Ruusuni kuihtuvat ennen kuin edes aukeavat?!

Mirjami

Mitä ten väärin? Ostin taas kerran ihanan puskan valkoisia juuri puhkeavia ruusuja. Kotiin päästyäni leikkasin heti niiden varret vinoon niinkuin on opetettu ja asetteli sitä mukaan maljakkoon. vesi oli viileää. Mutta heti seuraavana päivänä muutaman ruusua oli jo alkannut luuputtaa. Nyt 4 päivän kuluttua puolet ruusuista osoittaa alaspäin eikä ne ole viellä edes kunnolla avautunut

7

9877

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rosa

      Ruusut tykkää kuumasta vedestä.Leikkokukille käy veden suhteen yleissääntö:mitä kovempi varsi,sitä kuumempi vesi!Lisäksi olen itse laittanut yhden palan sokeria veteen ja tietysti joka päivä on leikattava uusi imupinta terävällä veitsellä viistottain kukan varteen.Tällä hoidolla olen saanut ruusuni kukoistamaan ihan kiitettävän ajan.

      • leila

        Nupulliset ruusut on vaikea saada avautumaan. Puhalla lämmintä hengitysilmaa niihin (vaikka se taitaa olla jo myöhästä). Kääri sanomalehteen ja upota syvään veteen ja vie viileään paikkaan joksikin aikaa.
        Ruusut pitäisi leikata veden alla niin ettei imupintaan pääse yhtään ilmaa.
        Ne on aika ronkeleita, jos joutuvat olemaan liian kauan paketissa ilman vettä. Eikä sais laittaa heti liian lämpimään huoneeseen, vaan jos ulkona on kylmä, ne pitäis totutella hitaasti lämpimään. Paketin alapää vaik auki ja veteen ensin totuttelemaan.
        Hätätilassa laitan varren yläpäähän jonkun tuen, kun varsi näyttää taipuvan aivan kukan alapuolelta. Teippiä ja tulitikun esim. Se on auttanut. Aivan kuin nuppu olisi liian raskas.


      • Näin......
        leila kirjoitti:

        Nupulliset ruusut on vaikea saada avautumaan. Puhalla lämmintä hengitysilmaa niihin (vaikka se taitaa olla jo myöhästä). Kääri sanomalehteen ja upota syvään veteen ja vie viileään paikkaan joksikin aikaa.
        Ruusut pitäisi leikata veden alla niin ettei imupintaan pääse yhtään ilmaa.
        Ne on aika ronkeleita, jos joutuvat olemaan liian kauan paketissa ilman vettä. Eikä sais laittaa heti liian lämpimään huoneeseen, vaan jos ulkona on kylmä, ne pitäis totutella hitaasti lämpimään. Paketin alapää vaik auki ja veteen ensin totuttelemaan.
        Hätätilassa laitan varren yläpäähän jonkun tuen, kun varsi näyttää taipuvan aivan kukan alapuolelta. Teippiä ja tulitikun esim. Se on auttanut. Aivan kuin nuppu olisi liian raskas.

        Nyt syksyllä sain ruusuja ja ne lupotti. Pistin ne haaleaan veteen,käärin ne sanomalehti-tötterön sisään ja kiikutin parvekkeelle. Tarkotus ei ollut pitää niitä ulkona kuin muutama tunti,mutta pääsivät unohtumaan 3 viikoksi ulos! Ja perhana,olivat niin terhakoita ja terveen näköisiä! Nostakaa ruusut yön ajaksi ulos. Kylmään ja pimeään.


    • Ashton

      Olen kokeillut kaikkia näitä konsteja, on leikattu veden alla ja laitettu kuumaan veteen ravinnon kanssa ja ilman. Väittäisin, että ongelma on yksinkertaisesti siinä, että ruusut ovat jo vanhoja ostettaessa. Niin kauan kun ne ovat nipussa ja muoviin käärittyjä, ne eivät pääse aukeamaan ja näyttävät nuppuisilta, vaikka ovatkin jo vanhoja. Tuoreita ruusuja kun joskus saa ne kestävät ilman sen kummempia poppakonsteja. Kauppiaat eivät luonnollisestikaan myönnä, että ruusut ovat vanhoja.

      • tuoreet

        Olen Ashtonin kanssa samaa mieltä.Joskus kestävät melkein pari viikkoa,joskus kestävät päivän.Kun saa tuoreita, kestävät ja yleensä leikkaan saksilla varretkin,eivät siitä ole pahastuneet.


      • Siiri

        Mummoni on joskus kertonut että ne ruusut jotka alkavat nuokkumaan heti uutuuttaan ovat "vesipolvi ruusuja" eli niillä on jokin vika. Varsinkin kukka kaupassa yksittäis ruusuja ostaessaan hän katsoo ruusun nupun tyveen siitä kuulema näkee onko ruusu terveen näköinen. Vihreys, mahdolliset orkoset ym. Olen itse noudattanut neuvoa kukkakauppiaiden harmiksi ja olen aika onnistuneesti ostellut tuttaville ruusuja. En ole kimppu ruusuja harrastanut.


    • Kukkikaa

      Mitä puisempi varsi leikkoukissa sitä lämpimämpi vesi. Varret kannattaa viistota veden alla. Itselläni sama ohjelma ulkoruusujen kanssa; nuput kuivuvat ennen avautumista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      141
      1573
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      946
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      300
      827
    5. 68
      743
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      629
    8. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      597
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      591
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe