Ulosotto olikin helpotus - onko täällä asian kokeneita?

UkkeliOtto

Haluaisin kuulla myös positiivisia kokemuksia UO:sta tai siihen joutumisesta. Olisiko kenelläkään kertoa edes jollain tapaa hyviä kokemuksia?

Loppuiko vuosia kestänyt lainalla lainaa -kierto ja ikuinen pelko / ahdistus ?

9

447

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvät kokemukset. Asiallinen uo-mies, selitti kaikki toimenpiteet ja antoi neuvoja. UO:ta kesti 4 kk ja lähetti jopa kuitteja ilman palkkiota. Makselin uo:n aikana myös muitakin velkoja pois mutta kaikenkaikkiaan ulosotto on vain yksi tapa hoitaa velkoja pois niin että ne tulee myös hoidettua säntillisesti. Siihen mitä uo:n jälkeen tilille jää en ota kantaa.

    • sattuusitä

      Kyllä vain hyvää sanottavaa uo:sta. Kaikki se tuska ja pikavippien kanssa veivaaminen loppui. Yöt sai nukuttua sen jälkeen kaikessa rauhassa. Olin jo aivan lopussa kaiken sen piinan kanssa. Mikä pahinta en ollut kertonut puolisolleni, mutta seinä tuli vastaan ja kerrottavahan se oli. Onneksi häneltä löytyi ymmärrystä, samoin uo-mieheltä. Pelkäsin tietysti ensin aivan vietävästi. Yritin sopia että maksaisin itse vapaaehtoisesti, kun pelkäsin työni puolesta. Hän kuitenkin sanoi että olen niin isossa yrityksessä ettei sitä kukaan saa tietää ja toiseksi palkanlaskukin oli ulkoistettu.
      Tämä kaikki tapahtui 11/2012 eli olen kohta kaksi vuotta maksanut uo:oon n. 700,0 -800,0e /kk. Kokonaissummaa en edes tarkalleen tiennyt, kun perintäfirmat ei heti laittanut uo.oon. Nyt on jo kaikki, paitsi pari pientä iKassan velkaa. Tällä hetkellä velkaa on n. 25.000,0e uo:oon.
      Tuskallisinta aikaa oli kaksi vuotta ennen lopullista ratkaisua. Kyllä olen tosi tyytyväinen että päästin kaikki sinne. elämä on huomattavasti helpottunut.

    • 25a

      Oli helpotus. Reilun vuoden olin uo:ssa ja sitten tehtiin turvaava ulosmittaus. Se oli kamalaa, mutta onneksi sain järjestelylainan, jolla uo maksettiin pois ja nyt lyhennän järjestelylainaa. Jos uo-velkaa on reilummin ja on (velkainenkin) omistusasunto, niin helposti asunnon realisoinnista keskustellaan.

      • Köyhähoitsu

        Helpotus ehdottomasti. Jatkuvat yritykset tehdä perintäfirmojen kanssa sopimuksia oli kamalaa, ja aina ne jäi maksamatta ja sopimus ei onnistunut, kun joka paikkaan yritti maksaa. Pelkäsin ja häpesin myös et työnantaja ei asiaa hyväksy, mutta päätin kertoa hänelle sen itse, koska kyseessä aika pieni yritys. Hän ymmärsi ja sanoi, että tämä on nykypäivää enkä ole ainoa. Nyt jäljellä 400 euroa ulosotossa, pikavippivelat maksettu pian ja opetus on saatu, velkaa en enään ota.

      • velaton
        Köyhähoitsu kirjoitti:

        Omalle kohdalleni sattui mukava ja ymmärtäväinen uo mies. Auttoi ja vastasi aina kaikkiin kysymyksiini.
        Ymmärso myös jos tuli jokin akuutti meno esim eläimen sairastuminen. Silloin vähensin vöhemmän velkaa. Oikein mukava ja rehti tyyppi.
        Kannattaa myös itse ottaa reiopaasti yhteyttä jos jokin askarruttaa tai yms.

        Itselle se oli ensin jörkytys, vain hetken. Siitä tuli helpotus, joka kuu lyhensin tietyn erän. Ei tarvinnut ressata tai pohtia sekä sopia joka paikkaab laskujaan. Saati yrittää maksaa niitä, rahat kun vaan eivät riittäneet kaikkiin maksuihin joita sopi.
        Itsellä ulosotto kesti n. 6 vuotta. Nyt vuoden ollut ilman ulosotttoa. Luottotiedoissa vielä merkintä ainakin vuoden.

      • näennäistä
        velaton kirjoitti:

        Niin kauan kuin kaikki menee kunnolla voidaan muutamia poikkeuksiakin aikatauluun. Usein kun joustamalla jonkin verran he tienaavat enemmän kuin kiristämällä ruuvia. Uo-mieskin pyrkii tienaamaan mahdollisimman paljon rahaa, mikä onnistuu parhaiten olemalla ystävällinen, kun rahaa tulee. Aikataulun löysääminenkin on yleensä uo:n etu, koska sillä tavalla hän saa mahdollisimman paljon rahaa nyhdettyä asiakkaalta. Uo ei nimittäin ilmaiseksi toimi vaan ottaa siivun joka kerta maksusta. Ja velkojathan ei uo:lle maksa euroakaan, vaan juuri velallinen.

      • kokemusasiantuntija
        näennäistä kirjoitti:

        Kun ulosottoa on kestänyt 2 vuotta (vai 18 kk ?), ei mene enää ns. taulukkomaksuja eli tämän jälkeen lyhenee pelkkä uo-velka, joka tietenkin koostuu pääomasta, perintämaksuista (perintätoimistot, käräjäoikeuden päätös) ja korosta (nyt noin 7,5%). Kannattaa myös muistaa, että ulosottoon laskut menevät, jos niitä ei maksa. Uo-mies ei tienää sinun kustannuksellasi, jos maksat laskut ajallaan tai sitten onnistut saamaan jonkinlaisen lainan, jolla velat maksetaan (esim. TS:n takaama).
        Jos velkaa on ulosotossa, niin kyllähän uo-virkailija haluaa, että ne maksetaan kohtuullisessa ajassa ja jos tässä ongelmia tulee, niin aika nopeasti realisoidaan omaisuutta. Jos omistaa asunnon/velkaisenkin asunnon saati sitten auton tms.,niin niiden realisoimisesta joutuu aika helposti keskustelemaan uo-virastoon. Se onkin sitten vähän ahdistavampi tilanne.

    • Nyt velat pois

      minä nyt vielä kamppailen perintätoimistojen kanssa. Neljälle maksan kuukaudessa yht 380 eur, lisäksi on asuntolaina 520 eur ja luottokortti n 200 eur. Onhan se aika paljon maksettavaa kun tulot ovat aika kehnot netto 1400-1600. Nämä maksuohjelmat ovat enää 6-8 kk joten olen päättänyt elää askeettista elämää ensi kesään ainakin. Ruokaan max n 100 eikä yhtään vaatteita tai kodintavaraa. Pahinta on tuleva joulu hävettää selittää etten voi ostaa lahjoja tänä vuonna. Ulosottoon en halua päästää näitä kun lainat ovat aika pieniä (500-900 eur/laina)ja mulla on suurin osa asunnosta jo maksettu, ei ole järkeä laittaa asunto alennusmyyntiin muutaman tonnin takia.

      • *9+6

        Oletko yrittänyt saada lyhennysvapaata asuntolainan maksuun?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      162
      1374
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      956
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      695
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      620
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      602
    6. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      28
      588
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      19
      580
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      543
    Aihe