kuka antaa

Kuka antaa sinulle kirkosta eronnut viimeisen ehtoollisen, kuka sinut siunaa, kun kuolet, missä sinut julistetaan kuolleeksi, kun elon päivät on päättyneet? Missä sinut kuulutetaan avioliittoon, vihitään, lapsesi kastetaan ja ripitetään? Entä muut perhejuhlat? Älä ainakaan tule anelemaan kirkon palvelijoilta. Voit tehdä sen ihan niin kuin haluat, kirkkoon kuulumaton. Aika ikävä asia sinulle. Kirkkoon kuulun ja siellä pysyn, Jumalan armo on minulle henkilökohtainen lahja ja Jumalan sana kuuluu meille kaikille, myös hänen siunauksensa.
7166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Viimeinen voitelu on mulla, että työntävät uuniin, sauhut kiertävät kolme kertaa maanpallon ympäri. Sauhut laskeutuu, ehkä Burman viidakoihin ja tarina on mun osalta ohi.

Äänestä

Ai kuka?

No jukka tietenkin, Sutki Panomies tahi porokylän Pierunainen.

Äänestä

Ei sitten huoleta pätkääkään kuka ja mitenkä hoidetaan asiat senjälkeen kun ollaan kaput. Kuokka leukaan vaan nykäisy lepikkoon, heiniä tai sammalia vähän päälle ja sillä sipuli.Seuraavissa eduskuntavaaleissa sitten muistakaa mikä puolue ja ketkä äänestivät mitenkin. Raamattu ja sen ohjeet sekä Jumalan sana mitätöitiin nyt tässä eduskunnan enemmistön toimesta täysin. Samalla Raamattu menetti merkityksensä valakirjana kaikissa valatilaisuuksissa. Tilalle voisi ottaa vaikka Tuntemattoman sotilaan tai Seitsemän veljestä.

Äänestä
  • Siltähän Se nyt tuntuu, odota vaan, kun aika kuluu. Aika kurjaa omaisille.

    Äänestä

Satuin menemään Lähetyshiippakunnan sivuille ja luin heidän oppiaan.Sehän oli sama usko ja oppi,kun kirkolla ennenvanhaan.Papit itsekin uskovat siihen mitä puhuvat ja opettavat.

Äänestä

Turhaan kirkko yrittää kääntää mustaa valkoiseksi piispa Mäkinen kertoi johtajana mikä on kirkon kanta asiassa ja pappi Askola komppasi kuten se porvoolainenkin.
Sitä saa mitä niittää homokirkko mikä homokirkko

Äänestä
  • Mitä sitten, Jumalan huone ja sillä sipuli. Jos Jumala ei hyväksy ja siunaa asiaa, on Se silloin ihmisten asettamaa, eikö sinunkin pidä hoitaa oma leiviskäsi, kyllä Jumala hoitaa rangaistuksen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten voin kyllin kiittä kirjoitti:

Kuka antaa sinulle kirkosta eronnut viimeisen ehtoollisen, kuka sinut siunaa, kun kuolet, missä sinut julistetaan kuolleeksi, kun elon päivät on päättyneet? Missä sinut kuulutetaan avioliittoon, vihitään, lapsesi kastetaan ja ripitetään? Entä muut perhejuhlat? Älä ainakaan tule anelemaan kirkon palvelijoilta. Voit tehdä sen ihan niin kuin haluat, kirkkoon kuulumaton. Aika ikävä asia sinulle. Kirkkoon kuulun ja siellä pysyn, Jumalan armo on minulle henkilökohtainen lahja ja Jumalan sana kuuluu meille kaikille, myös hänen siunauksensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu