Osta Mersu

Minulla ollut 12 kpl ja erittäin hyviä autoja, ei enää ikinä muuta kuin Mersuja. Ovat parhaita autoja, muut on viety paaliin kärryllä tai laitettu osiksi parin vuoden ikäisenä, mutta Mersut ovat ainoita jotka ovat minulla kestäneet vuosikymmeniä.
16194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Tarkotit siis muutamia ,ei edes viikkoa tervettä päivää.

Minulla on kaikkineensa ollut toista sataa autoa ajossa joista mersuja omistuksessa 12 menossa,ja todeta voi ettei se ole entisensä veroinen enään.
Tällä hetkellä ajossa on kaksi autoa,mutta toista pitää laittaa harvase päivä ja se on disel mersu cdi tekniikalla.

Äänestä

Minäkin vaihdoin C5 sitruunan tilalle 1999 mallisen Viton. Olen positiivisesti yllättynyt Viton ajo-ominaisuuksista ja laadusta täytyy sanoa että se on sonderklasse auto premiumominaisuuksilla. Jämäkkä mutta mukavuus on kuin kesäisen poutapilven päällä menisi. Mittarissa tuossa italiasta tuodussa urheiluvaunussa on vasta 600000 km:ä, muutenkin kuin uutta vastaava korrekin vahaa pintaan ja killoitus säämiskällä niin maalipinta häikäisee kuin uudessa autossa, suosittelen muillekkin kyllä jämpti on näin.

Äänestä
  • Ois upeaa omistaa 27 mersua ja 14 dieselmersua

    Äänestä

"Minulla ollut 12 kpl.Mersut ovat ainoita jotka ovat minulla kestäneet vuosikymmeniä."

Eli 12 kpl mersuja. A 1kpl/10v=120 vuotta mersuja sinulla. Mikä olikaan sinun ikäsi? 140v?..........uskotaan juu........

Äänestä

Taisit hokata aloittajan joka joka valehtelee ja nälviikin samalla eli matkii jokseenkin minun kirjoittamiani tekstejä mutta yli kehuu ja samalla mainitsee vuosi kymmeniä.

Totuus on toinen,en vosi pitää kovinkaan montaa vuotta jos pitää ajaakkin.

Mutta 12 mersu on menossa ja pientä näppi tuntumaan noihin on,toki on paljon muitakin ollut yli sata autoa on ollut nimissäni.

Yhtään mersua ei ole kolmea vuotta kauempaa ollu,ja samaan aikaan on muita autoja ollut rinnatusten kuten nytkin on.

Aikoinaan mersut olikin hyviä ,nykyään ne on koneen puolesta hyviä, mutta muuta häikkää on riittävästi.

Suoraan sanottuna jos ajaa kohtuu paljon niin lähes viikottain on laitettava jotain, tai muuten kasaantuu kerralla liikaa laitettavaa.

Autoa joutuu laittamaan aika paljon että se on hyvässä kunnossa siis kaikkia autoja mieli ajaa hyvällä.

Äänestä

Eipä tuossa aloittajan jutussa mitään erikoista ole. On mullakin ollut 13 mersua, pääasiassa e-mallia. Jokaisella olen ajanut noin 10 vuotta ja vähintään 500000km. Yhteenkään ei ole tarvinnut tehdä minkäänlaista remonttia. En ole viitsinyt edes öljyjä vaihtaa, ei muuta kuin kovaa ajoa vaan. Hyvät on muistot jokaisesta mesestä. Samaa ei voi sanoa niistä kymmenistä muista ropposista mitä on tullut omistettua. En vaivaudu merkkejä kertomaan. Kaikki muut samaa kuraa. -Ja tämä tarina on tosi.

Äänestä
  • Mulla on nyt ollu 11 nyt on menossa 12 mersu paljon vikoja on ja ruostetta on vien tän pian lavetilla paaliin ja ostan citroen c5

    Äänestä

  • Älä osta mersua. kirjoitti:

    Mulla on nyt ollu 11 nyt on menossa 12 mersu paljon vikoja on ja ruostetta on vien tän pian lavetilla paaliin ja ostan citroen c5

    Nyt se sitte lähti lavetilla paaliin meen huomenna ostamaan c5 citroenin ei enää koskaan ruosteisia mersuja

    Äänestä

  • Älä osta mersua. kirjoitti:

    Nyt se sitte lähti lavetilla paaliin meen huomenna ostamaan c5 citroenin ei enää koskaan ruosteisia mersuja

    mulla ollu 14 kappaletta ja 91 kappaletta Tonava merkkisiä autoja. Ne menee kaiki paaliin ja sitten menen ostamaa Luki merkisen traktorin ja ajan sillä paaliin ja siten sekin menee paliin. Siten ei ole kulkuneuvoa, ostan pyörän

    Äänestä

  • nuki. kirjoitti:

    mulla ollu 14 kappaletta ja 91 kappaletta Tonava merkkisiä autoja. Ne menee kaiki paaliin ja sitten menen ostamaa Luki merkisen traktorin ja ajan sillä paaliin ja siten sekin menee paliin. Siten ei ole kulkuneuvoa, ostan pyörän

    Kyllä sen pyöränkin voi laittaa paaliin ja jos sitten ottaa kaaliin niin menee itsekin paaliin.

    Äänestä

ostakaa mersu, anteeksi mä valehtelin. ei ole ollut mersuja 12 ja menen nyt itse paaliin

Äänestä
  • Kuule älä kirjoittele toisten nickillä mulla on on ollu 12 mersus nyt viimeinen mersu lähti paalaamoon kun moottori hajos

    Äänestä

  • Luki. kirjoitti:

    Kuule älä kirjoittele toisten nickillä mulla on on ollu 12 mersus nyt viimeinen mersu lähti paalaamoon kun moottori hajos

    Kyl Mersu kelpaisi ois upeaa omistaa tukku merkkejä jaggesta saabiin ja mm messuja ja mm 280se ja xjs

    Äänestä

  • ♥♥♥♥♥♥♥ kirjoitti:

    Kyl Mersu kelpaisi ois upeaa omistaa tukku merkkejä jaggesta saabiin ja mm messuja ja mm 280se ja xjs

    Ois upea omistaa mersuja ja neljä jaggea ja kolme xjs mallia

    Äänestä

On ne huteria mersut ei minkään laista jäykkyyttä korissa, aivan surkeeta laatua pukkaa natsit markkinoille!

Äänestä

Kaikki 12 ovat kestäneet vuosikymmeniä? Eli minimissään olet ajanut Mersuillasi 120 vuotta.

Sinulla siis jos kenellä on kokemusta puhua autoista ja ajamisesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuki. kirjoitti:

Minulla ollut 12 kpl ja erittäin hyviä autoja, ei enää ikinä muuta kuin Mersuja. Ovat parhaita autoja, muut on viety paaliin kärryllä tai laitettu osiksi parin vuoden ikäisenä, mutta Mersut ovat ainoita jotka ovat minulla kestäneet vuosikymmeniä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu