Mihin olette työllistyneet metsätalousinsinöörikoulutuksen käyneet? Kuinka moni on saanut oman alan koulutusta vastaavaa työtä? Jos ette ole oman alan koulutusta vastaavassa työssä, niin mihin tehtäviin olette työllistyneet?
Minä olen ollut työttömänä opintojen jälkeen jo kolme vuotta eikä töitä meinaa löytyä. Missä on vika? Arvostetaanko metsätalousinsinöörin koulutusta työmarkkinoilla?
Joka paikkaan on niin valtavasti työnhakijoita, että on melkein mahdottomuus työllistyä. Onko meitä metsätalousinsinöörejä koulutettu liikaa? Nyt tuntuu, että koulutukseni on mennyt aivan hukkaan, kun ei nyky Suomesta töitä saa.
Tässä on harkittava jotain muuta alavaihtoehtoa ja koulutusta, jos jossain pääsisi töihin.
Sitten vielä yksi huomionarvoinen asia, että tiedän olevan joitakin henkilöitä on metsätalousinsinöörin koulutusta vastaavissa tehtävissä, vaikka eivät ole suorittaneet edes opintojaan loppuun. Tämä on niin väärin!
Metsätalousinsinöörien työllisyys
92
13667
Vastaukset
- Eläkkeelle 2015
Hanki metsäkoneenkuljettajan pätevyys, töitä riittää. Alalta vapautuu lähivuosina työpaikkoja eläköitymisen takia. Palkkakin on ihan kohtuullinen. Helpompi saada töitä, jos perustaa toiminimen.
Itse olen metsäalan koulutuksen käynyt. Tykkään alasta ja voin suositella sitä nuorillekin.
http://www.iltalehti.fi/tyoelama/2014121018913037_tb.shtml - Kohtalotoveri123
Minulla on hyvin samanlaiset mietinnät käynnissä kuin keskustelun aloittaneella, missä vika kun töitä ei löydy? Minussa kenties? Itse olen ollut metsäinsinööriksi valmistumisen jälkeen puolivuotta työttömänä. Töitä ei tunnu löytyvän ei sitten millään. Työnhaussa törmää jatkuvasti siihen, että ei ole tarpeeksi työkokemusta. Noh, mitenkä sitä työkokemusta saa kun töihin ei pääse.
Se minuakin ihmetyttää, että miten sitten sellaiset kaverit, jotka eivät ole koulusta edes papereita saaneet pääsevät töihin. Hyvin pieni tuntuu olevan papereista saatava hyöty työnhaussa, vaikka minunkin kohdalla hyvät ovat. Jospa se tuleva kesä toisi tullessaan uudet mahdollisuudet. Jos kesään mennessä en löydä minkäänlaisia metsätalousinsinöörin töitä, on aika alkaa miettimään alan vaihtoa.
Onnea työnhakuun! - mispäi
Missä olette opiskelleet metsäinsseiksi? Joskus luin jonkun tutkimuksen jossa sanottiin että mamkista valmistuneet metsäinssit työllistyy parhaiten..
- Henrivaan14
Valmistuin kesäkuussa 2014. Töissä olen ollut valmistumisen jälkeen kolme kuukautta, ja ennen valmistumista muutaman kuukauden, muun ajan työttömänä. Kovinkaan monelle ei näinkään hyvä tilanne, eli eivät ole päässet vielä mihinkään töihin. Eräs aiempi kirjoittaja totesi osuvasti että jotkut pääsevät töihin. Kyllä. Jos isä, äiti, eno, setä tai muu lähisukulainen on jossain organisaatiossa niin aukaisee ovia kummasti pätevyydestä riippumatta. Tiedän omalta kurssiltani useita esimerkkejä joille työpaikka ja jo työharjoittelupaikka löytyi heti tai oli jo valmiina, vaikka ns. työelämätaidot saattavat olla kovinkin heikot. Mamk:n kurssilta 2010-2014 on pitkä rivi työttömiä, kuten muistakin oppilaitoksista.
- 1411
Missä Henrivaan14 suoritit harjoittelut, jos saan kysyä? Niillä nimittäin tuntuu olevan se tärkein vaikutus tulevaisuudessa työllistymiseen. Itse en saanut ekan vuoden jälkeen ihan oman alani harjoittelupaikkaa. Tokana vuotena marssin suoriltaan erään suuren metsäfirman päällikön juttusille ja sain paikan, kuulemma erityisesti aktiivisuuteni ansiosta. Samaan firmaan pääsin sitten kolmanteenkin harjoitteluun. Nykyään olenkin sitten saman firman palkkalistoilla edelleen, eli harjoittelujen avulla pääsin näyttämään osaamiseni ja sain vakipaikan valmistumisen jäljeen. Kaikki ei suinkaan työllisty suhteilla - minä en tiennyt ennestään ketään, joka työskentelisi edes hitusen metsäalaan liittyvässä firmassa.
- guisvaimosit
Lampinen katkerana? ;)
- retrtret
Juu. Työttömänä jo 9 kk valmistumisen jälkeen. Ja eniten katkeroittaa se, että AMK:n opettajilla oli suuret puheet ja lupaukset asiasta.
- Kohtalotoveri123
Joo, koulun opettajien naivit lupaukset työllistymisestä ja suurien ikäluokkien pois jäämisellä ne jyskyttää takaraivossa tällä hetkellä. Ei se työllisyystilanne mahottaman hyvältä vaikuta. Hesarin jutun mukaan tällä hetkellä 250 metsäteknikkoa(inssiä) työttömänä/työn haussa. Siltikin, on se perhana kumma kun vastavalmistuneet eivät saa töitä. Järjetöntä korkeakouluttaa ihmisiä istumaan kortiston penkille.
- vuotta-vajaa-MTI
Vaikeaa on. Itse olen vasta opiskelija, pitäisi vuoden päästä valmistua ja nyt vääntää opinnäytetyötä. Omasta taustastani, harjoittelupaikat olen aina saanut, mutta kaikki samassa paikassa lähes samoissa hommissa. Olen jopa konsernin sisällä (sama firma, eri "toimipiste") yrittänyt saada siirtoa, mutta ei tule kutsua edes työhaastatteluun! Sama juttu kun olen hakenut kilpailevalle firmalle vastaaviin tehtäviin, niin ei kuulu mitään yhteydenottoja. Opinnäytetyön aiheita olen viimeisen vuoden ajan yrittänyt kysellä varmaan kymmenestä eri paikasta, lähes kaikki ottavat yhteystietoni talteen mutta mitään sen jälkeen ei enää sitten kuulu. Vituttaahan tämä. Olen pyrkinyt opintojen aikana vierailemaan kaikissa mahdollisissa työnäytöksissä, messuilla jne jokaisen yrityksen kohdalla, ja lisäksi olen käynyt aina esittäytymässä niissä ja kysellyt töitä, harjoittelupaikkoja tai opinnäytetyötä. Ja lopulta mistään ei kuulu mitään.
Nykyisen työpaikkanikin tuli kyllä ns tutun avustuksella, ja näköjään tällä alalla ei töihin pääse ellei sitten ole jo suhteet kunnossa entuudestaan. Varsinaisesti nykyisessä harjoittelupaikassani ei ole mitään vikaa, paitsi että onhan se vähän alakanttiin koulutukseen nähden. Pidän kyllä työstäni, mutta jos valmisuttuani jään samoja töitä tekemään niin hukkaanhan siinä ne neljän vuoden AMK-opinnot ovat menneet.
Jännä että mediassa toitotetaan jatkuvasti metsäalan uutta nousua, on Äänekosken, Kuopion ja Kemijärven tehdashanketta ja BioVernot sun muut, mutta ainakaan meille insinööreille ei ole mitään käyttöä, ellei nyt satu sitten joku tuttava työskentelemään kyseisessä puljussa joka voisi ottaa sinut töihin. Kyllä melkeinpä pelkkä metsäkoneenkuljettajan ammattitutkinto varmaan päihittää MTI:n paperit työnhaussa.
ps, tuosta "kohta suurten ikäluokkien ostomiehet jää eläkkeelle ja teille riittää hommia"-jankutuksesta. Tuttava on käynyt MTI-koulun jo 2000-luvun alussa ja jo heille opettajat ovat jankuttaneet noista suurista ikäluokista ja että miten töitä riittää kaikille. Taitaa sekin olla lopulta vain paskapuhetta. Jos yksi ostomies jää eläkkeelle niin kyllä sitä paikkaa varmaan hakee 10 metsäinssiä, koitapa nyt saada sitä paikkaa sitten.- eläkkeelläjo
Suuret ikäluokat ovat jo jääneet eläkkeelle. Joku harva yli 65-vuotias voi vielä olla töissä. Joten sitä kautta ei työpaikkoja enää vapaudu.
- Miksu12345
Viimeinen työhakemukseni tuotti tulokseksi 35 hakijaa. En ollut sukua kelläkään, eikä isä missään johtokunnassa, niin eipä tärpännyt. Turhaa paskaa koko opiskelu. 4 vuotta meni hukkaan, opettajien erinomaisuutta ja suuria lupauksia kuunnellessa.
- Luulen_vain
Älkäähän nyt murehtiko, työtilanne varmasti paranee, kun talous lähtee jälleen nousuun. Totta tietenkin on, että metsäorganisaatioita on supistettu sekä julkisella että yksityisellä puolella ja Kemera-rahoitus sekä muut rahoituslähteet ovat kuivumassa lähes olemattomiin. Puukauppa on myös ollut melkoisen lamassa.
Ei tämä tilanne voi jatkua loputtomiin, vaan toiminta virkistyy joka lohkolla, valitettavasti vain pikku hiljaa vuosien kuluessa. Mutta ikävähän se on työttömänäkin olla...- ToisellaAlallaNykyään
Koko ajan valmistuu uusia koulusta eli ei pitempään työttömänä olleilla tilanne kovin hyvältä näytä jos työkokemusta ei juuri ole. Metsätaloudessa asiat eivät muutu hetkessä vaan vuosissa joten varasuunnitelmia kannattaa virittää.
- ErkkiMerkki007
Vuosi takana työttömyyttä valmistumisen jälkeen. Tällä alueella (~100km säde kotoa) ollut tuona aikana haussa yksi mettäinssin vakkarivirka ja yksi muutaman kuukauden pesti.
Naurattaa hiukan koululla kuullut mahtipontiset puheet siitä miten vuosittain jää 200 inssiä pois eläköitymisen takia tehden tilaa nuoremmille... hohhoh sanon minä :)
Alan vaihto edessä. - Miksu345
Työttömänä nyt 7 kk. Hakemuksia ja aktiivista hakua. Joka paikkaan 40-100 muutakin hakijaa, eli kouluissa voitasiin lopettaa alan nousujohtoisuuden mainonta ja koulutuspaikkoja supistaa.
- MMM.2912
Amiksen papereilla ei mitään, kannattaa lukea metsäalan korkeakoulututkinto Helsingin tai Joensuun yliopistossa. Metsänhoitajan tittelillä työllistyy paremmin!
- käsitteet
Amis on toisen asteen perustutkinto, ammattikorkeakoulu ja MMK ovat kolmannen asteen koulutuksia:
http://minedu.fi/export/sites/default/OPM/Koulutus/koulutusjaerjestelmae/liitteet/koulutusjarjestelma.pdf
Näin ollen metsätalousinsinööri (AMK) ja MMK vastaavat toisiaan. Samoin metsätalousinsinööri (YAMK) vastaa metsänhoitajaa. Kaiken lisäksi molempia valmistuu massamaisesti työttömyyskortistoon (Länsi-Suomi 2008), kun taas toisen asteen osaajista (metsuri ja motokuski) on pulaa. - forresteri
Olet väärässä, valitettavasti. Metsänhoitajat hakevat tällä hetkellä insinöörien tehtäviin, koska metsänhoitajien töitä ei ole tarjolla. Insinöörit kuitenkin ajavat ohi esim. työnjohtotehtäviin haettaessa. Tulevaisuus ei tosin näytä valoisalta kummallekaan ammattiryhmälle. Suuret ikäluokat on jo poistuneet. Ainoa valopilkku tulee olemaan uudet sellu-/paperitehtaat, näistä johtuen avautuu jonkin verran uusia tehtäviä, muuten alalla työpaikat mieluummin vähenevät kuin lisääntyvät. Mikäli tällä hetkellä olisin työttömänä lähtisin opiskelemaan prosessitekniikkaa.
- Jusenius
Metsäala on auringonlaskun ala. Niin metsänomistajalle, mutta erityisesti AMK-koulutetulle insinöörille. Tein omat harjoitteluni Isolle toimeksiantajalle kiitettävin arvosteluin. Metsurin työtä olen saanut kahden kuukauden ajaksi valmistuttuani ja muu aika työttömänä. Siis valmistuin 2014 kesäkuussa.
- Foresterharvester
Metsätalouskoulutus pitäisi muuttaa täysin. Koulutettavien määrää voisi supistaa paljon. Ehkä metsätalouskoulutus pitäisi lakkauttaa kokonaan ja sitten kun alalle todella tarvittaisiin lisää asiantuntijoita koulutus käynnistettäisiin uudestaan. Itsekin olen ollut työttömänä jo hyvän aikaa ja olen hakenut todella aktiivisesti niin netin kautta kuin käymällä suoraan metsätoimipisteissä. Olen huomannut myös saman, että suhteilla on iso merkitys työn saamiseen. Valitettavasti.
Nyt asiat alkavat näyttää valoisammilta kun olen päättänyt vaihtaa alaa ja koulutukseni alkaa tammikuussa.
Kaikille työttömänä oleville metsätalousinsinööreille toivotan onnea työnhakuun. Sitä todella tarvitaan. - Tiina35
No tänään eräs työhakemus tuotti palautetta. Hakijoita paikkaan 47, toiseen hakemaani paikkaan 34. Että silleen..
- fsafs
Onneksi en keväällä päässyt opiskelemaan kyseistä alaa. En kestäisi sitä että opiskelisin 4 vuotta ja valmistuisin työttömäksi. Nykyään ei tunnu millään alalla enää olevan todellista työvoimapulaa, ei edes rakennusalalla vaikka niin kovasti väitettiin kun menin sitä opiskelemaan
- IstoP
Metsäala on ala jota ei kannata lähteä opiskelemaan pelkästä omasta aidosta kiinnostuksesta vaan myös taustasi on mielellään oltava kunnossa. Muutoin työllistyminen oman alan töihin on jos ei mahdotonta niin ainakin huomattavasti vaikeampaa. Työhistoriasi ei mielellään saa sisältää juuri muuta kuin metsätöitä ja ehkä vielä tärkeämpää on, että olet tunnetun metsänomistajan tai alan toimihenkilön perheestä. Tämä on alan tapa varmistua hakijan motivaatiosta ja sopivuudesta alalle.
Ehkä pientä liioittelua mulla tässä mutta silti sanoisin että tuossa on ajattelemisen aihetta MTI-koulutusta harkitsevalle. Tällainen suhtautuminen metsäpuolella on tietty alan luonteesta johtuen aivan ymmärrettävääkin, mutta toisaalta tuo piirre menee monesti aivan koomisiin mittasuhteisiin. Ajatellaan että olet vaikka konetekniikan insinööri, työhaastatteluissa sinulta tuskin tentataan että no onkos isäsi tai enosi koneinssi, konepajan omistaja vai miten muutoin muka olisit näihin hommiin keksinyt lähteä.
Tsemppiä kaikille työnhakuun! Pianhan tässä alkaa kesätöiden hakuaika eli sinnikkäästi vaan sitä kautta vaelluskenkää sinne työnantajan oven väliin! - helpottaispa.edes.vähän
Metsätalousinsinöörin koulutus on lakkautettu muutama vuosi sitten Seinäjoen ja Kymenlaakson ammattikorkeista. Vielä joku kurssi valmistuu Seamkista, mutta sitten loppuu.
- voipi-olla-niinkin
Olis ehkä kannattanu lopettaa tuo koulutus vielä ainakin yhdestä ammattikorkeasta?
- EntinenMTI
Valmistuin jokunen vuosi sitten takaperin MTI. Olin töissä firmoissa leimikonrajaajasta ihan puunostoon saakka. Satuin onnekkaasti saamaan muutamat sijaisuudet valmistumisen jälkeen firmasta mutta sittempä ne loppui ja piti palata peruskysymysten ääreen, että mitäs sitten. Houkutus oli jo MTI papereidenkin jälkeen vielä lähteä koulun penkille. Mietin jatkamista metsätieteelliseen mutta jotenkin ajatus takaraivossa siitä, että todellisia työnantajia alalla on hyvin vähän. Päätin lähteä yliopistoon mutta vaihdoin alaa. Tiedä sitten onko tästä ruusuista tulevaisuutta silti tulossa vaikka alaa vaihdoinkin. Eniten ottaa pattiin tällä hetkellä se, että kaikki kaverit ovat valmistuneet ja töissä ja itse painit vielä oppikirjojen parissa. Pakko vaan koittaa yrittää eteenpäin silti ja toivoa parasta. Voimia kaikille työnhakuun, sillä se on se kaikista turhauttavin vaihe!
- Mikko4324
Ei metsäalalle kannata kouluttautua. Itse valmistuin AMK:sta 2015 ja eipä ole ollut noista papereista mitään iloa. Hakemuksia olen lähettänyt jokaiseen avoinna olevaan paikkaan ja ei ole ollut edes yhtään haastattelua. Kaikista paikoista ei tule edes kuittausta siitä että olet hylätty.
- Jaana176
Itse valmistuin kesäkuussa 2014. Ei töitä sen jälkeen, ei metsäalan eikä minkään muunkaan, vaikka todistukseni kaikin puolin ovat erinomaiset. Terveisiä opettajille, joilla ei ollut mitään vastuuta sanomisistaan. Eli luvattiin ja luvattiin, mutta arkielämä ei ole noin. Metsäalan Amk on ainoastaan opettajien suojatyöpaikka.
- yykaakooneee
Millaiset harjoittelupaikat takana?
- mti1234
Sopiva koulutusmäärä metsätalousinsöörejä vuosittain olisi parikymmentä yhdestä oppilaitoksesta. Tai korkeintaan kolmeymmentä. Mutta sitten jouduttaisiin vähentämään opettajia ja muuta koulutusorganisaatiota. Tässä näkyy tämä Suomen tilanne työttömät vs. työpaikan saaneet. Omista työpaikoista pidetään kynsin hampain kiinni, ja kyllä sitä mieluummin on opettajana kouluttamassa turhia insinöörejä kuin työttömänä.
Työnhaussa kun voisi käyttää keinona hinnoitella itsensä halvalla vrt. muut hakijat. Puolet pienemmällä palkalla, ilman lomakorvauksia, ei mahdollisten sairauspäivien palkkaa ja näillä ehdoilla kahden vuoden määräaikaisuus. Kelpaisi ainakin itselleni, sillä jos työsopimus olisi paska, niin itselleni tärkeitä positiivisia asioita olisi päivittäinen työ vs. kuin olisi työtön, lisäksi tuosta saisi työkokemusta ja oppia joilla ura tulevaisuudessa voisi aueta. Nyt hallituksen puuhaama paikallinen sopiminen voisi tuoda tämän mahdollisuuden. - pihkapalli
Työpaikka alalta kanssa hakusessa. Valmistuin 2014 alalle ja työhakemuksia lähetetty noin 50 ja 2 päässyt haastatteluun. Harjoitteluni suoritin isossa alan firmassa, jossa vielä toitotettiin et tänne tulevaisuudessa töihin kun valmistut. Jees. Yhdessä firmassa sanottiin etteivät etsi suoraan koulunpenkiltä tulleita vaikka heillä oli jo vakituisessa työsuhteessa jonkun päällikön poika, jolla opinnot kesken. Onnekseni oon saanut työskennellä kuitenkin muissa hommissa jonkun verran. Alan vaihto/lisäopiskelu kyllä käynyt mielessä. Ehkä elämäni huonoin sijoitus taloudellisesti!
- IstoP
Päällikön poika, metsänomistajan poika...
Metsäalaa ei kannata opiskella jos et ole jotain edellä mainituista.
- metsakoulu
On todellakin ylitarjontaa tekijöistä tällähetkellä. Koulutus oli varsin laimea ja sisälsi vähemmän matemaattisia aineita. Siksi en metsätalouden osalta puhuisi edes insinööreistä. Jos joku tosissaan miettii alan koulutusta niin sanon suoraan ettei kannata, et saa niillä papereilla mitään muutakaan työtä yhtään sen paremmin.
- Saamamies69
Olen saanut.
- Mikko27a
Metsäalan AMK:n jälkeen työttömänä 1,5 vuotta. No nyt pääsin siivoojan hommiin, eli koulutus alkoi tuottamaan..
- joensuumetsainssi
Joensuusta suoraan kortistoon ja omaan metsään töihin. 90-luvun laman aikaan ei ollut vaaraa että joutuisi töihin. 8 v kortistossa sitten laittoivat pihalle.
Omat metsät kun tuli raivattua , niin pörssiosake kauppaa nyt johdannaisilla. Ei tarvitse niin paljon pääomaa.
Asustelin vanhassa maatalossa sulan maan ajat, talvet kotona. Töitä en koskaan ole hakenut, paitsi raivaus hommia.
Jos raivuuta pystyy tekemään, niin oma pikku firma, niin ja istutuksia. Raivuri ja msaha,pottiputki, ym. Muu pieni investointeina. Vanha Toyota Corolla autona, asuu vaikka asuntovaunussa. Talvet jossain muualla ja tekee paperihommia.
Metsä hommat nyt jääneet, hirvikärpäs allergiakin vaivaa. Onneksi ei ole velkaa eikä perhettä.
Omiakaan metsiä ei ole niin paljon että niillä eläisi. Säästämällä tekee rahaa verottomana.
Eipä se metsäala raivuuta enempää kiinnostanut.
Metsätilan osto ei näillä puun hinnoilla kannata, ja jos ei ole vakuuksia lainaan sekin jää.
Yrittäjäkurssi kannattaa käydä. Sijoittaminen johdannaisiin niin että sijoittaa voitot aina uudelleen saa mukavan pelikassan. Toi sijoittaminen kantsii opetella, ei metsäinssit mitään ääliöitä ole,joten onnistuu.
5000 tonnin pelikassalla tekee kivoja voittoja, 4000-6000 ecua kk, no problem.
Välittäjänä Nordnet, googlella commerzbank suomi löytyy kohteet. Dax indeksi on ok kohde.
Kauppalehdessä palsta päiväkauppa jne. Saa vinkkejä.
Tämmöstä asiaa näin kiiresti.
Sähköossa [email protected] kirjota otsikoksi METSÄINSSI.
Ps. Suhteillahan ne työpaikat saadaan, se on nähty. - JarmoJii
Tulevana jouluna tulee täyteen kaksi vuotta työttömyyttä Metsätalousinsinöörin papereilla. Ja valmistuin kesällä 2014. Terveisiä opettajille: Puhukaa enempi paskaa alan noususta ja biotalouden tulevaisuudesta. Ja huutavasta työvoimapulasta joka lankeaa ihan jo lähivuosina..
- Keppoinen
Kerrotaanpa tähän meekälääsen kokemukset. Eli huuhtikuussa tulee vuosi työttömyyttä täyteen valmistumisestani metsäinssiksi (amk). Yhteen työhaastatteluun olen päässyt. Kuusi pääsi haastatteluun ja hakeneita oli 50. Mutta enpä saanut paikkaa!
Nyt olen menossa itse haettuani työkkärin kautta CAD-kurssille, että laajentuisi tämä osaaminen. Saa nähdä, pääsekö kurssillekaan, kun on siinäkin huastattelu. No se positiivinen juttu on ollut, että työpaikkoja on ollut avoinna useita kuukaudessa. Ei vain vielä ole tärpännyt. Optimistinen yritän olla. - Met_tä
Olisiko mahdollista saada lisää tietoa nykyisestä metsänhoitajien (ja miksei metsätalousinsinöörien) työllistymistilanteesta? Ainakin tämän ketjun perusteella näyttäisi melko synkältä…
- tsikadapaa
Et saa töitä jos ei suhteita.
Yrittäjäksi, joopa joo. - metsienmiesolenjuu
kysyykö pirkka?
- Liikaa.Metsätalousteknik
Koko metsäala meni ketuille, kun vuosia sitten metsätyönjohtajista tehtiin metsätalousteknikkoja, ja heidät hyväksyttiin metsähoidonneuvojiksi.
Metsätalosteknikkoja kolutettiin yli kymmenessä tyänjohtajakolussa.
Metsäinsinöörit eivät pystyneet pitämään puolijaan, kun Meto-liittokin inssit unohti.
Ja Amk-vaiheessa nämä työnjohtajakoulut pitivät hyvin puolensa.
- risusavotta
Risusavotalle vaan ja omaan metsään.loput muualta, siis tulot.
- Henna189
Työttömänä joulukuusta 2014 alkaen. Valmistumisen jälkeen ehdin olemaan määräaikaisessa työsuhteessa puolisen vuotta. Eli valmistuin siis kesällä 2014.
Eli metsäalan opettajat voivat haistaa pitkän paskan suurine visioineen. - huomioo
Tuttu pääsi töihin suoraan koulusta kesätyöpaikkaan. Siihen kannattaa panostaa että osoittaa kykynsä noissa kesätöissä ja harjoittelussa. Ei ollut mitään alustavia suhteita paikkaan.
- Niilo5
Valmistuin 2014 keväällä. Työttömänä joulukuusta 2014 lähtien.
Metsätalousinsinööri on paska tutkinto.- mamkki.edustaa
kato reili moi!
- TiinaEklundjaMETOhuijaa
Ei kannata kuunnella juoruja tai katsella vääristeltyjä diagrammeja.
Töitä ei ole - NikkeVilo
Ammattibarometri ja siihen hakusanaksi metsätalousteknikot antaa seuraavan tilastotiedon:
Työttömien ja lomautettujen määrä
(keskimäärin kuukauden lopussa): 222
Avointen työpaikkojen määrä
(keskimäärin kuukauden aikana): 6
Tiedot ovat keskiarvoja aikaväliltä: Tammi-Kesäkuu 2017
Lähde: TEM työnvälitystilastot- NikkeVilo
Maa, Metsä- ja Kalatalouden erityisasiantuntijat (sisältää siis agrologit jne) :
Työttömien ja lomautettujen määrä
(keskimäärin kuukauden lopussa): 690,5
Avointen työpaikkojen määrä
(keskimäärin kuukauden aikana): 57,5
Tiedot ovat keskiarvoja aikaväliltä: Tammi-Kesäkuu 2017
Lähde: TEM työnvälitystilastot
- alanvaihto
Opiskelupaikkoja pitäisi leikata tuntuvasti. Metsätalous on alkutuotantoa eikä työllistä tulevaisuudessakaan suuria massoja. Jatkojalostus on asia erikseen.
- KYRPÄÄÄÄÄ24
KYLLÄ JOO TYÖLLISTÄÄ HYVIN JOO JOO JOO IHAN TYÖLLSITÄÄ HYVIN JOO O
- MikaelKA
Metsäalan opettajille terveisiä. Kiitos vaan siitä kaikesta positiivisesta jargonista jota sain kuulla reippaat kolme vuotta. Totuus on :Vain kolmannes valmistuneista työllistyy ja nekin sukulaissuhteiden ansiosta. Eli puhukaa vaan paskaa enempi ja luvatkaa mahdottomia. Nyt tulee neljä vuotta työttömyyttä täyteen ja kuitenkin olin kurssini parhaiden joukossa. Ja parasta on se että ne joiden isi, äiti, sisko setä tai täti auttoivat töihin katsovat alaspäin niitä joilla ei vastaavaa kermakakkua ollut tarjolla.
- Miina346
Yli neljä vuotta valmistumisesta, eikä mitään alan töitä. Eli hukkaan meni neljä vuotta koulussa ja neljä vuotta alalta pois.
Opettajat voisi vähän miettiä suuria visioitaan ja mennä itse välillä oikeisiin töihin.
Joudun uudelleenkouluttautumaan saadakseni työpaikan. Siis jostain muualta kuin Siwan kassalta tai hotellissa siivoojana. - Alaa-vaihtaen
Täällä liittyy yksi työtön keskusteluihin. Valmistuin 2016 ja sen jälkeen on tullut laitettua yli 100 työhakemusta. Koko Suomi ja kaikki mahdolliset metsäalan työpaikat kiikarissa, välillä jopa tehdastyötä ja metsurin hommia. Sadasta paikasta kaksi (2!!) otti haastatteluun, jossa kävin lähinnä kuulemassa että ei noin vähällä työkokemuksella.
Tuo työkokemus on kyllä niin ...seestä kuin vain voi olla. Millä ihmeellä saat sitä työkokemusta, kun et vahingossakaan pääse näyttämään taitojasi? Molemmat kyllä kehuivat että noin asiallinen kaveri saa varmasti vielä töitä. Miksi muutkaan palkkaisivat "kokematonta" insinööriä, jos he eivät?
Minulla pitäisi vielä olla etulyöntiasema kun kotitilaan kuuluu ~100ha metsää ja tunnen henkilökohtaisesti muutamia metsätalousinsinöörejä. Näillä suhteilla sain kyllä harjoittelupaikkoja (istutusta, metsien raivuuta, tehdastyötä), mutta ne paremmat hommat menivät sitten ilmeisesti jonkun sukulaispojille ja -tytöille.
Vierailla paikkakunnilla taas painotettiin paikallisen kaverin valintaa. Minulla ei riittänyt armeijan suorittaminen kyseisellä paikkakunnalla ja kesämökin omistaminen naapuripaikkakunnalla. Hommaan valittiin lopulta joku oman kylän sankari.
Olihan se neljä vuotta koulun penkillä täyttä propagandapaskaa. Koulu änkytti jatkuvasti miten inssit loppuvat alalta. Aloitin kouluni juuri silloin kun opiskelupaikkoja leikattiin rajusti. Tästä syystä jatkuvasti opettajat itkivät miten leikkauksien takia alalta loppuvat työntekijät. Samoin juuri meidän kurssimme sattui olemaan se, joka nappaa suurten ikäluokkien työpaikat. Yritykset kävivät myös välillä kertomassa uusista tehdasinvestoinneista ja huusivat samalla työvoimapulaa.
Sama ongelma se tuntuu olevan amispuolella. Kavereissani on useita metsäkoneen ja puutavara-auton kuskeiksi kouluttautuneita, mutta alan töissä ei näistä ole yksikään. Siellä on samat säännöt, kukaan ei ota töihin jos ei ole työkokemusta. Sitten kun alalla on niitä sankareita joiden sukulaisilla on metsäkoneita, niin helppohan näiden on huutaa työvoimapulasta. Kyllähän nuo töitä saavat kun ovat saaneet opetella kotitilan koneilla. Nämä saavat jopa töitä ilman alan koulutustakin.
Koko metsäalan koulutus on tällä hetkellä iso vitsi ja valtava rahareikä valtiolle. Eikös motokuskin kouluttaminen ollut legendan mukaan saman hintaista kuin hävittäjälentäjän kouluttaminen? Mitä järkeä on porukan valmistua, kun paperit eivät takaa mitään. Papereiden kanssa ilman työkokemusta et saa paikkaa, mutta samaan aikaan kouluja käymätön saa suhteilla paikan. Sama koskee MTI. Vastavalmistuneet hylätään työkokemuksen puutteen vuoksi, mutta samaan aikaan kolmannen vuosikurssin sukulaispojat pääsevät jo vakituiseen työsuhteeseen. - asdfghjkäö
Metsäalalle ei todellakaan kannata kouluttautua. Asenne isojen yritysten ja metsänhoitoyhdistysten johdossa on sellainen että jokainen palkattu työntekijä ja asiantuntija on turha kustannus. Palkkataso on jäänyt jälkeen muista aloista ja pomojakin hiostetan kunnes uupuu tai ratkeaa alkoholistiksi. Ottakaa tämä varoitus vakavasti, ÄLKÄÄ HAKEKO METSÄALALLE.
- Metsämies007
Metsätalousinsinöörikoulutus on Wincapitaan verrattava huijaus. Menee neljä vuotta hukkaan parasta nuoruutta. Valmistuin -91. Vuoden olin Metlassa työllistettynä. Sen jälkeen vuorotellen erilaisia koulutuksia, työpätkiä ja työttömyyttä. Psyyke on ollu aika lujilla.
- Anonyymi
Hyvin on ketjussa kiteytetty: työkokemuksella saattaa päästä haastatteluun mutta vasta suhteilla varmasti töihin. Vastavalmistuneita normaalistatuksen metsäinssejä viedään kuin metrin mittaa (anteeksi nyt vain).
Valmistunut - 16, jonka jälkeen pari pätkää vakituisten toimihenkilöiden kasaantuneiden töiden purkamisessa. Nämä vailla pilkahdustakaan pidempiaikaisesta vakanssista.
Alan opettajien paskanpuhe konkretisoituu työnhakijalle hyvin nopeasti. Osalle jo harjoitteluvaiheessa jos paikkoja ei löydy. Tällöin pitää viheltää peli jo pian poikki, harjoittelupaikoilla on se pieni mahdollisuus saada työkokemuksen "alkupääomaa". Eri alalle tai konkreettisesti työn perässä mistä alueelta päin niitä vain löytyy.
Mutta toivoa on jos pää kestää ja luonne antaa periksi. Monissa järkevissä oppilaitoksissa on alettu järjestämään erilaisia muuntokoulutuksia, kestolta ovat vuodesta kahteen työnkin ohessa. Jos ei työtä olekaan niin näistä voi poikia oppisopimuksen kaltaisia oikeasti varmoja tulevia työpaikkoja, harjoittelun tai kehittämistehtävän tms. kautta.
Äkkiä selattuna ainakin biotalouden erikoistumiskoulutusta tarjolla, mutta en veikkaisi sitä hevosta. Kovin vaikuttaa epävarmalta. Samaten eräopas-ja luonnonhoidon lisäkoulutukset, projekti- tai kausiluonteisia.
Puurakentamisessa luultavasti parhaat työllistymisen edellytykset jos käden taitoja ja mekaniikan/rakentamisen ymmärtämistä löytyy. Ja ne suorat harjottelupaikat em.
Luonnonvara-alan opettajien paikoista on huutava pula mutta sitä kannattaa suunnitella vasta monen vuoden ja laajan työkokemuksen kartuttua. Jos pää kestää niin muutenkin luonnonvara-alaa kannattaa tähdätä aikaisessa vaiheessa opiskelemaan mahdollisimman korkealle, yliopistoon ympäristöteemalla tms. Valmiin tutkinnon kylkeen voi myös yrittää hyväksilukuja hyödyntäen maanmittaria tai raksainssiä lyhyemmällä tutkintoajalla.
Erikoistumaan voi lähteä myös tutkinnon jälkeen työelämän kautta (jos vaan talous kestää pitkiä aikoja matalapalkkaisissa hommissa). Toimin yhdellä kaupalla normaalin myyjän töissä ja lopulta myöskin kuljetusjärjestelijänä. Logistiikan osaaminen ei ole synti metsäalaa ajatellen. Mekaanisessa metsäteollisuudessa tuotannon puolella voi yrittää työnjohtajaksi? Yrittäjähenkisille voi toimia ihan metsurin hommat kausiluontoisesti ja talvet vaikka rinnekoneessa tms. mutta ei ole oikein perheellisen hommaa.
protip: Kiertotalous, miksi siitä ei hiiskuta halaistua sanaa koko alalla. Toki tällä hetkellä volyymi on kärpäsen paskan kokoinen ja koko touhu nähdään ongelmaperusteisena (mm. miten käsittelen tuotannon jätteet halvimmalla). Mutta aihe tulee vielä eteen, EU-tasolla ja isosti. Suomihan profiloituu edelläkävijäksi, yrittää ainakin?
Metsäalalle hakeutuvat on pääosin maalaisjärjellä varustettua tolkun porukkaa, teissä on ainesta vaikka mihin! Ei jäädä tuleen makaamaan! Pyrkikää nyt joku tolkun nuori vielä työkokemuksella niitä vanhoja opettajajääriä sieltä oppilaitoksista haastamaan niin hattua nostan.
(Nykysin on töitä ja palkka nousemaan päin)- Anonyymi
"Luonnonvara-alan opettajien paikoista on huutava pula" oli yllättävä tieto. Olen etsinyt pidemmän aikaa toisen asteen opettajan paikkoja juuri luonnonvara-alalla, mutta ensimmäistäkään ei ole tullut vastaan. Samoin mol.fi-sivustolla on vain luokan- ja lastentarhanopettajan paikkoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Luonnonvara-alan opettajien paikoista on huutava pula" oli yllättävä tieto. Olen etsinyt pidemmän aikaa toisen asteen opettajan paikkoja juuri luonnonvara-alalla, mutta ensimmäistäkään ei ole tullut vastaan. Samoin mol.fi-sivustolla on vain luokan- ja lastentarhanopettajan paikkoja.
Kuntarekryssä näkyi olevan yksi metsäalan opettajan vakanssi keski-uudenmaalla. Ilmestyneekö niitä sitten keväällä enemmän hakuun tulevalle syksylle, mene tiedä.
Korjatkaa jos tämä opettajapula oli tuulesta temmattu nykyistä työmarkkinatilannetta ajatellen, ei ole tarkoitus ohjata kolleegoita taas yhteen vesiperään. Tilanne on hyvinkin voinut muuttua omista parin vuoden takaisista työnhakuräpellyksistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Luonnonvara-alan opettajien paikoista on huutava pula" oli yllättävä tieto. Olen etsinyt pidemmän aikaa toisen asteen opettajan paikkoja juuri luonnonvara-alalla, mutta ensimmäistäkään ei ole tullut vastaan. Samoin mol.fi-sivustolla on vain luokan- ja lastentarhanopettajan paikkoja.
Jos opettajaksi haluaa niin käytännössä aina on töitä peruskoulun luokanopettajille ja erityisopettajille erityisesti laaja-alaisille erityisopettajille sekä lastentarhaopettajille.
Ehdottomasti kannattaa hankkia työkokemusta ennen valmistumista tekemällä opettajien sijaisuuksia.
Ammattiaineiden opettajien työ on spesifimpää, pitää yleensä olla työkokemusta useampia vuosia opettamaltaan alalta ja työpaikkoja on vähän. Luultavasti työpaikatkin menevät tiskin alta tuttaville ja kavereille tai jo talossa sijaisuuksia tehneelle. Siksikin kannatta tehdä opettajien sijaisuuksia viimeistään ennen valmistumista tai jopa ennen koulutukseen hakeutumista. Näin verkostoituu ja tutustuu alan ”piireihin” . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos opettajaksi haluaa niin käytännössä aina on töitä peruskoulun luokanopettajille ja erityisopettajille erityisesti laaja-alaisille erityisopettajille sekä lastentarhaopettajille.
Ehdottomasti kannattaa hankkia työkokemusta ennen valmistumista tekemällä opettajien sijaisuuksia.
Ammattiaineiden opettajien työ on spesifimpää, pitää yleensä olla työkokemusta useampia vuosia opettamaltaan alalta ja työpaikkoja on vähän. Luultavasti työpaikatkin menevät tiskin alta tuttaville ja kavereille tai jo talossa sijaisuuksia tehneelle. Siksikin kannatta tehdä opettajien sijaisuuksia viimeistään ennen valmistumista tai jopa ennen koulutukseen hakeutumista. Näin verkostoituu ja tutustuu alan ”piireihin” .Metsäkoneala ja myy työnsä yrittäjänä. Vaikka Nannan metsätyö Oy.
Helpompi työnantajalle, itte joutuu hoitaan tietty papru työt.
Itte inssi, raivuulla kuljen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Metsäkoneala ja myy työnsä yrittäjänä. Vaikka Nannan metsätyö Oy.
Helpompi työnantajalle, itte joutuu hoitaan tietty papru työt.
Itte inssi, raivuulla kuljen.Mikä ihmeen fiksaatio jollakin on tuohonkin työhön?! Ei hyvää päivää..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuntarekryssä näkyi olevan yksi metsäalan opettajan vakanssi keski-uudenmaalla. Ilmestyneekö niitä sitten keväällä enemmän hakuun tulevalle syksylle, mene tiedä.
Korjatkaa jos tämä opettajapula oli tuulesta temmattu nykyistä työmarkkinatilannetta ajatellen, ei ole tarkoitus ohjata kolleegoita taas yhteen vesiperään. Tilanne on hyvinkin voinut muuttua omista parin vuoden takaisista työnhakuräpellyksistä.Lestaopettajien palkkoihin voisi kytkeä kikyn ja työn ilon! Uskikset pärjää pelkällä pyhällä hengellä ja hei, näin me tienataan!
- Anonyymi
Nämä terhenisen saaren metsät alkaa olla äkkiä parturoituja metsäinssin näkökulmasta.
Tietojärjestelmät kehittyy koko ajan ja valtakunnassa vallitseva viherpesu alkaa puremaan poliittisena painostuksena päätöksenteossa ja metsänomistajien valistumisena ympäristöasioissa.
Paljon hyödyllisempää on lukea laajemmin ympäristöasioita ja ottaa siihen kylkeen omien taitojen mukaan kv-suhteita, koodausta ja järjestelmäosaamista, LKV-oppia tms. Perinteinen metsäinssi kuolee sukupuuttoon.- Anonyymi
Koneella ne hommat tehdään, risusavotatkin. Eka harvennus energiapuuna ja jne.
Alalla töitä on jo naisiakin metsäkone kuskeina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koneella ne hommat tehdään, risusavotatkin. Eka harvennus energiapuuna ja jne.
Alalla töitä on jo naisiakin metsäkone kuskeina.Ei ole ajokorttia niin ei voi tehdä töitä! Heh heh hee.
- Anonyymi
”No, kun ei ole ajokorttia niin ei me sulle työvuorojakaan anneta”.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koneella ne hommat tehdään, risusavotatkin. Eka harvennus energiapuuna ja jne.
Alalla töitä on jo naisiakin metsäkone kuskeina.Motokuskejakin on enemmän työttöminä kuin työelämässä.
Naisia on myös metsureina, joten sovinistit elävät 110 vuotta jäljessä.
- Anonyymi
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/puheenaiheet/paakirjoitus/artikkeli-1.1088139
Sieltä ohjautuu uusia tampioita kiinnostumaan metsätalousinsinöörien tekemästä alipalkatusta ylikoulutetun metsätyöntekijän puuhasta (kaikella rakkaudella) - Anonyymi
Lyödäänpä pari faktaa tiskiin. Työllistyt kahdessa eri tapauksessa.
1. Perit sukulaisiltasi suuren tilan, etkä tämän johdosta tarvitse enään koskaan palkkatyötä.
2. Sinulla on tarpeeksi suhteita, jotta työllistyt palkollisena. Yleensä esim. vanhemmat metsäalalla.
Eli käytännössä, jos et ole syntynyt kultalusikka siellä tai sinulla ei ole suhteita. Mieti vielä metsäinsiksi kouluttautumista. Näin tämä maailma toimii, metsäalalla se vaan näkyy selvemmin kuin muilla aloilla. Tämän sain itse käytännössä todeta ja nyt työskentelen uudelleen koulutuksen jälkeen ihan toisella alalla (rakennus) vakituisessa työsuhteessa. - Anonyymi
Vaihtakaa raksapuolelle välittömästi nii pääset normaaliin elämään kiinni. Pitääkää mettähommat harrastuksena.
- Anonyymi
Joko taas 🙄
Kusetus jatkuu ja jatkuu. Perusteetkin tismalleen samat!
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/artikkeli-1.1463257- Anonyymi
Juu, näin näkyy. Itse valmistuin 2016 inssiksi, 3 harjoittelua samassa puljussa. Valmistumisen jälkeen 4kk lisää ja sitten pihalle. Vastaus, hae kunhan väki eläköityy. No väki eläköityi, mutta samalla nämä tehtävät jaettiin nykyisille. 1 uusi otettiin, sattui olemaan kyseisen puljun pomon sukulaispoika suoraan koulusta.
Kyllä töitä tietysti löytyy, mutta tahtovat olla näitä sijaisuuksia 4-6kk.
Se ehkä tympii tässä eniten, vakipaikat vähissä.
- Anonyymi
Hyhhyh, onneksi luin tämän ketjun. Meinasin jo hakea metsätalousinsinöörin koulukseen. Eipä paljon kannata jos tilanne on tämä.
- Anonyymi
7,5 vuotta vanha keskustelu, mutta yhä ajankohtainen.
Luin läpi. Monet kirjoittajat ovat olleet 0,5 - 2 v työttöminä kirjoitushetkellä. Kerronpa oman tarinani ja koosteen oman MTI-"vuosikurssini" tilanteesta myös.
Itse yritin saada koulutusta vastaavaa työtä - ja muuta, kuten myyjä ym. - 11 vuotta metsätalousinsinööriksi valmistumisen jälkeen. Yhtään päivää en "alan" töitä saanut tehdä. Kävin vielä lisäopintojakin alalle. Koko aikana sain yhden ainoan kesätyön ja vuoden palkkatukityön 20 h/vko, mutta nämäkin siis ihan eri alalta. Työhakemuksia tein satoja. Halijoita samaan työpaikkaan oli esim. 40 - 80, johonkin yli 200:kin. Lopulta 11 vuoden jälkeen kävin pikakurssin eri alan duunariksi ja olen nyt työssä, johon ei vaadita oikeastaan mitään pohjakoulutusta. Itse opiskelin peruskoulu mukaan lukien lähes 20 vuotta. Olen yhä työnhakija työpaikasta huolimatta.
Työkkäri ei vieläkään, 17 vuoden työnhakijuuden aikana, ole tarjonnut YHTÄKÄÄN työpaikkaa. Voitteko kuvitella.
Sitten vuosikurssini muut oppilaat, sikäli kun tiedän:
-kolme on omalla alalla hyvissä tehtävissä (päällikkötason toimihenkilö), heillä kaikilla taustalla metsäkoulu (ammattikoulu) eli metsäalan perustutkinto, ja ainakin kahden isä on alalla
-yksi työllistyi myyntipuolelle omalle alalle, jätti opinnäytetyön eli valmistumisen tekemättä
-yksi oli lähtenyt yliopistoon ihan toiselle alalle
-yksi jatkoi yliopistoon ja valmistui metsänhoitajaksi
-kaksi on samassa työpaikassa kuin kouluaikaankin ja ennen MTI-opintoja, duunareina ilman koulutusvaatimuksia
-yksi oli vähän aikaa opinnäytetyön teettäjän hommissa, mutta irtisanottiin ja on nyt eri alalla duunarina tai sairaseläkkeellä
-yksi on tehtaalla eri alalla duunarina
-yhtä en tiedä
Niin ja ensimmäisen opiskeluvuoden aikana 5 tai 6 jätti opinnot kesken. - Anonyymi
Ei kukaan enää mihinkään inssin rupukoulutukseen lähde...Vähintään maisteritutkintoon pitää tähdätä....inssit on jo kohta kaikki työttöminä..
- Anonyymi
Ja niin vaan sanotaan, että työttömyys on omaa syytä…
- Anonyymi
Grahn-Laasosen koulutusreformi (2017) heikensi ammattikorkeakoulututkinnon laatua huomattavasti kaikissa koulutusohjelmissa.
- Anonyymi
Ikävää vaan se että aina löytyy niitä jotka uskovat koulujen markkinointipuheita työllisyydestä ja metsäalan tulevaisuudesta. Olen jo itse unohtanut olevani Metsätalousinsinööri AMK. Hain ensimmäiset kaksi vuotta alan töitä, mutta ei mihinkään. Ei kerrassa mihinkään, vaikka 80 hakemusta lähetin.
No palasin entiseen ammattiini. Osaan tehdä käsilläni asioita ja omaan teknistä tietoa.
Harmi vaan että viisi vuotta elämästä meni hukkaan, tuonkin ajan olisi voinut olla töissä. - Anonyymi
Ilmeisesti tilanne on nyt parantunut työmarkkinoiden suhteen? Vakipaikkoja näyttäisi olevan aukon, osaan ei saa enää edes hakijoita. Eli otetaan sisään kenet vaan saadaan
- Anonyymi
Paikkoja muutamia auki, mutta vuosien työkokemuksen omaavia hakijoita kymmeniä lyhyisiin sijaisuuksiinkin.
- Anonyymi
Metsäalan paikkoja on nyt hetkellisesti auki muutamia, tulevallekin kesälle. Tähän suurin tai oikeastaan ainoa syy johtuu markkinahäiriöistä, kun Venäjältä ei enää tuoda haketta tai runkopuuta vaan puun ostajat "joutuu" toimimaan kotimaan tontilla.
Kilpailu puunostofirmojen kesken on muokannut organisaatioita ja alueellisia toiminta-alueita. Osa ostofirmoista on joutunut lisäämään reilusti markkinointia ja puun hankinnan työtä (vrt. ensiharvennukset ja pienen puun hakkuut oli pitkään melkein kannattamattomia). Venäjän sota on tervehdyttänyt meillä kotimaan puun markkinoita.
Sitten realiteetit. Ostomiehille on lähiaikoina eniten kysyntää. Jos olet jatkuvasti tiukassa paikassa hyvä myyntimies, pystyt tekemään firmalle tulosta mahdottomissa olosuhteissa ja pystyt joustamaan työajoista (rutosti) eikä jatkuvat ylityöt ole ongelma, metsäalaa voi harkita.
Itse kyllästyin siihen, kun aurausalueelle istutetuista tiheistä keskenkasvuisista männiköistä pitäisi pystyä saamaan firmalle kuusitukkia.
Viime vuosi: Luke - yyteet. Metsähallituksen luontopalvelut - yyteet. Metsä Board - yyteet. UPM - yyteet. Tänä vuonna vielä Stora Enso - yyteet.
Metsäalalta poistuu, keskitetään ja digitalisoidaan monenlaisia työpaikkoja kaksin käsin. Toiminnan kannattavuusruuvi kiristyy. Nyt kun vienti on pari viikkoa lakossa ennen kelirikkoa ja paperimiehet sanoi työehtosopimuksen irti kesken sopimuskauden, ei metsäala ainakaan varmemmaksi muutu. Paperimiesten sopimuksen päättäminen johtui työnantajan halusta neuvotella muustakin kuin rahasta - kannattavuutta aletaan ujuttamaan jo "paikallisen sopimisen" kautta kenttää kohti.
P.S. Itse kouluttautumassa kokonaan toiselle alalle epävarmojen vuosien jälkeen.- Anonyymi
Jäi mainitsematta. Viime vuonna Metsäkeskus - yyteet.
- Anonyymi
ei näytä kyllä liian hyvältä työtilanne tällä hetkellä
useampi entinen opiskelutoveri sai vuoden alussa kenkää hallitukselta ja metsäkeskukselta
Kesätöitä ja harjoittelupaikkoja olen saanut suht kivuttomasti erilaisiin hankkeisiin sun muihin mutta siihenpäs tuo tuntuu jäävän. Onhan se toki tyhjää parempi mutta aina toivoisi jotain pysyvämpää- Anonyymi
Valmistuin muutama vuosi takaperin Joensuussa. Koulutuksen taso oli järkyttävän huono
- Anonyymi
Sillai se menee, että metsäalalla tärkeintä on sopiva tausta jos meinaa toimihenkilön töitä saada. Pelkkä kiinnostus alaan ja opintomenestys yms ei riitä.
Itse jouduin aikanaan tämän toteamaan, ja ainoa mahdollisuus oli kouluttautua uudelleen tekniikan alalle. Sen jälkeen on toimihenkilön toitä riittänyt, Metsäalan tausta ei estänyt työn saantia. Jonkin verran siitä on saanut kuulla vinoilua, mutta se on lopulta pikku hinta siitä, että pelastuin ikuiselta työttömyydeltä metsäalalla.
Nyt on näköjään tilapäisesti firmoihin palkattu lisää toimihenkilöitä, ja juuri valmistuneidet työllisyys näyttää hyvältä. Aikasemmin työttömiksi valmistuneiden tilannetta tämä ei kuitenkaan helpota. - Anonyymi
Lueskeltavaa laskusuhdanteeseen
https://valtioneuvosto.fi/-/1410877/suomalaiset-ovat-kuin-ovatkin-yritteliasta-kansaa - Anonyymi
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/7ff673d7-6671-4a83-af64-9d7c63b4f46e
Metsäalalla olisi töitä tarjolla, mutta osaavista työntekijöistä on pulaa
Työtehoseuran selvityksen perusteella metsäalalla on pulaa erityisesti metsäkoneenkuljettajista, puutavara-autonkuljettajista ja metsureista.
Inssejä ei löydy tuolta listalta.- Anonyymi
Metsurin tuntipalkka 13-15€/h. Nykyisin kausityötä. Sulat kelit 7 päivänä viikosta töissä, talvella ei mitään hommia.
Konekuskin 11.5-15€/h. Epävarmat työajat(huonot talvet, kelirikot, ei leimikoita tarjolla, yms)
Puutavara auton kuljettaja 11-14€/h, samat kun konekuskeilla.
Järki ihminen tekee muita hommia. Menee vaikka rautakaupan varastolle muttereita lajittelemaan.
- Anonyymi
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/2219ab60-73b8-4098-b906-778d9a3fcbbf
Maaseudun tulevaisuudessa lukijalta - Anonyymi
Joo.oo. opettajilla se vaan positiivinen usko riittää. Olen antanut palautetta aina saamastani koulutuksesta ja eritoten siitä että pääsin kortistoon. Suosittelen samaa muille, oppivat miettimään lupauksiaan ja visioita biotaloudestaa. Opettajat on Metsäkoulutuksen menestyjiä. Vakivirka ja voi puhua mitä lystää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta354592Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203185Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2692331Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532197- 1642056
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670- 171653
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601651Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131622M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151279