Tämä asia on minua vaivannut kovasti ja haluaisin tähän jonkun perustellun vastauksen. Kiitos etukäteen!
Miksi vain vl:t ovat armahdettuja syntisiä?
saisinko tähän perusteluja
21927
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
EIKÖS HYVIN MONI MUUKIN USKONTOKUNTA /ryhmittymäluterilalisen kirkonkin sisällä NIIN VÄITÄ.
Lestaadiolaiset eivät siis todellakaan ole ainoita, jotka niin ajattelevat. Ja miksi eivät saisi niin ajatella, jos sydämessään niin tuntevat. Eivät he mitään pahaa muille halua, vaan että muutkin saisivat parannuksen armon.
Rukoile Jumalaa: avaaja, että hän avais Sanansa oikein sinulle.
"Tutkikaa Raamatuita josko ne Jumalasta ovat".
Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan; on 1 Raamatun lupauksista joka on luvattu sellaiselle ihmiselle joka vilpittömästä sydämestä haluaa löytää Jumalan ja oikean uskon.
P. Johanneksen Evankeliumi 6
66. Siitä ajasta luopuivat monta hänen opetuslastansa hänestä ja menivät pois, eikä hänen kanssansa enempi vaeltaneet.
67. Niin Jesus sanoi niille kahdelletoistakymmenelle: ettekö te myös tahdo mennä pois?
68. Simon Pietari vastasi häntä: Herra, kenenkäs tykö me menemme? sinulla on ijankaikkisen elämän sanat,
Psalttari 105
6. Te Abrahamin hänen palveliansa siemen, te Jakobin hänen valittunsa lapset.
43. Ja vei kansansa ilolla ulos, ja valittunsa riemulla,
1. Aika Kirja 16
13. Te Israelin hänen palveliansa siemen, te Jakobin hänen valittunsa lapset!
Jesaia 65
22. Ei heidän pidä muiden asua rakentaman, eikä istuttaman muiden syödä; sillä minun kansani päivät pitää oleman niinkuin puun päivät, ja heidän käsialansa pitää vanheneman minun valittuini tykönä.
P. Paavalin Epistola Roomalaisille 8
15. Sillä ette ole saaneet orjuuden henkeä, että teidän vielä pitäis pelkäämän, mutta te olette saaneet valittuin lasten hengen, jossa me huudamme: Abba, rakas Isä.
33. Kuka tahtoo Jumalan valittuin päälle kantaa? Jumala on, joka tekee vanhurskaaksi
P. Pietarin 1. Epistola 2
9. Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen pappeus, pyhä kansa, omaisuuden kansa, ilmoittamaan sen voimaa, joka teitä pimeydestä ihmeelliseen valkeuteensa kutsunut on,
10. Jotka ette muinen kansa olleet, mutta nyt olette Jumalan kansa: jotka ette muinen armossa olleet, mutta nyt te armossa olette.
P. Paavalin 1. Epistola Korintilaisille 11
19. Sillä teidän seassanne pitää myös eriseurat oleman, että ne, jotka koetellut ovat, teidän seassanne ilmoitettaisiin.
me ei olla tuomareita.
Kehoittakaamme ihmisiä parannukseen, mutta silti emme saa sanoa heitä epäuskovaiseksi.
Edellinen luku, 2. Aika Kirja
2. Aika Kirja 6
30. Että kuulisit taivaista asumasias istuimelta, ja olisit armollinen, antaen jokaiselle kaiken hänen tiensä jälkeen, sen jälkeen kuin sinä tunnet hänen sydämensä; sillä sinä ainoastaan tunnet ihmisten lasten sydämet;
P. Matteuksen Evankeliumi 7
15. Mutta kavahtakaat teitänne vääristä prophetaista, jotka teidän tykönne lammasten vaatteilla tulevat, mutta sisältä he ovat raatelevaiset sudet.
16. Heidän hedelmistänsä te tunnette heidät: hakeeko joku viinamarjoja orjantappuroista, taikka fikunia ohdakkeista?
17. Niin jokainen hyvä puu kasvaa hyvät hedelmät; mutta mädännyt puu kasvaa häijyt hedelmät.
18. Hyvä puu ei taida häijyjä hedelmiä kasvaa, eikä mädännyt puu hyviä hedelmiä kasvaa.
19. Jokainen puu, joka ei kasva hyvää hedelmää, hakataan pois, ja tuleen heitetään.
20. Sentähden tuntekaat heitä hedelmistänsä.
21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: Herra, Herra! pidä tuleman taivaan valtakuntaan; mutta joka tekee minun isäni tahdon, joka on taivaissa.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: Herra, Herra! emmekö me sinun nimes kautta ennustaneet, ja sinun nimelläs ajaneet ulos perkeleitä, ja ole sinun nimes kautta monta väkevää työtä tehneet?
23. Ja silloin minä tunnustan, en minä teitä ikänä tuntenut: menkäät pois minun tyköäni, te väärintekiät.
1) "Kehoittakaamme ihmisiä parannukseen"
2) "sanoa heitä epäuskovaiseksi"
Jos kehoitan sinua syömään, se ei tarkoita, ettekö olisi voinut olla jo syönyt.
Mutta jos sano, että et ole syönyt, niin silloin se tarkoittaa sitä.
Joo, uskon tuon.
Mutta onhan myös sanottu, älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin en itse ainakaan uskalla sanoa toista epäuskovaiseksi, vaikka melkein varma siitä olen, sillä Pyhä Henki yhdistää uskovaisia. Mutta koen, ettei ole minun tehtäväni tuomita sitä ihmistä, vaikka parannukseen voikin kehoittaa...toiminko oikein?
Selvä vastaus.
P. Matteuksen Evankeliumi 7
1. Älkäät tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.
2. Sillä millä tuomiolla te tuomitsette, pitää teitä tuomittaman, ja sillä mitalla, jolla te mittaatte, pitää teille jälleen mitattaman.
3. Miksis siis näet raiskan, joka on veljes silmässä, ja et äkkää malkaa omassa silmässäs?
4. Taikka, kuinka sinä sanot veljelles: pidäs, minä otan raiskan silmästäs; ja katso, malka on omassa silmässäs?
5. Sinä ulkokullattu, heitä ensin malka ulos sinun silmästäs, ja katso sitte, kuinka saisit raiskan ulos veljes silmästä.
6. Älkäät antako koirille pyhää, ja älkäät päärlyjänne heittäkö sikain eteen, ettei he niitä joskus tallaa jaloillansa, ja käännä itsiänsä, ja repele teitä.
7. Anokaat, niin teille annetaan: etsikäät, niin te löydätte: kolkuttakaat, niin teille avataan.
P. Paavalin 1. Epistola Korintilaisille 4
1. Jokainen pitäköön meitä Kristuksen palvelioina ja Jumalan salaisuutten huoneenhaltioina.
2. Mutta ainoastaan se huoneenhaltiain seassa etsitään, että joku uskolliseksi löydettäisiin.
3. Mutta vähän minä sitä tottelen, että minä teiltä tuomitaan eli inhimilliseltä päivältä: ja en minä itsekään tuomitse minuani;
4. Sillä en minä tiedä mitään kanssani; mutta en minä sentähden vanhurskautettu ole, vaan Herra on se, joka minun tuomitsee.
5. Sentähden älkäät tuomitko ennen aikaa, siihenasti kuin Herra tulee, joka nekin valkeuteen saattaa, mitkä pimeydessä peitetyt ovat, ja ilmoittaa sydänten aivoitukset: ja silloin kukin saa kunnian Jumalalta.
Johanneksen Evankeliumi 7 jae 38
38. Joka uskoo minun päälleni, niinkuin Raamattu sanoo, hänen kohdustansa pitää vuotaman elämän veden virrat.
P. Luukkaan Evankeliumi 3
7. Niin hän sanoi kansalle, joka tuli antamaan itsiänsä kastaa häneltä: te kyykärmetten sikiät, kuka teitä neuvoi välttämään tulevaista vihaa?
P. Matteuksen Evankeliumi 12
34. Te kyykärmetten sikiät, kuinka te taidatte hyvää puhua, koska te itse pahat olette? sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.
P. Matteuksen Evankeliumi 3
7. Mutta kuin hän monta Pharisealaisista ja Saddukealaisista näki tulevan kasteensa tykö, sanoi hän heille: te kyykärmetten sikiät, kuka teitä neuvoi pakenemaan tulevaista vihaa?
Johannekseskin aikoinaan nimittile uskottomia, kyykäärmeitten sikiöiksi, eikä hän siinä ketään tuominnut vaan kertoi totuuden! Sillä sitä he olivat,
kun siis sanot jotakin epäuskovaiseksi et tuomitse kyseistä henkilö vaan sanot totuuden.(Jos kyseessä on uskoton henkilö)
Voimme sanoa totuuden jos tiedämme totuuden. Mutta jos sanot uskovaista henkilöä uskottomaksi totisesti sinä tuomitset itsesi niillä sanoilla.
"(Jos kyseessä on uskoton henkilö)"
poikaparka et tiedä, koska et näe ihmisen sydämeen. Sinä teet ratkaisusi sen perusteella, onko henkilö vl vai ei. Kehottaako Raamattu tähän?
P. Johanneksen 1. Epistola 4
6. Me olemme Jumalasta: ja joka Jumalan tuntee, hän kuulee meitä; joka ei Jumalasta ole, ei hän kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.
P. Johanneksen 1. Epistola 3
1. Katsokaat, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille osoittanut, että me Jumalan lapsiksi nimitetään. Sentähden ei maailma teitä tunne; sillä ei hän häntäkään tunne.
2. Minun rakkaani! nyt me olemme Jumalan lapset, ja ei ole se vielä ilmestynyt, miksi me tulemme; mutta me tiedämme, kuin se ilmestyy, niin me hänen kaltaisiksensa tulemme; sillä me saamme hänen nähdä niinkuin hän on.
7. Lapsukaiset, älkäät antako kenenkään teitänne vietellä. Joka vanhurskautta tekee, se on vanhurskas, niinkuin hänkin vanhurskas on.
Uskovainen, mutta ei vl kirjoitti:
"poikaparka et tiedä, koska et näe ihmisen sydämeen. Sinä teet ratkaisusi sen perusteella, onko henkilö vl vai ei. Kehottaako Raamattu tähän? "
Hedelmistä se puu tunnetaan, Jumala tosin tuntee ihmisten sydämet ja ihminen näkee vain päällepäin. En tosin tee ratkaisuani sillä että onko kyseessä vl vai ei, sillä kaikki ketkä itseään vl: ksi nimittelee eivät välttämättä ole elävästä uskosto osalliset, mutta suurin osa kylläkin. Joten älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
"En tosin tee ratkaisuani sillä että onko kyseessä vl vai ei, sillä kaikki ketkä itseään vl: ksi nimittelee eivät välttämättä ole elävästä uskosto osalliset, mutta suurin osa kylläkin."
ulkopuolella on miljoonittain elävässä uskossa olevia taivaan matkalaisia. Minä ja muut.
Johanneksen Evankeliumi 7 jae 38
38. Joka uskoo minun päälleni, niinkuin Raamattu sanoo, hänen kohdustansa pitää vuotaman elämän veden virrat.
Me uskommemme niinkuin raamattu sanoo ja opettaa!
P. Paavalin 1. Epistola Korintilaisille 11
19. Sillä teidän seassanne pitää myös eriseurat oleman, että ne, jotka koetellut ovat, teidän seassanne ilmoitettaisiin.
Meidän seastamme on eriseuroja lähtenyt!
P. Matteuksen Evankeliumi 7
13. Menkäät ahtaasta portista sisälle; sillä se portti on lavia ja avara tie, joka vie kadotukseen, ja niitä on monta, jotka siitä sisälle menevät;
14. Ja se portti on ahdas, ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat, jotka sen löytävät.
Uskovainen, mutta ei vl kirjoitti
"ulkopuolella on miljoonittain elävässä uskossa olevia taivaan matkalaisia. Minä ja muut."
Se on totta että Jumalan valtakunta koostuu muistakin kun VL:stä, kaikki lapset syntyvät uskovaisena Jumalan valtakuntaan, kunnes he paatuvat. Amerikassa: Kanadassa, Yhdysvalloissa, Ecuadorissa eivät uskovaiset pakosti nimittele itseään VL:ksi. Ja en tiedä millä nimellä Togon uskovaiset kulkevat, eli ei VL nimitys ketää pyhitä, vaan Jumala taivaasta.
(Ps. Jumalanvaltakuntaan kuuluvat myös taivaan enkelitkin =)
Olen.
Tuomion päivänä viimeistään ymmärrät kohtalosi, ja silloin on liian myöhäistä valita! Joten kannattaa kaksi kertaa miettiä mitä polkua pitkin täällä ajassa astelee!
P. Matteuksen Evankeliumi 25
34. Silloin sanoo kuningas niille, jotka hänen oikialla puolellansa ovat: tulkaat, minun Isäni siunatut, omistakaat se valtakunta, joka teille on valmistettu maailman alusta.
41. Silloin hän myös sanoo niille, jotka vasemmalla ovat: menkäät pois minun tyköäni, te kirotut, ijankaikkiseen tuleen, joka valmistettu on perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
Minun pelastukseni ja hengellinen turvaköyteni on Jeesus Kristus. Minun ei tarvitse turvautua oljista tehtyihin ihmisoppeihin, jotka erään kerran palavat iloisesti poroksi.
Kun johannes sanoi niitä ihmisiä kyykäärmeitten sikiöiksi, niin voisiko se tarkoittaa, että jokainen on lihassa kyykäärmeen sikiö, eli perkeleen palvelija. Ja siis kaikki ihmiset ovat lihansa puolelta pahoja.
Voisiko se tarkoittaa tätä? ....en ole varma.
ja laitoit tämän raamatun kohdan esille:
5. Sentähden älkäät tuomitko ennen aikaa, siihenasti kuin Herra tulee, joka nekin valkeuteen saattaa, mitkä pimeydessä peitetyt ovat, ja ilmoittaa sydänten aivoitukset: ja silloin kukin saa kunnian Jumalalta.
Niin eikö tuossa sanota, että älkää vielä tuomitko. Kai totuuden sanominenkin voi ola tuomitsemista? Sillä kyllähän Kristuskin sanoo viimeisellä tuomiolla totuuden kustakin, mutta silti tuomitsee...vai miten olet käsittänyt?
En oikeen tiedä, mitä uskoisin. Ehkä on silti varmaan parempi, että en ainakaan itse tuomitse ketään, sillä en varmaan tiedä kenestäkään täysin varmasti totuutta...ei kai siitä ole haittaa?
Mutta tuo mitä sanoit rakkauden hedelmistä, on totta. Mutta kai uskovainenkin voi tehdä niin paljon syntiä, että häneltä on vaikea huomata nuo rakkauden hedelmät, vaikka tämä uskovainen haluaisikin rakastaa lähimmäistään.
Mutta kyllä on totta, uskovaisen erottaa hedelmistä.
tuli vaan väärään kohtaan.
siis tälle palstalle
miten se anotaan???
Opiskelen koulussa ja luokallani ei ole ketään muuta uskovaista kuin minä itse.
Kun sanoin että luokallani ei ole muita uskovaisia kuin minä
tuomitsinko minä silloin luokkani helvettiin?
(En omasta mielestäni sillä sanoin totouuden eikö?) ja totuuden sanominen on mielestäni eri asia kuin tuomita ko. henkilö. Lopullisen tuomionhan antaa Herra jonka tuomioon eivät vaikuta meidän ihmisten mielipiteet eivätkä meidän omat ajatuksemme, vaan se että onko rauha Jumalan kanssa.)