Olen 22-vuotias 1,5 vuotiaan lapsen yh-äiti ja kyllä, lapseni on lähes tulkoon joka viikonloppu ainakin yhden yön hoidossa äitini ja isäni luona. Ihan vain senkin takia, että olen viikonloppuisin töissä ja välillä puoleen yöhön asti. Ja kyllä välillä lapseni menee hoitoon myös senkin takia, että haluan lähteä kavereideni kanssa ulos. En koe siitä huonoa omatuntoa, sillä lapseni on ihan yhtä hyvässä hoidossa isovanhemmillani kuin minun kanssani. Eikä se mielestäni tarkoita sitä, että laiminlyön lastani, meille jää yhteistä aikaa kuitenkin riittävästi. Olenhan vielä nuori ja kaiken lisäksi sinkku, ei ihmekään, että haluan päästä välillä tuulettumaan. Lähimmät ystäväni ja perheeni kehuvat aina miten hyvin olen äitinä pärjännyt, mutta sitten on valitettavasti myös näitä ihmisiä, jotka puhuvat pahaa selän takana ja ihmettelevät miksi käyn "koko ajan" ulkona ja olenko yhtään oman lapseni kanssa vai onko lapseni koko ajan isovanhemmillaan? Ja yllätys yllätys, nämä ihmiset, jotka pahaa puhuvat minusta ovat kaikki lapsettomia. Välillä ihmisten kommentit tuntuvat pahalta, mutta yritän kuitenkin ajatella, että he eivät tiedä mistä puhuvat. Eräs ystäväni, jolla on saman ikäinen lapsi kuin minulla ja käy vähintäänkin yhtä paljon ulkona kuin minä, ei saa todellakaan samalaista arvostelua. Ja se johtuu varmasti siitä, että hänen lapsensa ei lähde "taas" mummolaan hoitoon vaan jää lapsen isän kanssa kotiin.
Yh-äiteihin ja varsinkin nuoriin sellaisiin kohdistuu muutenkin valitettavan paljon ennakkoluuloja ja paheksuntaa. Täällä keskustelupalstalla ja varsinkin tuolla teini-äitien osastolla tulee välillä vastaan tosi ikäviä kommentteja. Esim. sitä ihmetellään, miksi niitä lapsia sitten täytyy niin nuorina tehdä ja oletkos koskaan kuullut ehkäisystä jne. Ja "teini-äidit tekevät lapsia ja lapset jäävät sitten isovanhempien kontolle hoidettavaksi." Ihmiset laittavat tällaisia kommentteja, vaikka eivät tiedä kyseisen henkilön asioista ja taustoista yhtään mitään. Ja jos on vahingossa raskaaksi tullut, se on aina vaikea asia käsiteltäväksi. On rohkea päätös pitää lapsi nuorena ja ryhtyä vanhemmaksi, vaikka ei olisi valmis vanhemmaksi. Vanhemmuuteen kuitenkin kasvetaan lapsen kanssa ajan myötä.
En siis katso todellakaan pahana asiana sitä, jos vanhemmat auttavat nuorta äitiä. Olen ikuisesti kiitollinen omille vanhemmilleni avusta ja tuesta! Oma äitini ottaa mielellään lapseni hoitoon. Jos lapseni olisi hänelle rasite, niin en varmasti lastani edes hänelle hoitoon veisi. Pidän itseäni hyvänä äitinä, vaikka olenkin nuori ja yksinhuoltaja. Lapseni ei ramppaa paikasta toiseen yökylässä bilettämisen takia, en ole häntä koskaan alkoholin vaikutuksen alaisena hoitanut tai häntä heitteille jättänyt. Tekeekö se minusta muka huonon äidin, jos koen tarvetta päästä kavereideni kanssa ulos ja lapseni on tuolloin hyvässä paikassa hoidossa? Minulla ei ole edes miestä kotona kanssani, joten välillä tunnen itseni todella yksinäiseksi kotona iltaisin, tuon ikäisestä lapsesta kun ei vielä kovin paljon seuraa ole ja aikuinen tarvitsee myös toisen aikuisen seuraa.
Siksi toivonkin, että ihmiset olisivat vähän suvaitsevaisempia ja ennakkoluulottomampia toisia ihmisiä kohtaan. Ja yrittäisivät ajatella, että ilkeät kommentit voivat joskus satuttaa. Pitäisi itse ottaa sellainen asenne, ettei välittäisi ihmisten mielipiteistä, mutta välillä se on todella vaikeaa ja ihmisten sanomiset ottaa väkisinkin pahana. Tärkeintä on kuitenkin, että tietää itse olevansa paras mahdollinen äiti lapselleen. :) Kannattaa ottaa asioista ensin selvää ja tarkastella asioita myös äidin näkökulmasta, ennen kuin alkaa toista arvostelemaan.
Miksi yh-äidin ulkona käymistä katsotaan aina niin pahalla?
4
104
Vastaukset
- Isä
Nää on näitä joilla ei ole omaa elämää, ja sit ei muillakaan saisi olla.
Sit lasketaan et jos sut näkee kolmisen kertaa kuussa ravintolassa, niin et oo koskaan lapsesi kanssa.
Lapsi on tietysti sinun, ja sinä olet vastuussa lapsen hyvinvoinnista. Tämähän tarkoittaa sitäkin, että osaat antaa lapsesi hyviin käsiin tarvittaessa. Lapsi on myös isovanhempien lapsenlapsi, enkä näe pienintäkään pahaa siinä, että heilläkin on läheiset välit.
Itse tiedän kyllä tapauksia, joissa lapset lykätään aina isovanhempien luoksi kun itsellä on "tärkeämpää" tekemistä, mutta kyllä nuo ovat aika marginaalisia. Ja vaikkei oliskaan, niin yleistäminen on jokseenkin typerää.
Onneksi sinulla on silti vanhempasi, joiden kanssa voit ihastella lapsesi kehityksistä ja muutoksista. Mulla oli vähän vaikeampaa, kun ei ollut ketään ja olin yksin vieraalla paikkakunnalla.
Vaikka pieni antaakin paljon, aikuinen ihminen tarvitsee myös aikuista seuraa. - Olet hyvä äiti
Hei ! Minäkin olen nuori äiti 24 vuotta ja lapseni on reilu kahden vuoden ikäinen.
Voin samaistua kirjoitukseesi täysin vaikka minulla onkin lapsen isä myös mukana kuviossa.
Minä ja miesystäväni ollaan kovin erilaisia luonteeltamme. Mies tykkää olla kotona ja pelailla pelejään jne. Itse taas olen aina ollut aika menevä tyyppi, tykkään käydä ulkona ystävieni kanssa. Se on minulle tärkeää ja auttaa jaksamaan.
Itse nostan sinulle hattua kun olet yksin lapsesi kanssa ja olet varmasti hyvä äiti.
Ulkona käyminen on mielestäni täysin sallittua ja jopa toivottavaa, jaksaa olla itse positiivisempi!
Ja hyvähän se on antaa lapsen luoda hyvä ja kestävä suhde isovanhempiin ja lapsi on siellä varmasti hyvässä hoidossa.
Omat vanhempani välillä oikein pyytämällä pyytävät lastani yökylään ja lapsi viihtyy siellä hyvin.
Meillä siis joskus sellainen tilanne, että minä lähden ystävieni kanssa ulos ja mies haluaa jäädä kotiin tekemään omia juttujaan.
Itse lähden yleensä vasta kun lapsi on käynyt nukkumaan ja olen aamulla aina kotona.
Silti jotkut puhuu seläntakana "taas jäi isä hoitamaan lasta, jotta äiti pääsee juomaan" jne!
Että minäkin saan arvostelua vaikka lapsi jäisikin isän kanssa.
Ja tämä "miksi tehdä lapsia jos pitää päästä juhlimaan".
Tätä en ikinä ymmärrä!
Ei kai se lapsen saaminen kuitenkaan tarkoita, että ystävät ja koko elämä pitää unohtaa. Olla vain kokoajan kotona lapsen kanssa, muu on kiellettyä.
Tietysti on ihmisiä, jotka eivät koe tarvetta koskaan lähteä mihinkään eikä siinä mitään. Itse en ole sellainen, mutta se ei tee minusta huonoa äitiä.
Itseasiassa koen olevani myös hyvä äiti lapselleni. Pääasiassa olen kuitenkin aamusta iltaan hänen kanssaan kotona, joten ihan hyvillä mielin lähden välillä ystävieni kanssa "juomaan" :D..... - Vanhempasi väsyvät
Vastaan näin pienen tytön äitinä kirjoitukseesi.
Lue AP tämä ajatuksella.
Vanhempasi ovat kasvattaneet sinut ja mahdollisesti myös sisaruksesi, mikäli sinulla sellaisia on. Vanhempasi ovat nyt iässä, jolloin pitäisi saada nauttia omasta vapaudesta, kun lapset ovat nuoria aikuisia ja itselle olisi taas aikaa. 18 vuoden kasvatuksen jälkeen ja pidempäänkin mikäli sisaruksesi ovat kovin eri ikäisiä heillä on viimein aikaa taas itselleen. Vanhempasi käyvät varmastikin töissä ja koska eivät ole enää niin kovin nuoria varmasti tarvitsisivat myös aikaa hengähtää työviikosta. Kun viet pienen lapsesi heille hoitoon ei heillä ole tähän mahdollisuutta. He ovat siis koko viikon töissä ja viikonloppuna pienen lapsesi kanssa eli heillä ei ole melkein koskaan aikaa hengähtää!!!! Kerroit lapsesi olevan hoidossa vanhemmillasi JOKA VIIKONLOPPU!!! On täysin kohtuutonta, että laitat vanhempasi hoitamaan lasta joka viikonloppu, jotta itse pääsisit ulos. Koska olet vanhempiesi tytär, he eivät rohkene sinulle sanoa, että tarvitsisivat enemmän vapaa-aikaa. Mistäkö tiedän? Tapaan vastaanotollani uupuneita ihmisiä. Moni heistä on nimenomaan näitä nuorten aikuisten vanhempia. Nuorten aikuisten joilla on omia lapsia. Olen nähnyt mitä suurimmissa määrin näitä 45-60 vuotiaiden isovanhempien uupumisia, syynä se, että lastenlapset ovat viikonloppuisin hoidossa, viikolla he itse ovat taas töissä, eikä aikaa itselle jää. Tämä ei siis ole itse keksimääni spekulaatiota vaan ihan oikeasta elämästä.
Ajatteletko, että kyllähän vanhempasi joutavat hoitamaan lasta, koska kuitenkin joka tapauksessa ovat viikonloppuisin kotona?
Vanhempana ei voi jatkuvasti käydä ulkona. Kun on hankkinut lapsen elämä muuttuu. Nuoruuden juoksut on juostu ennen lasten syntymää. Puhuit itsekin kasvamisesta vanhemmuuteen, mutta jotakin on nyt pahasti pielessä mikäli sinun tarvitsee jatkuvasti baareissa juosta. Miksi sinun täytyy juosta vielä baareissa? Et ole kumminkaan mikään teini enää vaan aikuinen ihminen. On ymmärrettävää, että viet lapsesi vanhemmillesi esimerkiksi yhdeksi viikonlopuksi kuukaudessa tai kahdessa, mutta joka viikonloppu on liikaa. Ei pienen lapsen vanhemman kuulu juosta baareissa edes kertaa kuukaudessa, ehkäpä joka toinen kuukausi olisi sopiva määrä, mielellään harvemminkin. Itse käyn ulkona keskimäärin kolme kertaa vuodessa.
Mielestäni sinun pitäisi nyt ajatella vanhempiasi enemmän. Ja myös omaa elämääsi. Miksi sinun pienen lapsen äitinä pitää käydä baareissa niin usein? Eikö kavereita voi tavata viikollakin, esimerkiksi käydä ostoksilla, lenkillä tai syömässä? Paikoissa jonne lapsenkin voi ottaa mukaan. Onko oikein vanhemmillesi, että viet lapsesi heille hoitoon lähes joka viikonloppu? Usko tai älä, mutta he eivät rohkene sinulle sanoa etteivät jaksa... niin monta kertaa olen tästä asiasta kuullut...- Avaaja ON itsekäs
Juu, veit sanat suustani. Alkoi säälittää tämän avaajan vanhemmat. Ymmärrän, että he eivät raaski kieltäytyä jokaviikonloppuisesta lapsenhoidosta, mutta toivottavasti he kuitenkin edes joskus saavat viettää myös omaa elämää ja mennä viikonloppuna kahdestaan esim. syömään ja vähän juhlimaan. Kenties vaikka viettämään kylpylä- tai hotelliviikonlopun jossain isossa kaupungissa, Helsingissä, Lontoossa tai Pariisissa. Menisiköhän tuolloin avaajalta täysin pasmat sekaisin, jos orjat lähtisivät reissuun ja ajattelisivat vain itseään - edes kerrankin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445299Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243460Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992870Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui582686- 1732365
- 252157
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1271899Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661865Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881771M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161401