Mun on kauheen vaikea enää olla tässä ja oottaa sua. Tilanne on vaikea, ymmärrä sua. Mutta sitten toisaalta en kuitenkaan. Ymmärrän, että haluat olla välillä itseksesi. Niin minäkin, ollaan siinä suhteessa vähän samanlaisia. Viihdytään omillaan.
Nyt vain se muutos tuli niin puskista, yhtäkkiä susta ei enää kuulukaan. Sanoit ettei se johdu musta, mutta jotenkin mun on sitä vaikea uskoa. Pohdin, teinkö jtn väärin, sanoinko liikaa, otinko liian usein yhteyttä.
Tätä on jatkunut monta vuotta, tätä meidän kuvioo. Jotenkin vaan tää vuosi tähän mennessä sai mut uskomaan, että sä välität,meistä voi tulla jotain enemmän. Olit niin ihana, erilainen kuin ennen, se mitä toivoin. Siksi kai tää nyt tekeekin niin kipeää.Mun oli niin hyvä sun vierellä, olla koko yö sun kainalossa. Nukahtaa sun hyväilyyn. Mä olin niin onnellinen, aloin luottaan suhun. Sun sanomisiin ja lupauksiin. Kaikki oli niin hyvin. Sitten yhtäkkiä vedit maton jalkojen alta.
Ja mun on niin ikävä sua, et uskokaan. Kaipaan niitä hetkiä, kun oltiin vaan ja juteltiin. Sinnittelen itseni kanssa, etten laita sulle mitään viestiä. Samalla ootan , että ottaisit yhteyttä pyytäisit sun luo.
Onhan näitä sun katoamisia ollut paljonkin tän koko yhteisen 6 vuoden aikana, mutta niin kuin sanoin, tää vuosi oli vaan niin erilainen. Aikasmmin mä kestin ne paremmin. Oli jopa se hetki, että unohdin sut hetkeksi. Nyt se tuntuu kovin vaikeelta. Mietin ootko löytänyt jonkun muun, siksikö hävisit. En kehtaa kysyäk'ään, ehkä se ei kuulu mulle. Varmaan ensimmäistä kertaa mä mietin sitä ja olen ehkä hiukan mustasukkainenkin.
Mä rakastan sua ihan jumalattoman paljon, ikävä on ihan liian suuri. Kuuntelen sitä meidän biisiä, käänän itse veistä haavassa.Mun on niin paha olla, tä jo sattuu. Kaikesta huolimatta mä tiedän, kyllä mä tästä vielä yli pääsen. Ja koskaan en enää päästä sua näin mun ihon alle. Se on varma. Oon varpaillani niin kuin ennen.
Vaikea tilanne itsellekin, haluaisin sua toisaalta odottaa. Mutta en enää tiedä jaksankko, tää on niin rikkovaa. Mietin miksi sua odottaisin? Jotekin nyt vaan tää kuuden vuoden ees taas veivaaminen ja vääntäminen ja kääntäminen. Tää suhde kaikessa omituisuudessaan alkaa vaan kyllästyttään. Tunteeni on hyvin ristiriidassa. Mutta vielä mä ne selvitän.
Kiitos ja anteeksi rakkaani.
Nyt vain se muutos tuli niin puskista, yhtäkkiä susta ei enää kuulukaan. Sanoit ettei se johdu musta, mutta jotenkin mun on sitä vaikea uskoa. Pohdin, teinkö jtn väärin, sanoinko liikaa, otinko liian usein yhteyttä.
Tätä on jatkunut monta vuotta, tätä meidän kuvioo. Jotenkin vaan tää vuosi tähän mennessä sai mut uskomaan, että sä välität,meistä voi tulla jotain enemmän. Olit niin ihana, erilainen kuin ennen, se mitä toivoin. Siksi kai tää nyt tekeekin niin kipeää.Mun oli niin hyvä sun vierellä, olla koko yö sun kainalossa. Nukahtaa sun hyväilyyn. Mä olin niin onnellinen, aloin luottaan suhun. Sun sanomisiin ja lupauksiin. Kaikki oli niin hyvin. Sitten yhtäkkiä vedit maton jalkojen alta.
Ja mun on niin ikävä sua, et uskokaan. Kaipaan niitä hetkiä, kun oltiin vaan ja juteltiin. Sinnittelen itseni kanssa, etten laita sulle mitään viestiä. Samalla ootan , että ottaisit yhteyttä pyytäisit sun luo.
Onhan näitä sun katoamisia ollut paljonkin tän koko yhteisen 6 vuoden aikana, mutta niin kuin sanoin, tää vuosi oli vaan niin erilainen. Aikasmmin mä kestin ne paremmin. Oli jopa se hetki, että unohdin sut hetkeksi. Nyt se tuntuu kovin vaikeelta. Mietin ootko löytänyt jonkun muun, siksikö hävisit. En kehtaa kysyäk'ään, ehkä se ei kuulu mulle. Varmaan ensimmäistä kertaa mä mietin sitä ja olen ehkä hiukan mustasukkainenkin.
Mä rakastan sua ihan jumalattoman paljon, ikävä on ihan liian suuri. Kuuntelen sitä meidän biisiä, käänän itse veistä haavassa.Mun on niin paha olla, tä jo sattuu. Kaikesta huolimatta mä tiedän, kyllä mä tästä vielä yli pääsen. Ja koskaan en enää päästä sua näin mun ihon alle. Se on varma. Oon varpaillani niin kuin ennen.
Vaikea tilanne itsellekin, haluaisin sua toisaalta odottaa. Mutta en enää tiedä jaksankko, tää on niin rikkovaa. Mietin miksi sua odottaisin? Jotekin nyt vaan tää kuuden vuoden ees taas veivaaminen ja vääntäminen ja kääntäminen. Tää suhde kaikessa omituisuudessaan alkaa vaan kyllästyttään. Tunteeni on hyvin ristiriidassa. Mutta vielä mä ne selvitän.
Kiitos ja anteeksi rakkaani.
Vastaukset 2
Vanhimmat
sun pitää mennä elämässäsi eteenpäin
mikset olis jonkun toisen kanssa tuossa välissä tekis sulle hyvää kun noin monesti sua satuttanut, herätys nainen tuo ei ole normaali mies ollenkaan!Sulla on vain kaksi vaihtoehtoa, joko hyväksyä hänet sairaana tai etsiä toinen mies. Mene juttelemaan jonnekin ettei yksi ihmissuhde pilaa elämääsi.