merikadulla, heti lepikönrannan risteyksen jälkeen. oikealla puolella venäjän suuntaan ajettaessa.
0Äänestä
ohari
Ohiajaneitten muistoksi.
0Äänestä
gangstalking.
Vainoyhteiskunnan rakentamisen epäonnistumisen muistoksi.
0Äänestä
muiston kunniaksi
Nikolaus Kopernikus keksi että Maa kiertää Aurinkoa eikä päinvastoin. Tämä mullisti maailman, tosin vasta 100 vuotta myöhemmin.
Kristoffer Kolumbus löysi Amerikan. Hän itse luuli loppuelämänsä ajan löytäneensä meritien Intiaan, mutta löysikin uuden mantereen. Tämä mullisti maailman.
Vuonna 2013 havaittiin DDR-tyyppinen vainominen Suomessa. Ihmisten tietoisuus alkoi lisääntyä ja siitä lähti liikkeelle tapahtumien ketju joka mullistaa maailman ja kaataa vainoyhteiskunnan ennen sen täydellistymistä. Tosin vasta vähitellen.
Liittykää hyvien puolelle.
0Äänestä
insoff
Olisikohan siihen ollut syynä jonkun kuolema, vaikka en yksinkertaisesti tuota tapaa ymmärrä - eikö "myöhäistä ole polttaa kynttilää, kun kerran hautakumpu umpeen luotu on". Tuolloin oli kuorma-autonkuljettajien "tempaus" itsemurha-ajajien vuoksi, ettei kenenkään tarvitsisi kokea tuota karmeaa kohtaloa - tulla yliajajaksi syyttään.
Jospa tuollakin paikalla oli sellainen käynyt? Niitähän tuolla vilisee siellä sun täällä.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vaikea sanoa, kun et kerro missä. :D
merikadulla, heti lepikönrannan risteyksen jälkeen.
oikealla puolella venäjän suuntaan ajettaessa.
Ohiajaneitten muistoksi.
Vainoyhteiskunnan rakentamisen epäonnistumisen muistoksi.
Nikolaus Kopernikus keksi että Maa kiertää Aurinkoa eikä päinvastoin. Tämä mullisti maailman, tosin vasta 100 vuotta myöhemmin.
Kristoffer Kolumbus löysi Amerikan. Hän itse luuli loppuelämänsä ajan löytäneensä meritien Intiaan, mutta löysikin uuden mantereen. Tämä mullisti maailman.
Vuonna 2013 havaittiin DDR-tyyppinen vainominen Suomessa. Ihmisten tietoisuus alkoi lisääntyä ja siitä lähti liikkeelle tapahtumien ketju joka mullistaa maailman ja kaataa vainoyhteiskunnan ennen sen täydellistymistä. Tosin vasta vähitellen.
Liittykää hyvien puolelle.
Olisikohan siihen ollut syynä jonkun kuolema, vaikka en yksinkertaisesti tuota tapaa ymmärrä - eikö "myöhäistä ole polttaa kynttilää, kun kerran hautakumpu umpeen luotu on".
Tuolloin oli kuorma-autonkuljettajien "tempaus" itsemurha-ajajien vuoksi, ettei kenenkään tarvitsisi kokea tuota karmeaa kohtaloa - tulla yliajajaksi syyttään.
Jospa tuollakin paikalla oli sellainen käynyt? Niitähän tuolla vilisee siellä sun täällä.