Vielä muutama vuosi sitten kädenalituksia tanssittiin vain muutamaan musiikkilajiin.
Nyt kädenalitanssiminen on yleistynyt useisiin tanssilajeihin mihin niitä ei ole aikaisemmin tanssittu. Ja perinteisempiinkin kädenalitanssimusiikkeihin tanssitaan uusia kädenalimuunnoksia. Esimerkiksi kävelyaskelluksista swingiä tanssitaan moneen sellaiseen musiikkilajiin, mihin ei aikaisemmin ole tanssittu kädenalituksia kuin korkeintaan satunnaisesti. Esimerkiksi askel iskulle hustlea tanssitaan useisiin tempoltaan sopiviin musiikkilajeihin.
West coast swingin suosion kasvu lienee yksi syy miksi myös hitaisiin musiikkilajeihin kädenalitanssin lisääntynyt suosio perustuu. Esimerkiksi hitaaseen foksiin ja fiilistelyswingeihin tanssitaan lisääntyvässä määrin kädenalitansseja. Onhan WCS aika lähellä vapaasti vietyjä kädenalitanssina tanssittuja night club swingejä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
No nuo nyt kuitenkin on parempia tansseja kuin ne heinäsirkka tempolla
tanssittavat , vaikka tempo olisi kuinka rauhallinen.
"fiilistelyswingeihin tanssitaan lisääntyvässä määrin kädenalitansseja."
Tuo Argentiinalainen tango olisi mukava osata tuohon "fiilistelyyn".
Loppuillasta ravintolassa tuntuu, että lisääntyvässä määrin tanssitaan noita pöydänalitansseja... Olen kyllä huomannut, että daameilla on silloin ollut ongelmaa noissa seuraamisissa :D
Sä oot kyl nii kybällä oikees.