V***** ON TEILLÄKIN HAUSKAA

Taidat olla katkera, mustasukkainen ja surullinen...ymmärrän hyvin.

Itse kyllä olen isällinen, mutta isäni on väkivaltainen ja pariinkertaan hakannut mut sairaalaan ja lukuisia "lievempiä" väkivallan kohteena olemisia olen saanut henkilökohtaisesti todistaa.

Kuitenkin lähetin aamulla isänpäivä toivotukset tekstarina...

Jos sulla oli hyvä isä, niin ainakin sulla on kauniita muistoja ja saat pyhittää tämän isänpäivän niiden muistelemiseen.

kaikilla meillä on taivaan isä joka on aina kuulolla kun haluamme hänen puoleensa kääntyä.
hän rakastaa ja välittää!

Kaikilta isä kuolee jossain vaiheessa ja se on vain hyväksyttävä.

Isänpäivää voi viettää myös lapset joilla isä on jo edesmennyt, muistelemalla häntä, voi viedä esim. kukkia tai lyhdyn haudalle.

Silloin, kun isäni eli isänpäivä oli lähinnä päivä muiden joukossa, aamulla vain äkkinäiset isänpäivätoivotukset ja sitten äkkiä kavereiden kanssa baanalle.

Nyt, kun isä on mennyt pois päivä on saanut uuden merkityksen ja koko päivän olen pyhittänyt isälleni ja hänen muistolleen.

Jokainen meistä menettää isänsä joskus, sinä hyvin nuorena, ihan niinkuin veljeni.
Vaan ei saa muille sanoa noin, sillä mun mielestäni niille pitää nostaa hattua jotka isäänsä muistaa, niille saa katkerana kirota jotka kyselee mitä kummallista tässä päivässä on. Otan osaa.

Tiiän Miltä sinusta tuntuu.. Olen nyt 12 vuotta, Isäni murhattiin kun oli 9vuotias, Sen jälkeen jokainen isän päivä on tuntunut kamalalta.. On kauhea mennä perjantaina kouluun kun tietää mitä isänpäivä hössötyksiä on tulossa, Mutta voimmehan me silti olla iloisia ja käydä vaikka isovanhemilla ja iloita siellä isänpäivää.. Tai muuta, Ja haudalla kannattaa käydä ja muistaa isää.. Jokaisen isä on omasta mielestä paras isä, Otan osaa ja onneksi isänpäiviä ei ole kuin 1 vuodessa..

Viestisi tuntui jotenkin agressiviselta. Ihan kuin me, jotka saamme viettää onnellista isänpäivää(minä kahteen suuntaan) olisimme jotenkin syypäitä kärsimyksiisi. Yritän ymmärtää tuskaasi. Yritä sinäkin ymmärtää, että tuolla tavalla vihoittelemalla vaikeutat omaa oloasi yhä enemmän.
Oliko oma isäsi sinulle hyvä? Jos oli, muistele häntä ja ole kiitollinen siitä mitä ehdit saada. Kaikilla ei ole koskaan ollut isää.

Olin kuukautta vaille 13 kun menetin äitini. Joten tiedän tilanteesi.

Sinä selviät tuosta. Minä tiedän sen. Kuulostaa helkkarin vesittyneeltä sanoa, että aika parantaa haavat. Mutta sen se tekee. Arpi siitä jää, mutta arpihan on kivuton...

En tarkoita että unohtaisit tai yrittäisit unohtaa isääsi. Sitä ei Sinun kuulukaan tehdä.

Tarkoitan että sen asian kanssa oppii elämään. Sen, että vanhempi on mennyt pois liian aikaisin. Se ei ole oikeudenmukaista, ei ole. Mutta tällaista tapahtuu eikä sille kukaan voi mitään.

Isäsi poismeno on niin tuore tapaus että elät nyt pahinta aikaa sen asian suhteen: tieto on iskenyt tajuntaasi täydellä voimallaan ja sisäinen - osin tiedostamaton - surutyösi on töin tuskin alkanut. Mutta usko vanhaa setää: tuska helpottaa ajan myötä. Ja jos itkettää, anna mennä! Kyyneleet huuhtovat osaltaan surua pois.