Nyt on 20 viikkoa täynnä ja laskettu aika on aprillipäivänä :)
Eilen ja tänään vatsaa on tasaisesti jomottanut oikealta sivulta. Eilen muutama tunti ja tänään on kestänyt jo yli pari tuntia. Välillä tuntui jo helpottavan, mutta alkoi uudelleen. Makuullaolokaan ei auta. Särky ei ole kovaa mutta sen koko ajan aistii ja on levoton olo kun pelottaa että jotain on pielessä. Liikkeitä en varsinaisesti ole vielä tuntenut (tämä on ensimmäinen), paitsi jotain "muljahtelua" sillointällöin ja nyt särky sen verran häiritsee etten tiedä tuntuuko edes muljahteluita.
Olin tällä viikolla ultrassa ja neuvolassa ja silloin oli kaikki ok.
Mites muilla? onko vastavaa?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuullostaa ihan tavalliselta vatsakivulta. Itselläni ollut tullaista aina sillloin tällöin. Elä sie turhaan ressaa, kyllä tuo varmasti pian ohi menee, itelläni kestää yleensä korkeintaan kolme päivää. Ja olen siitä ennen Terkkarillekkin soitellut, mutta normaaliksi myös veikkas. Mutta jos kivu jatkuu kauan niin menes käymään vaika neuvolassa... Niin ja usein ilmaa joutuu "väärään" paikkaan mikä voi aiheuttaa koviakin vatsakipuja, koitas vbaikka hellästi painella masuasi joka puolelta jos se ilmaa sattuis olemaan.
Mullakin oli aiemmin kaikenlaisia kipuja vatsassa ja välillä pelotti, että onko kaikki hyvin. Äiti lohdutteli että kyllä on, ne ovat ehkä kohdun "kasvukipuja", joutuuhan se aikamoiselle venymiselle, kun pikkuinen siellä kasvaa niin kovaa vauhtia. Myös liitoskipuja voi olla, eli tuntuu alavatsalla kiristävänä tunteena, kun kohdun kannattimet venyvät. Älä ole huolissasi. Kun vatsa kasvaa lisää, kannattaa hommata tukiliivit vatsaa kantamaan, suosittelen!