Hyvä vihe

Tämä palsta perustuu hetken mielihyvään, jonka ihastunut saa kun kuvittelee kohteensa olevan täälllä ja kirjoittavan ihastuneen tunteita puoltavia kommentteja. Olen huomannut sen itsekin. Jos haluaa tarpeeksi, niin uskoo helposti. Näinhän se on. Jotta tältä itsepetokselta säästyttäisiin jatkossa ehdottaisin seuraavaa:

Hyvä vihje täällä on sellainen että kohde helposti yhdistää sen sinuun, muttei voi olla kuitenkaan mitenkään varma että se olet sinä. Voit siis täysin helposti käytttäytyä kuten ennenkin, mitään ei tarvi myöntää. Täytyy vaan ajatella järkevästi ettei kukaan tiedä. Koska oikeasti näin se on.

Jos ilmenee että joku vastaakin täällä jotain mikä vijaisi vähän oikeaan henkilöön, voi sekin olla mahollista ilman että olisi kyse juuri hänestä.

Tärkeää on olla täysin ehdottomasti ilmiantamasta itseään. Pitää vaan antaa hyviä vihjeitä jotka herättävät suuresti epäilyksiä, mutta niiden tulee silti olla sen laatuisia, ettei kukaan voi olla mitenkään varma että se olet juuri sinä.

Naurettavaa, miksei edes etunimeä voida sanoa. Kyllä täällä varmaan piipahtaa aika helvetin paljon porukkaa. Katsokaa nyt vaikka noita lukukertoja.

Minäkin olen Tommi Ja Etelä-Suomesta. Meitä on varmaan 50 000 täällä. Voin olla kuka tahansa. Olisi mielipuolista väittää että tämä olisi kirjoittamaani.

En missään nimessä haluaisi että ihastukseni tietäisi minun olevan minä, on tämä aika looseri hommaa kuiteskin. Haluaisin vain antaa hänelle syyn epäillä vahvasti, etten ole häntä unohtanut vielä ja haluaisin hänen antavan jonkin merkin jos hän seuraani kaipaisi niin voisin tehdä asialle jotain.En halua että hänellä olisi pienintäkään epäilystä päinvastaisesta, koska se on yhtä kaukaa haettua kuin luottamukseni Martti Ahtisaareen.

Pelkään suunnattomasti että joudun katumaan loppuelämäni, jos en tapaa enää ketään joka tekisi kertaheitolla yhtä suuren vaikutuksen minuun. Ei näissä asioissa voi tehdä kompromisseja. Ainakaan ilman taistelua.

Turhaa menee vaan aikaa hukkaan jos yrittää täältä löytää jotain vastauksia. Haluaisin uskoa että niitä on, vaikken haluaisi vain uskoa.
131546
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Voipihan sitä vihjeitä antaa vaikkei muuta antaiskaan. Ja onhan se mukava joskus saadakin, vihjeitä :)

Äänestä
  • Havainto

    Äänestä

  • keski-ikäiseltä kirjoitti:

    Havainto

    Olisihan se jotain, jos vihdoinkin alkaisi kuulostaa keski-ikäiseltä.

    Äänestä

  • vai? kirjoitti:

    Olisihan se jotain, jos vihdoinkin alkaisi kuulostaa keski-ikäiseltä.

    pihtareista

    Äänestä

  • puhuit kirjoitti:

    pihtareista

    No kuka hyvänsä, nyt tää pihtari lähtee nukkumaan. Pitää nukkua välillä, jotta jaksaa taas huomenna pihdata :)

    Alahan painua :) koisaamaan sinäkin! Öitä!

    Äänestä

  • vai??? kirjoitti:

    No kuka hyvänsä, nyt tää pihtari lähtee nukkumaan. Pitää nukkua välillä, jotta jaksaa taas huomenna pihdata :)

    Alahan painua :) koisaamaan sinäkin! Öitä!

    ;))

    Äänestä

Joo,arvaas kuinka monta saman nimistä ihmistä on syntynyt saman vuonna kuin minä...alle 400(ja kuinka monta on elossa)....ja Suomessa meitä on alle 10.000,joten siinäpä sitten paljastelemaan ketä kohtaan tuntee mitäkin - eikö voi tunnustaa suoraan kohteelleen,mitä tuntee. Kyllä mä uskallan tunnustaa kuinka ihana joku on,en mä sitä häpeä!!!

Äänestä
  • Joo, ehkä joku Talvikki tai vastaava joutuu olemaan nimeään mainitsematta.

    En ole keski-ikäinen, mutten kovin nuorikaan.
    En kai kuulosta katkeralta? En ole, mutta siihen olisi kyllä syytä..no ehkä vähän katkera. :)

    Ainiin, tykkään Jossusta. Vieläkin. Saa nähdä kuinka kauan vielä jaksan. Heti kun ihanampi löytyy lopetan. Se vaan huolestuttaa, että on jo kestänyt kovin kauan ilman että olisi ketään löytynyt. Pitää varmaan vaihtaa ympäristöä.

    Yksi olisi kyllä kiikarissa, muttei sekään taida olla ihan sama vaikka todella upea ilmestys ainakin päällisin puolin onkin. Ei helppoa..

    Äänestä

Olen aika pitkälti samoilla linjoilla. Mutta kun sanoit, ettet haluaisikaan ihastuksesi tunnistavan sinua täältä, koska tämä on aika luuserihommaa, niin eikai se silloin kamalan luuserin hommaa ole, jos se ihastuksesikin lukee tätä palstaa? :)

Mä en viiti sanoa mitään tuntomerkkejä, koska en usko siitä olevan mitään hyötyä. Jos jostain ihmisestä tykkää, niin paras lienee mennä tekemään asia selväksi kasvotusten. Näin minä ainakin asian näkisin.

Okei, olen ihastunut yhteen Mariaan. Ja oma nimenikin alkaa M.llä:)

Äänestä

Minä en kyllä lähtis nimeäni täällä paljastamaan. Sen verran harvinainen nimi. Jos vielä asuinpaikan paljastaisin kaikki tutut ja vähemmän tutut tunnistaisivat minut.

Äänestä

Tämähän voisi olla melkein minun kirjoittamani?
Matkiiko joku mua? Kai nää sitten on vaan niin universaaleita ongelmia..

Kaipuun kohteeni on tosin aikas eri..

Äänestä

Luin täältä tekstin joka oli isoveljeni kirjoittama, en tiennyt sitä mutta arvasin. Kun tuntee henkilön hyvin ei ole vaikea tunnistaa.

Äänestä

ei voi tietää kuka on kukin. Ja kuka käyttää kenenkin nimeä, senhän voi tehdä kuka tahansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


neuvoja kirjoitti:

Tämä palsta perustuu hetken mielihyvään, jonka ihastunut saa kun kuvittelee kohteensa olevan täälllä ja kirjoittavan ihastuneen tunteita puoltavia kommentteja. Olen huomannut sen itsekin. Jos haluaa tarpeeksi, niin uskoo helposti. Näinhän se on. Jotta tältä itsepetokselta säästyttäisiin jatkossa ehdottaisin seuraavaa:

Hyvä vihje täällä on sellainen että kohde helposti yhdistää sen sinuun, muttei voi olla kuitenkaan mitenkään varma että se olet sinä. Voit siis täysin helposti käytttäytyä kuten ennenkin, mitään ei tarvi myöntää. Täytyy vaan ajatella järkevästi ettei kukaan tiedä. Koska oikeasti näin se on.

Jos ilmenee että joku vastaakin täällä jotain mikä vijaisi vähän oikeaan henkilöön, voi sekin olla mahollista ilman että olisi kyse juuri hänestä.

Tärkeää on olla täysin ehdottomasti ilmiantamasta itseään. Pitää vaan antaa hyviä vihjeitä jotka herättävät suuresti epäilyksiä, mutta niiden tulee silti olla sen laatuisia, ettei kukaan voi olla mitenkään varma että se olet juuri sinä.

Naurettavaa, miksei edes etunimeä voida sanoa. Kyllä täällä varmaan piipahtaa aika helvetin paljon porukkaa. Katsokaa nyt vaikka noita lukukertoja.

Minäkin olen Tommi Ja Etelä-Suomesta. Meitä on varmaan 50 000 täällä. Voin olla kuka tahansa. Olisi mielipuolista väittää että tämä olisi kirjoittamaani.

En missään nimessä haluaisi että ihastukseni tietäisi minun olevan minä, on tämä aika looseri hommaa kuiteskin. Haluaisin vain antaa hänelle syyn epäillä vahvasti, etten ole häntä unohtanut vielä ja haluaisin hänen antavan jonkin merkin jos hän seuraani kaipaisi niin voisin tehdä asialle jotain.En halua että hänellä olisi pienintäkään epäilystä päinvastaisesta, koska se on yhtä kaukaa haettua kuin luottamukseni Martti Ahtisaareen.

Pelkään suunnattomasti että joudun katumaan loppuelämäni, jos en tapaa enää ketään joka tekisi kertaheitolla yhtä suuren vaikutuksen minuun. Ei näissä asioissa voi tehdä kompromisseja. Ainakaan ilman taistelua.

Turhaa menee vaan aikaa hukkaan jos yrittää täältä löytää jotain vastauksia. Haluaisin uskoa että niitä on, vaikken haluaisi vain uskoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu