Kuusamon Persut

Kylläpä sai taas ihmetellä Joukamon porukan itkua seurakuntavaalien tuloksesta.
Alaarvoinen oli juttu Koillismaan Uutisissa tänään.Miten ihmessä Joukamon porukka löytää aina konnia muista ryhmistä eteenkin keskustalaisista. Persujen alamäki on
alkanut ja saatte syyttää siitä itseänne. Kansa ei ymmärrä teidän hyökkäävää ja
toisia halventavaa kirjoittelua. Sitä saatte mitä tilaatte. Ja kaikki on teidän Persujen
itse aikaan saamaa. Juna meni ja te jäitte asemalle
16330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

No kylläpä on lyhyt muisti näillä kepun konnilla. Nyt ollaan suut supussa talvivaaran ahdingosta eikä jätevesilakikaan tule mieleen. Miten on mahdollista,että lehtomäki ja pekkarinen voivat edelleen pyrkiä ministerin pallille näitten päätösten jälkeen? Veronmaksajat saavat maksella kepun sössimiä päätöksiä vielä vuosikymmeniä ja aina vaan nämä samat kalkkikset istuu eduskunnassa silmät pyöreinä ilman mitään vastuuta tekemistään päätöksistä. Eiköhän kepu vielä tarvitse virolaisen jussinkin haudasta kannatustaan pöngittämään kun ei yhtään uutta tyyppiä sipilän kaveriksi löydy listoille. Vanhoillisten kalkkispuolue.

Äänestä

Mikäli minä ymmärsin lehdestä jutun juonen oikein ,niin ennen vaaleja tehdystä herrasmiessopimuksesta ei pidetty kiinni.

Ps-puolueen edustaja saa painella jaa - nappia päätöksille, mitä vanhat eläkeläisjäärät päättävät kirkkoneuvostossa.

Äänestä
  • Jos Kortesalmin on on kysymyksessä niin ei ole edes mies!

    Äänestä

  • Vain kuva kirjoitti:

    Jos Kortesalmin on on kysymyksessä niin ei ole edes mies!

    Kyllähän normaalit persut ovat kunnonihmisiä,mutta järjestöhäirikkö pilaa kaiken ihmisyyden.

    Äänestä

  • Saa-punki kirjoitti:

    Kyllähän normaalit persut ovat kunnonihmisiä,mutta järjestöhäirikkö pilaa kaiken ihmisyyden.

    Näin on!

    Äänestä

Eihän noita persuja voi ottaa tosissaan. Joka lehdestä heiltä löytyy joku hupijuttu. Mielenkiinnolla odotan seuraavaa juttua millä itseään ahdinkoon ajavat ja aivopierujaan päästävät.

Äänestä
  • Minusta ei näytä hupijutulta ollenkaan kun Remes on ajanut Kortesalmen aivan hiljaiseksi.
    Taisipa Joukamo nyt kohdata aikaisen miehen, joten paras ollakin hiljaa !
    Tuli vielä tänne Joukamon kotitanhuville Joukamon tilaamana.
    "Sitä saa mitä tilaa"!!!!!

    Äänestä

  • Tuli jäljessä mukana kirjoitti:

    Minusta ei näytä hupijutulta ollenkaan kun Remes on ajanut Kortesalmen aivan hiljaiseksi.
    Taisipa Joukamo nyt kohdata aikaisen miehen, joten paras ollakin hiljaa !
    Tuli vielä tänne Joukamon kotitanhuville Joukamon tilaamana.
    "Sitä saa mitä tilaa"!!!!!

    No kepua ei kyllä voi ottaa tosissaan kun palauttaa mieleen kaikki tunaroinnit mitä saivat aikaiseksi ollessaan hallituksessa. Lasku on karmea ja vielä vaan samat haamut pyrkii eduskuntaan. Mistä näitä huru-ukkoja piisaa kepun riveihin? Ei nyt kekkosen opeilla enää suosta nousta.

    Äänestä

  • Tuli jäljessä mukana kirjoitti:

    Minusta ei näytä hupijutulta ollenkaan kun Remes on ajanut Kortesalmen aivan hiljaiseksi.
    Taisipa Joukamo nyt kohdata aikaisen miehen, joten paras ollakin hiljaa !
    Tuli vielä tänne Joukamon kotitanhuville Joukamon tilaamana.
    "Sitä saa mitä tilaa"!!!!!

    Joukamo on tyhjät housut.
    Remes olisi puolueen pelastus mutta se siitä m*lkut!!!!

    Äänestä

  • Tuli jäljessä mukana kirjoitti:

    Minusta ei näytä hupijutulta ollenkaan kun Remes on ajanut Kortesalmen aivan hiljaiseksi.
    Taisipa Joukamo nyt kohdata aikaisen miehen, joten paras ollakin hiljaa !
    Tuli vielä tänne Joukamon kotitanhuville Joukamon tilaamana.
    "Sitä saa mitä tilaa"!!!!!

    Kyllä nyt Joukamolla on alkanut vastoinkäymiset ei tullut puoluesihteeriä eikä myöskään piirijärjestön puheenjohtajaa, kyllä nyt toisin äänestäneet on erotettava puolueesta.
    Miksi tätä äänestystä ei ulkoistettu yksityiselle yhtiölle,niin Joukamo olisi tullut valituksi?

    Äänestä

  • Osanottoni !! kirjoitti:

    Pari vuotta on kiertänyt vaalikenttää puolueen palkattuna työntekijänä.
    Kilpailijat ja omat yrittävät iskeä miehen kanveesiin ja luopumaan ehdokashaaveista.

    Äänestä

  • 20+19 kirjoitti:

    Pari vuotta on kiertänyt vaalikenttää puolueen palkattuna työntekijänä.
    Kilpailijat ja omat yrittävät iskeä miehen kanveesiin ja luopumaan ehdokashaaveista.

    Kyllä ehdokkuus on jäänyt haaveeksi,kun Kortesalmi on vihdoinkin nostettu hyllylle järjestöhäirikön tehtävistään.

    Äänestä

Mikä oli Tulitha?

Äänestä
  • Erkki Liikasen laulussa laulettiin että tuuthan sie vastaki. Tulithan?

    Äänestä

Suurin osa Kuusamonkin persuissa on kunnon ihmisiä ja muidenkin kanssa toimeentulevia,mutta tämä päällepäsmäriksi päästetty Kortesalmi,pilaa kaikkien maineen.

Äänestä

Joukkis on menneen talven lumia. ... Toivottavasti. Persujen pitäisi heittää äijä ulos hetimiten puolueen hajottamisen estämiseksi. Isä Juhani teki aikoinaan saman omam kunnianhimon tyydyttämiseksi, eli alkoi hajottamaan SMP:tä päästäkseen itse johtajan pallille. Ei onnistunut. Ja tämä Joukkismikälie on surkea esitys menestyvästä politikosta. Ulos petsuista ja annetaan kepulaisille. Sinne ne kierot kuuluu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ex Kuusamolainen kirjoitti:

Kylläpä sai taas ihmetellä Joukamon porukan itkua seurakuntavaalien tuloksesta.
Alaarvoinen oli juttu Koillismaan Uutisissa tänään.Miten ihmessä Joukamon porukka löytää aina konnia muista ryhmistä eteenkin keskustalaisista. Persujen alamäki on
alkanut ja saatte syyttää siitä itseänne. Kansa ei ymmärrä teidän hyökkäävää ja
toisia halventavaa kirjoittelua. Sitä saatte mitä tilaatte. Ja kaikki on teidän Persujen
itse aikaan saamaa. Juna meni ja te jäitte asemalle

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu