Paniikkihäiriö >Eteisvärinä >aivoinfarkti

Isoäiti 68 v

Hei kaikki, joilla on taipuisuutta saada sydämen tykytystä tai rytmihäiriöitä/eteisvärinää , siis melkein asiasta kuin asiasta, mm. mikä tahansa stressi, paniikkikohtaus,  raju urheilu. kahvi/tee, pelko, perhehuolet, sydämen vajaatoiminta, korkea verenpaine, läppävika, sepelvaltimotauti, jopa vähäinen alkoholin käyttö, josta krapula seurauksena, kilpirauhasen toiminta. Jos sydän tykyttelee pitkään, esim viikkoja, voi mikä tahansa em. asia vaurioittaa sitä. Ja kun eteisvärinä on yksi aivohalvauksen suurimmista riskitekijöistä, on vaara todella suuri.
Ao teksti oli vastaus kysyjälle ärtyvän oireyhtymän ongelmista:
Oma kokemus on 16-51 ikäisenä sairastetut pankiikkihäiriökohtaukset voimakkaine sydämen tykytyksineen, joita ei silloin osattu hoitaa, kun ei tunnettu koko paniikkihäiriö nimitystä, on todennäköisesti vaurioittanut sydäntäni. Aikana noiden vuosien jälkeen eteisvärinä/tykytykset ovt vaivanneet epäsäännöllisen säännöllisesti, kunnes vuonna 2012 sairaalssa todettiin vaiva eteisvärinä, käännettiin rytmi. Senjälken hoidettiin imusolmukesyöpä, josta nyt olen terve.  Tänä syksynä jälleen murehtiessani  perheessä olevia hankaluuksia, sydän tykytteli rajusti. ja niinpä sain 2 aivoinfarktia, joista olen jälleen selviytynyt voittajana ilman halvaus- tai muitakaan oireita,. No tästä oli se hyöty, että aiemmin tarjottuja lääkityksiä olen ruvennut syömään säännöllisesti, Ensin napapiikkiä pistin ja nyt aloitin Marevan hoidon. Emconcor sydänpilleriä olin jo syöpäsairaudesta lähtien syönyt jatkuvasti.
Mikäli yo kiinnostaa tutustukaa oman sydämenne/ aivojenne toimintaan, samoin eteisvärinään ja aivoinfarktiin, ja pankiikkihäiriöön,tietoa löytyy sivukaupalla.
Olenkn vitsaillut, että jokainen tuntee oman autonsa toiminnan hyvin tarkkaan ja tietää minkälaisella polttoaineella se turvallisemmin kulkee, vaan kuinka on oman sydämen/aivojen laita, Ylläolevat eivät ole vain vanhojen vaivoja, vaan voivat yllättää nuoremmatkin, netti on tarinoita täynnä myös heidän vaivoistaan ja tuntuu etteivät ihmiset tiedä näistä asioista tarpeeksi, vaikka tietoa on.
Täällä on ollut myös samanlaisia vaivoja nuoruudessa 35 v( 16-51 vuotiaana) vatsan kanssa ja paniikkihäiriövaivoja yhtä kauan.   Nyt olen 68 v. Elämä maistuu makealta huolimatta vaivoista ja sairauksista, joita on vaan pitänyt sietää ja sinnitellä. Aika tekee tehtävänsä ja jos jännityksistä vaivat johtuu, iän myötä kaikki helpottuu. Tiedän miltä tällainen ohje tuntuu ja siksi kehoitan, jotta lääkärinne tarkistaa Helikobakteerin, palpoi kunnolla vatsanne , ettei ole mitään ylimääräisiä möykkyjä, tekee  paksunsuolen ja ruokatorven tähystyksen, ottaa kuvat vatsasta tarkistaakseen mahdolliset möykyt (kasvaimet).
Ärtyneen suolen oireyhtymää minullakin epäiltiin, Heliko hoidettiin. lopulta oli kuitenkin imusolmukesyöpä, joka hoidettiin ja nyt olen terve.
Paniikkihäiriössä sydämen jatkuvat  tykytysvaivat ja siitä johtuva mahdollinen sydänvaurio altisti minut eteisvärinävaivaan, jotka vaivat vaivanneet minua pitkin elämän aikaa erilaisten perhe ynnä muiden ongelmien seurauksena. Ja koska eteisvärinä on aivoinfarktin suurin riskitekijä muiden riskien ohella, olen hiljattain saanut 2 aivoinfarktia, joista ei ole jäänyt mitään halvaus- tai muita vaivoja onnekseni.
Jos olette kiinnostuneita, lukekaa eteisvärinästä / aivoinfarktista  ja paniikkihäiriöoireista sydämentykytyksineen;  ne eivät ole vain vanhojen vaivoja vaan saattavat tulla myös nuoremmille.
Hoitakaa sydäntänne / aivojanne/ kehoanne yhtä hyvin kuin autoanne, tietoa löytyy netistä vaikka kuinka paljon, ja perehtyykä vakavuudella näiden sairauksien riskitekijöihin, koska nämä sairaudet ovat tulevaisuudessa huomattavasti kasvaaman päin.

2

1822

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mistä näitä löytyy

      Ja höpö höpö!

    • rtrtjrtjtrj

      Halvemmalla olisi päässeet kun olisi hoitaneet tuon paniikkihäiriön.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      33
      3203
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      883
    3. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      780
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      770
    5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      704
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      14
      612
    7. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      32
      601
    8. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      21
      581
    9. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      41
      570
    10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      3
      559
    Aihe