En äkkisilmäilyllä löytänyt täältä yhtään samantyyppistä kysymystä/stooria, joten kirjoittelen omani... Auttakaa vanhemmat ja viisaammat.
Olen välillä tosi mustasukkainen poikaystäväni entisistä tyttöystävistä, vaikka luotankin häneen 100-prosenttisesti ja tiedän, ettei mitään syytä mustasukkaisuuteen ole. Oikeastaan mustasukkaisuus onkin ehkä väärä sana, joskus vain ajaudun miettimään sitä, että hän on joskus ollut rakastunut johonkin toiseen (toisiin), harrastanut ihanaa seksiä muiden kanssa jne. jne. ja se SATTUU. Ja vaikka järjellä ajatellen uskonkin, ettei hän minua keneenkään vertaile, silti joskus ahdistuneena pähkäilen mielessäni onko esim. seksi exien kanssa ollut parempaa jne.
Ymmärrän ja tiedostan kyllä, että toisen menneisyyttä on turha murehtia, kun hän on nyt mun kanssaan ja onnellisia ollaan. Ja varsinkin kun itsellänikin on noita exiä ja omasta kokemuksestani tiedän, ettei nykyistä ja entistä vertaa toisiinsa ja exää tarvitse kaipailla, kun siitä on kerran yli päässyt.
Eli siis tiedän, että tämän asian kanssa kipuilu on turhaa ja järjetöntä, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että silti sattuu. Mitä tuolle tunteelle voisi tehdä ja miten siitä voisi päästä eroon, kokemuksia?
Myönnän olevani vähän epävarma ja omistushaluinen ihminen, en tahtoisi olla, mutta kuinka muuttua?
Olen välillä tosi mustasukkainen poikaystäväni entisistä tyttöystävistä, vaikka luotankin häneen 100-prosenttisesti ja tiedän, ettei mitään syytä mustasukkaisuuteen ole. Oikeastaan mustasukkaisuus onkin ehkä väärä sana, joskus vain ajaudun miettimään sitä, että hän on joskus ollut rakastunut johonkin toiseen (toisiin), harrastanut ihanaa seksiä muiden kanssa jne. jne. ja se SATTUU. Ja vaikka järjellä ajatellen uskonkin, ettei hän minua keneenkään vertaile, silti joskus ahdistuneena pähkäilen mielessäni onko esim. seksi exien kanssa ollut parempaa jne.
Ymmärrän ja tiedostan kyllä, että toisen menneisyyttä on turha murehtia, kun hän on nyt mun kanssaan ja onnellisia ollaan. Ja varsinkin kun itsellänikin on noita exiä ja omasta kokemuksestani tiedän, ettei nykyistä ja entistä vertaa toisiinsa ja exää tarvitse kaipailla, kun siitä on kerran yli päässyt.
Eli siis tiedän, että tämän asian kanssa kipuilu on turhaa ja järjetöntä, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että silti sattuu. Mitä tuolle tunteelle voisi tehdä ja miten siitä voisi päästä eroon, kokemuksia?
Myönnän olevani vähän epävarma ja omistushaluinen ihminen, en tahtoisi olla, mutta kuinka muuttua?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuli vaan mieleen lisätä vielä tähän, että muuten en ole mitenkään äärettömän mustasukkainen eli en ole yhtään huolissani, jos poikaystäväni on kavereidensa kanssa baarissa tms. Eli tosiaan luotan häneen. Ongelmana on siis vaan, että mistä johtuu nuo tuntemukset, mistä alkuperäisessä viestissä kirjoittelin...
Mustasukkaisuus on tervettä, jos joskus ei ole mustasukkainen, niin silloin ei välitä kullastaan.
Mul ihan sama juttu!! Järki sanoo muuta, mut tunteitaan ei voi kuitenkaan kieltää. Aivan järetöntä, mut minkäs teet...En oo vastausta löytäny, mut ajan mittaan kyllä vähän helpottanu kun yrittäny olla vaan ajattelematta.
...minullakin! Onneksi exäni kanssa molemmilla oli kyseinen ongelma, joten edes ymmärsimme toisiamme. Nykyinen naiseni pitää minua tämän asian suhteen ihan hulluna. Erityisesti minua harmittaa hänen jotkin nuoruuden rohkeat seksikokeilut. Olen kärsinyt ongelmasta läpi seurusteluikäni, olen jo 32-vuotias, eikä tämä mustasukkaisuus kumppanien menneisyyttä kohtaan ole iänkään myötä vähentynyt, voisiko joku viisaampi tosiaankin rakentavasti kommentoida tällaista?
Olen nykyään aikamoisen samanlainen, ja monesti itseäni hulluna moisen takia pitänyt. Kuten sanottu, tuollaiselle ei voi mitään, ne tunteet vaan tulevat, vaikka kuinka yrittäisi niitä poissa pitää...Kaipa se on sitä, että meillä jokaisella on sisällämme pieni (joillain isompikin) halu olla ainutlaatuinen (etenkin juuri sen oman rakkaamme silmissä), ja tällaiset asiat tuntuvat sitä kohtaan uhkaavilta...Ja yleensä itselläni siinä käy juuri niin, että kun yritän parhaani unohtaakseni kaikki moiset ajatukset, joku kihlattuni tuttavapiiristä muistaa jonkun aivan mahtavan herkullisen yksityiskohdan herran railakkaasta menneisyydestä, ja kajauttaa sen kovaan ääneen korvani vieressä. Ja sitten taas vihlaisee ja lujaa...Heh, hassua sinällään...Olen kovasti kummastellut, että mikähän siinä on, että en ole exieni menneisyydestä pahemmin piitannut, olen aina kyennyt ajattelemaan, että menneet ovat menneitä, mutta kihlattuni kohdalla tunteet ovat olleet tätä edellämainittua aivan alusta asti...Kertooko se sitten jostain aivan uusiin ulottuvuuksiin kurkottelevasta välittämisestä ja rakastamisesta, vai miten? Vai olenko vaan vihdoinkin sekoamassa lopullisesti... ;)
Johtunee kateudesta toisen kokeneisuudesta...
Pitäisi itse olla yhtä kokenut kuin toinen niin olisi tällöin samalla viivalla...
Koko maailman tulisi siis olla täynnä huoria tai ensikertalaisia, surullista mutta totta...
Tulinpa vilkaisemaan pitkästä aikaa, mitä tänne on kommentoinu. Lohdullista kuulla, että en ole ainut sekopää... ;). Kai noiden tunteiden kanssa on vaan pakko opetella elämään.
Mutta tuota kokeneisuus-juttua halusin kommentoida... Ainakaan mun kohdalla ei ole ollenkaan siitä kysymys, kun taitaa olla niin, että itselläni on noita exiä meistä kahdesta enemmän takana. Sehän siinä niin hölmöä onkin, kun sitä TIETÄÄ omasta kokemuksestaan, ettei niitä exiä enää uudessa suhteessa haikaile. Mutta silti on mustis toisen menneisyydestä.
Tuo sinun tekstisi kuulosti kovin tutulta. Oma tilanteeni on hyvin samantapainen, tosin itselläni ei ole seurustelusuhteita takanani kun taas miehelläni on niitä kolme. Joskus tuntuu kipeältä kun tiedän että hän säilyttää maagiselta ensirakkaudeltaan saamiaan tekstiviestejä jostain viiden vuoden takaa. (mies itse näytti niitä minulle, tapanani ei ole penkoa toisen kännyä) Sekin myös tuntui aikanaan pahalta kun mieheni muisteli jotain menneistä suhteistaan tyyliin kuinka hän oli silloin niin rakastunut jne. Silloin kuuntelin kiltisti ja nyökyttelin muka kiinostuneena että aha.. vaikka sisälläni sattui. Vasta vähän aikaa sitten pystyin sanomaan miehelleni että en ehkä sittenkään olisi halunnut kuulla ihan kaikkea.
Exien suhteen on ehkä paras olla vain ajattelmatta. Myös niille, joilla on exiä ja joiden nykyiset kyselevät ehkä vähän hassujakin menneisyydetä, niin kaikkea ei tarvitse kertoa. Ystävät ovat eri asia, kuin oma rakas. Ystävät eivät pahoita mieltään kun muistelet entisiä heilojasi, mutta oma rakas saattaa tehdä niin. Mielestäni täydellinen vaikeneminenkaan ei ole mikään ratkaisu. Sillä se saattaa aiheuttaa toisen osapuolen pienessä päässä aivan mahdottomia kuvitelmia. Rehellisyys varustettuna pienellä järjenkäytöllä ja hienotunteisuudella ei ole pahitteeksi :)
Exä-ongelmat suhteemme myötä ovat helpottuneet puhumalla. Tosin itselleni oli vaikea myöntää mustasukkaisia (sana ei ehkä ole oikea) tunteita ja käsitellä niitä, mutta kun mieheni kuunteli ja pikkuhiljaa ymmärsi niin helpotus oli valtava. Hänkin tajusi omat puheensa ja niiden vaikutuksen minuun. Tosin tekstiviestit ovat edelleen olemassa mutta ne ovat osa mieheni menneisyyttä ja hänelle tärkeitä muistoja. Itse koitan elää tätä päivää ja pitää yllä muitakin suhteita mm. kavereihin ja muihin tärkeisiin ihmisiin. Kaikkein pahinta on vain kyhjöttää kotona ja masentaa itseään jauhamalla päässään juttuja jonkun muun menneisyydestä.
Itse tunnen ihan samoin muijalleni, joka syyttää minua mustasukkaiseksi existään, vaikka todellisuudessa se mitä haluan on ainutkertaisuutta naiseltani. En minäkään halua että häneen olisi muut koskeneet, ja hän heihin. Saati rakastanut.