Kuolema

Runoile=Sekin on sitä itsensä kiduttamista.
Eli kaikki synkkyys ja katkeruus ulos,paperille.

Jumankeuta, älä valita vaan ota itseäsi niskasta kiinni! Istuudu miettimään elämäsi hyviä puolia, niitä löytyy varmasti. Opi kääntämään ajatuksesi positiivisiksi, sekin onnistuu, oma kokemus. Ala nauraa itsellesi, myös tuolle masennus/synkkyysajattelullesi, pidä itseäsi pellenä ja muuta ajatusmaailmasi. Älä hukuta itseäsi lääkkeisiin tai alkoholiin, vaan elä, koe, naura, mene ihmisten pariin!

järkytyin luettuani kirjeesi.elämää täytyy arvostaa!olin itse kolarissa perjantaina ja elämäni päättyminen oli puolesta sekunnista kiinni!nyt alkaa tajuta miten pienestä ihmiselämä on kiinni ja miten turhaa jotkut pikkuhuolet o´vat ja miten onnellisia meidän täytyisi olla että saamme elää!

Mutta sen aika ei ole vielä. Luin kirjoituksesi loppuun ja tarkkaan luinkin. Kuin omia ajatuksiani olisit laittanut "paperille". Elämä on nyt - tässä hälläväliolotilassa - sitä mitä se on. Tyhjää ja tarpeetonta. Kuolema olisi armelias pelastus, mutta sitä vain ei kuulu. Kuitenkin jossain sieluni syvyyksissä on tieto siitä, on ihmisiä, jotka oikeasti välittävät minusta. Heillä ei ehkä ole aikaa minulle juuri nyt, mutta he välittävät. En ole heidän elämänsä prioriteeteissa ykkössijalla, mutta tiedän, että kuolemani aiheuttaisi heille suunnatonta tuskaa. En halua sitä heille aiheuttaa enkä edellytä läheisiäni olemaan minulle terapeutteina juuri nyt. Nyt on minun murheeni aika ja tämä polkuni on kuljettava yksin. Kenties jonain päivänä minulla on niin paljon voimia, että otan kädestä kiinni toista synkässä yössä taivaltajaa ja kuljemme eteenpäin yhdessä.

mä katson omaa kuvaani kun olen kuusivuotias. istun mökillä terassilla iltaauringossa. olen päivettynyt ja vaikka en ymyile, niin näen iloisuuden silmistäni.
olen kadottanut sen ihmisen, joka katsoo minua kuvasta. olen sairastunut vakavaan masennukseen. viillän itseäni, koska minusta tuntuu, että ansaitsen sen. haluan toisinaan kuolla ja yritän itsemurhaa, mutta en onnistu siinä. ehkä ei ole tarkoituskaan.
aiheutan käytökselläni kärsimystä lähimmäisilleni. pahinta on nähdä, kun oma rakas isä, äiti tai sisko itkee minun takiani. ulkopuoliset eivät nää masennustani. ulkopuolelta näytän hyvältä, kun olen peittänyt arpeni, hymyilen ja seurustelen ihmisten kanssa. vaikka minua ei kiinnostaisikaan. ylläpidän tätä ulkokuorta, koska silloin tunnen itseni edes vähän normaaliksi. ja alkoholi auttaa. valitettavasti.
syön masennuslääkkeitä, mutta en ymmärrä miksi ne eivät toimi edes vähän. aamulla on vaikea nousta sängystä ja jos aurinko paistaa en voi edes katsoa ulos.
mä olen nuori ja toivon että paranisin, vaikken tällä hetkellä halua sitä.
toivon sinulle kaikkea parasta. meitä on monia. onneksi näitä asioita voi kirjoittaa tänne, ihmisille, jotka ymmärtää.

Mukava nähdä, että joku luki tämän, tosin en osaa määritellä miksi se on mukavaa. Minusta on tosin surullista, että muut kärsivät masennuksesta ja tunnen myötätuntoa näitä henkilöitä kohtaan. Vaikka itse kärsisin, niin se ei tarkoita, että muidenkin pitäisi. Olen raitis, en kajoa viinaan enkä polta. Yritän myös noudattaa terveellistä ruokavaliota. En halua kuolla mihinkään sairauteen, vaan haluan nähdä itseni vahvana loppuun asti. Monesti mietin, mitä kuolema minulle voisi tarjota. En pysty uskomaan vilpittömästi, että kukaan surisi kuolemaani, vaikka haluaisinkin. Pitkästä aikaa minulla oli heikko hetki ja tunsin, että jos kuolisin nyt, niin se olisi mukavaa. Itsemurha ei tunnu luonnolliselta, uskon osittain kohtaloon: aikani ei ole vielä tullut. Pääsin tämän hetken yli, mutta mikään muu ei ole muuttunut. Kiellän edelleen kaiken myönteisen itseeni liittyvän ja liitän itseeni kaiken negatiivisen. Psykologiassa tällaista asiaa on käsitelty ja minusta on aina mielenkiintoista oppia tuntemaan mitä pääni sisällä liikkuu. Jostain nämäkin ajatukset tulevat, mutta en ole varma haluanko vastustaa niitä, vaikka ne voisivatkin olla tuhoisia.
Olen oppinut ymmärtämään mielestäni hyvin ajatuksieni ja tunteideni syntymistä, ja pystyn hallitsemaan niitä tarvittaessa hyvin. Tiedän, että jokin voimakas ärsyke voisi suistaa minut tuhoon tälläkin hetkellä. En ole tarpeeksi vahva vastustamaan sitä tunnetta vielä.
On myös asioita, joita en voi antaa itselleni ikinä anteeksi. Tilanteet, joissa olen nolannut itseni täysin tai loukannut jotakuta tahtomattani. Mielestäni en ansaitse anteeksiantoa, vaan minun kuuluu kärsiä näistä valittamatta. Tavoittelen täydellisyyttä, sillä vain se voisi parantaa minut näistä ajatuksista, mutta en ikinä yllä siihen. Turhautuminen syö minua sisältä ja sen vastustaminen on hankalaa. En kuitenkaan anna turhautumiseni estää minua jatkamasta, sillä en ole vielä ansainnut kuolemaa. Kärsimyksieni pikari ei ole vielä täysi. Joku näkee kuoleman elämän loppumisena, minä näen sen pöydän pyyhkimisenä - kaikki synnit ja virheet annetaan anteeksi. Kun kuolen, niin tiedän ansainneeni sen ja voin hymyillä oikeasti ensimmäistä kertaa. Kuten aiemmin mainitsin, niin yritän purkaa tuntojani kirjoittamalla kehittyäkseni eteenpäin. Minua vain huolestuttaa mitä kohti olen menossa. Pelkään, että itsevarmuus saisi minut tekemään itsemurhan. En uskalla antaa itselleni sitä mahdollisuutta, sillä tiedän tekeväni sen, jos uskallan. Tämä kasvoton viestiminen saattaa aiheuttaa sen, että saan tätä itsevarmuutta. Tarvitsisin pian tukea, jos löytäisin tämän varmuuden, muutoin olisi myöhäistä. En kuitenkaan voi mitään, sillä kieltäydun keskustelemasta omista asioistani muiden kanssa, enkä luota kehenkään. Minulla ei ole ystävää, jonka kynsiin antaisin henkeni, sillä en tiedä haluaisivatko he pelastaa sen. Toivottavasti en siis löydä tätä itsevarmuutta ennen kuin pääsen tästä ajasta yli, mikä näyttää nykyisellään olevan mahdotonta. Tunnen oloni niin turvattomaksi, mutta muuta mahdollisuutta ei ole. Näin sen täytyy olla. Tiukkaa itsekuria ja voin kenties elää vielä vuosia, kenties löydän jotain elämisen arvoista siihen mennessä. Päätin joskus, että tapan itseni, kun armeija alkaa, mutta pystyin välttämään lupaukseni, tosin en sitä rikkonut vaan kiersin. Harkitsin myös tappavani itseni, kun saisin kouluni päätökseen, sillä silloin kuolemallani olisi eniten arvoa: olisin nähnyt vaivaa ja olisin vielä nuori, loistavat mahdollisuudet hyvään elämään. En tiedä mitä teen seuraavien 2 vuoden aikana, sillä niistä tulee elämäni vaikeimmat, kun lähden yksin maailmalle, kauas kotoa, ilman tukea. Ehkä onnistun täyttämään elämäni pitkäksi aikaa tässä materialistisessa yhteiskunnassa ja huomaan vasta vuosien päästä, että olen tuhlannut vuosia elämästäni turhuuteen. Toivon, että edes osa näistä ajatuksista selkiäisi vielä joskus minulle..

Kiitos kaikille, jotka jaksoivat kirjoittaa. Tunnen oloni samaksi kuin ennenkin, mutta se siitä. Toivon, että te löydätte elämäänne syyn elää, jos teillä ei sellaista vielä ole. Joskus mietin elämän tarkoitusta ja päädyin siihen, että elämän tarkoituksena on nauttia elämästä. Minä nautin omasta kärsimyksestäni, mutta toivon vielä löytäväni jotain muutakin. Eläkää hyvin ja nauttikaa siitä mistä pystytte, ihminen ei voi olla liian onnellinen, onnesta ei tarvitse tuntea syyllisyyttä. Toivottavasti löydätte sen mitä minä etsin ja kerrotte siitä muillekin. Eläkää hyvin.