Ilman mitään hyvää syytä olen surullinen. En masentunut enkä toivoton, mutta surumielinen. Osasyy on varmasti tämä pimeä aika. Toinen syy on liika yksinolo.
Minulla ei ole ystävää, jonka kanssa tehdä jotain mukavaa. Ystävät ovat mummoutuneet eikä heitä kiinnosta lähteä minnekään, he puhuvat vain lastensa asioista. He puhuvat, minä kuuntelen. Joka aamu päätän että tästä päivästä tulee erilainen, mutta niin ei tapahdu, en pääse eteenpäin.
Mutta hyvää huomista teille, jotka olette myös surullisia.
Minulla ei ole ystävää, jonka kanssa tehdä jotain mukavaa. Ystävät ovat mummoutuneet eikä heitä kiinnosta lähteä minnekään, he puhuvat vain lastensa asioista. He puhuvat, minä kuuntelen. Joka aamu päätän että tästä päivästä tulee erilainen, mutta niin ei tapahdu, en pääse eteenpäin.
Mutta hyvää huomista teille, jotka olette myös surullisia.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kyllä se suru muuttaa muotoaan kun lähtee toisten joukkoon. Olin minäkin joskus surullinen ja omissa oloissani. Joku päivä vaan sitten pyydettiin mukaan ja siitä se lähti.
Surullinen myös.
Etsin iloa.
Mene nukkumaan. Jospa se sitten huomenna iloksi muuttuisi.
Hyvää yötä.
Heippa.epäonnistu edellinen
Oletkos aloittaja ja muut surulliset aloittanut päiväsi aamujumpalla. Että se tekee hyvää hyvin nukutun yön jälkeen.
Omasta rakkaasta kropastaan kantsii pitää hyvää huolta.
(Hyöty)lenkkejä raikkaassa ulkoilmassa sitten päivän mittaan.
Ruoka, jota suuhunsa pistää, täytyy valita huolella. Mustikat on mulle must päivittäin.
Tiedän, tiedän jo ennen kuin alatte lytätä kirjoittamani, ettei sitä jaksa mitään, kun on surullinen. Joka päivä ei tarvitsekaan jaksaa. Lepopäivät ovat yhtä tärkeitä kuin kunnon kohotuspäivätkin. Tämä lepotaukojen pitäminen on minulle se vaikein asia, mutta se jalan nousun keveys ja voiman tuntu sitten välipäivien jälkeen on nautinto ja ehkä saa minutkin oppimaan.
Mutta jos vaan pitää tapanaan huolehtia itsestään, niin se pitemmän päälle auttaa parempaan elämään.
Varjele tapaa ja tapa varjelee sinua, sanotaan.
Saapi hikilenkistä luonnon huumepiristeen endorfiinin antaman hyvän olon, joka toimii luomu melankolian poistotroppina.
Omaa vartaloaankin kantsii seurailla peilistä, nimittäin alkaa tulla jumpalla, lenkeillä ja ruokavaliolla mukavia muutoksia, vaikka ikää on 60 ☺
Kampaajalla/parturissa käynti virkistää ihmeesti ja siin tuolissa saa puhua omia asioitaan. Kampaaja kuuntelee.
http://www.hs.fi/elama/a1416971638554
Piristyneenä jaksaapi löytää uusia ystäviä, sellaisiakin, jotka kuuntelee.
Heh, jatkan vielä, kun olette noin kuuntelevaisia, ettekä keskeytä omilla viisasteluillanne.
Siis kun ikää on tämän verran, niin
"lihasvoimaharjoittelun pitäisi sisältyä ikään sovellettuna jokaisen seniorikansalaisen elintapoihin, sillä kyky kehittää lihaksistoa ja luustoa säilyy koko eliniän."
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk01079
Itselläni ranteet eivät kestäisi raskaita puntteja joten toistoja paljon kevyillä.
Taidat olla lievästi masentunut. Älä jää paikallesi surkuttelemaan. Kun olin keski-iässä, huomasin että monet ikäiseni juttelivat lapsistaan, heidän luokkajuhlistaan ja jauhoivat niitä iänikuisia synnytys- ja imetysjuttujaan. En ollut kateellinen, päinvastoin huojentunut, mutta koin ulkopuolisuutta.
Seurakunnan ja työasioiden kautta olen tutustunut sinkkuihin ja lapsettomiin naisiin ja ei kaikilla 60-kymppisillä ole ne mummohöyryt koko aikaa päällä.
Kannattaa haalia itselle mukavaa ja hyödyllistä puuhaa ja monesti se yhteinen juttu yhdistää ja antaa elämälle sisältöä.
Älä jaa pyörittelemään mielessä negatiivisia asioita ja jotka valtaavat sielun ja kasvavat lumipallon tavoin.
On myös lupa olla välillä väsynyt ja siipi maassa. Ja saa sen myös sanoa. Ihminen kaipaa myös lepoa.
Vanhuus tekee surulliseksi, ei jaksa kuten ennen yhtää mitää niinkuin ennen,
tootta on alottajan kassa samaa mieltä , tutut kaverit on mummoutuneet, eikä niitä enää jaksa kuunella, joten olen mieluumminin yksi,
parasta olisi oma mies , mutta ku seki otti ja kuoli, , sen kanssa ei tarvinnu väkisin puhua, riitti kun sai kyhnyttää kainalossa ja kehrätä kuin kissa siinä lämpimässä,
Eilen oli ohjelma Gazasta ja siellä mies poltteli vesipiippua raunioitten keskellä. Hän sanoi yöpyvänsäkin usein siellä, koska koulussa on meteliä. Hän sanoi ettei ole mitään tulevaisuutta ja kykenin kyllä samaistumaan häneen. En minäkään tunne, että minulla olisi tulevaisuutta.
paljon sinne menijöitä, oletan,
suomen pitäisi keksiä " kaasukammio " jonne kaikki yksinäiset halukkaat saisi vapaaehtoisesti mennä kun elämä alkaa tympimään eikä ole enää tulevaisuutta, on vain menneisyys,
mä meneisin sinne ensimmäisten joukossa peräti ensimmäisenä jos semmonen olisi suomessa, eikä se saisi maksa mittää ,
hautajaisetki saisivat pitäisivät valmiiksi,
sitten vasta ilmottaisivat lähiomaisille kun kaikki on valmista ja lopullista,
sitten saisivat omaiset alkaa riiteleen perinnöstä.
Mikä tässä maailmassa on ilmaista?
Ei ainakaan moinen palvelu.
MInä jaksan elää loppuun asti, kaikesta pas*asta huolimatta, mitä maailma syytää silmille.
Vastauksista kiitos. Tänään oli mukava päivä kun oli monta hankalaksi ajattelemaani asiaa, ne kaikki ratkesivat hyvin. Yleensäkin ihmiset ovat auttavaisia. Itse olen ystävällinen luonne myös ja tulen ihmisten kanssa juttuun. Surullisuus on eri asia jota en osaa muuttaa. En piehtaroi siinä, enkä näytä sitä. Koetan elää hyvää tervettä elämää, kotielämä on minulle tärkeä. Tänään olen vastannut kahteen kutsuun, kiitos tulen mielelläni. Siitä se ehkä alkaa. Osaan ainakin kuunnella ihmistä.
Istuin pitkään avoimen ikkunan luona ja hengitin, yöilma maistui hyvälle. Itkin hiukan, oli niin kaunista. Olisi mukava päästä jonnekin metsätielle kävelemään. Sen ajatteleminen jo rauhoittaa. Moni asia on hyvin.
Kiitos niille jotka kirjoittivat ajatuksella, olo ei ole niin yksinäinen nyt. Mukavaa itsenäisyys-päivää.