitten kovin lojaali ja sokea sen ihmisen suhteen johon olen oppinut luottamaan. Muutun sinisilmäiseksi enkä epäile..
vaikeita asioita nämä luottamus asiat. Todella vaikeita. Ei kenenkään syytä. ihmisyyttä vain.
Kauniita unia kaikille sydämensä särkeneille :'(
https://www.youtube.com/watch?v=MOvwUgQtJyM
mietipä omaa toimintaasi? Kuka luottaa haluaa edes puhua kaltaisellesi ihmiselle.
Moni. Läheisimmät ihmiset (ne jotka tuntee minut muutenkin kuin ulkokuoreltani ja suojakuoreltani) ovat sanoneet että olen ainoita joihin he pystyvät luottamaan täysin. Lojaaliuteni ja rehellisyyteni takia ja se tulee siitä että kun tiedän mitä on kun on vaikea luottaa.