Koko sosiaali-ja terveydenhuolto-alan ohjelmana, se on sopimaton.
POLIISI: Olimme sekoittaneet, emme saakaan olla tekemättä seksityötä.
- Emme saakaan häiritä suru-aikaa, sosiaali- ja terveysalana.
- Emme saakaan häiritä, suruajan osalta, ympäristörikollisuutena, luonnonsuojelurikoksina.
Itse te teette tätä.
- Että ette ole menneen tällaiseen seksityön tilaan.
Naishenkilö: Olen siirtymässä liian hitaasti seksityöhön.
- Koska se on joillekin arkipäivää, myös kuolemana.
- Koska olin käsittänyt, että se on jotenkin arkipäiväistä, ihmiseen sekaantuen.
- Koska olin käsittänyt, että se on arkipäiväistä, ja yleinen tapa, ihmiseen kohdistaen
- Koska olin käsittänyt, että se on niin arkipäiväistä, että sitä tapahtuu joka päivä.
- Koska olin käsittänyt, että toista ihmistä käyttäen, saa vahingoittaa, seksinään.
- Koska olin käsittänyt, että on arkipäiväistä, pitää kehon kehittämättä jättäminen, ideologiana, ihannoiden samalla arkea, ja arvomaailmattomuutta.
- Koska olin käsittänyt, että on arkipäiväistä, jättää keho osaksi turvallista miljöötä, sen kehittämisen välttelynä, myös seksi-elämän, ja ulkopuolisen ympäristön osalta, jopa kuolemaan seksityöstä vedoten.
Oletteko te aiheuttaneet suunnattomasti tuskaa, kärsimystä, ja kuolemaa?
Olitko sä pitänyt tällaista Yleiskunto-Sindeä itsellesi vankina?
Hyvää Joulua: Siskot
0
59
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2204085Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112583Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382295Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?801400Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te861288- 481149
- 751037
- 59903
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58881- 45866