Olen epäonnistunu yhden jälkeläisen kasvatuksessa, tai kuka tietää vaikka kaikkien,
hyvät suhteet on kahteen jälkeläiseen, yksi on hyljänny totaalisen ikuisesti vanhempansa, emmekä tiedä miksi, mikä meni pieleen,
joskus epäilen onko hän hengissä,
ei ainakaa ole viranomaiset ilmoittaneet häntä kuoleeksi,
en tuntisi häntä vaikkaa vastaan tulisi , luulen niin, hän on ollu hukassa niin kauan,
hyvät suhteet on kahteen jälkeläiseen, yksi on hyljänny totaalisen ikuisesti vanhempansa, emmekä tiedä miksi, mikä meni pieleen,
joskus epäilen onko hän hengissä,
ei ainakaa ole viranomaiset ilmoittaneet häntä kuoleeksi,
en tuntisi häntä vaikkaa vastaan tulisi , luulen niin, hän on ollu hukassa niin kauan,
Vastaukset 53
Vanhimmat
"Maailman paras äiti", lukee tyynyliinassani ja yhden kahvimukin kyljessä. Päätelkää siitä.
Ymmärrän sinun kipusi, tuo voi osua kenen kohdalle vaan. Et ole huono äiti koska ensinnäkin kirjoitat tänne tuskastasi. Tiedän että se koskee aina huonot välit lapsiin. Minulla on aika viileet välit yhteen lapseeni, en tiedä miksi? Ehkä oma syyni, olen kai kasvattanut väärin. Eikö ole mitään tehtävissä välien paranemisen vuoksi? Kuinka kauan siitä on kun olet ollut puheissa lapsesi kanssa? Onko hän sisarustensa kanssa väleissä? Siivoojaparha voi kirjottaa vielä saman tekstin ottaansa ja peppuunsa jotta varmasti kaikki näkee.
Peppuun? Kuka sen sieltä näkisi? Minulla on tosiaankin hyvät välit lasteni kanssa vaikka se kuinka risoisi toisia. Napanuora ei katkea koskaan.
mitä oikeesti hänelle on tapahtunu , se on mysteeri omaisille ???????
Kiitos myötätunnosta,
hänellä ei ole yhteyksiä sisarruksiinsakkaa, puheväleissä olen viimmeksi ollu yli kaksikymmentä vuotta sitten,
viimenen normaali yhteentörmäys kadulla oli lämminhenkinen, hän oli oikein sympaattisen tuntunen ja ilahtunu,
olisin ostanu hänelle uudet nahka käsineet kun huomasin ettei hänellä ollut käsineitä käsissä,
vaikka oli hieman jo kylmä ilma, hän silloin näytti voivan hyvin ja opiskelut oli kesken,
-- sitten on sattunu jotain ikävää, hänestä tuli hyvin ylimielinen kun yritin ottaa yhteyttä,
muutaman kerran kävin hänen oven takan olisin tervehtiny ja vieny hyviä ihania uutisia,
mutta hän löi oven nokanedessä kiinni,
sen hän teki muutaman kerran sen jälkeenkin osotti hyvin suurta ylimielisyyttä,
en koskaan saanu minkäänlaista puheyhteyttä häneen, en vastausta ainoaankaan viestiin tai puheluun,
mitä on tapahtunu,
jotenki on tullu epäily onko hän edes elossa,
onko joku ottanu hänen identtitteettinsä, joku esiintyy hänenä, siksi ei puhu eikä ota yhteyksiä omaisiinsa, tuntisin varmasti jos oman lapseni näkisin läheltä ja kuulisin hänen äänensä, ääni paljastaa jo sinäänsä onko hän oma jälkeläinen,
en tuntisi häntä enää ulkonäön perusteella vaikka vastaan tulisi,
voiko kenekää jälkeläinen käyttäytyä oikeesti näin julmasti,
oma aikuinen "lapseni " tietää aivan varmasti kuinka olen häntä rakastanu täydellä sydämellä silloin kun hän oli kotona ja oli vielä koululainen,
"kipu sydämessä"
Osta muki jossa on hänen nimensä.
Kunnon muki lohduttaa aina pientäkin kulkijaa.
Silloinkin, kun mitään muuta ei enää ole tehtävissä.
MInä tiedän, olen jo 64V. vanha.
itkuisesti
H.
Sulla hunksi on se vaikeus et tapas kirjottaa aiheuttaa jatkuvasti sekaannusta,nytkään ei tierä miten juttuus suhtautuis.
Suhtaurun vakavast tälläkertaa, olin äsken polkemassa tuol likan entises huonees ja siin pöyrällä on vieläkin hiusharja ja siinä tukkalenkki.
Ei muuta mut nekin tuo ajatuksia mieleen.
"koti-kiusattu"
"Silloinkin, kun mitään muuta ei enää ole tehtävissä."
Olkoon tuo lause taika-lause kommnttini arvoituksellisuuteen.
Myönnän kyllä, että monesti tulee tehtyä kommentti täydellisen kyllästymisen
vaiheessa.
Melkein vuosi on kulunut valituksessa ja voivottelussa.
Koko ajan tunkee mieleen kauhea ajatus:
Yritetäänkä 60 väkisin ajaa muottiin, joka ei enää kuulu tämän-päivän ihmiselle.
Uskotellen että silloin "vanhukset" kirjoittavat/lukevat ahkerasti, kuten
aikoinaan Nyyrikkiin ja Perjantaihin.
En suostu mokomaan näyttelemiseen.
Suruni minullakin on, mutta ne ovat minun.
Fiksu aloitus sinänsä, minäkin sorruin kommentoimaan.
H.
Maailman paras äiti lukee kesämökin keittiön seinällä ; )
Tuli meileen, että, jos hänen elämäänsä on tullut jotakin sellaista, että hän häpeää ja siksi torjuu läheiset.
Ikäänkuin hän piiloutuisi ylimielisyyden taa.
Onko sisaruksista kukaan yrittänyt ottaa yhteyttä, olisiko joku heistä ollut läheisempi, että voisi yrittää.
Tämmöisiä ajatuksia heräsi.
Nuorin on ottanu yhteyttä, yhdenkerran saanukki yhteyden, mutta toistakertaa ei hänkää,
muut ei haluakkaa yhteyttä hänen,
se koskee suuresti myös minun sydämeen,
jokin on menny kasvatuksessa pahasti pieleen,
aikoinaan kun olin aivan maassa, menin terapiaan, siellä ilmeni sana sisarkateus, olin hyvin hyvin hämmästyny,
itselläni on paljon enemmän sisaruksi / veljeksiä eikä meidän kesken ole ollu koskaan kateutta ei edes perinnön-jakotilanteessa,
kaikki sai tasan samanverran,
omista sisarruksistani on ollu valtavasti tukea ja hyötyä elämäni aikana,
samaa ei voi sanoa omista lapsistani, he pitävät keskenään hyvin vähän yhteyksiä,
onko nykymaailma jotenki muuttunu,
itse olen sodan jälkeen syntyny, niitä suuria ikäluokkia, silloin yhteisöllisyys oli kyläkunnittain suurta toistensa auttamista,
nykyään maallaki kuulemma ihmiset eivät pidä yhteyttä kuten silloin ennen,
puhumattakaa kaupungeissa,
elämä tietenki on voinu olla rankaa hänen kohdallaan, jotain pahaa on sattunu hänelle,
sen kuitenki tiedän kaukaisempien sukulaisten kautta, että hän on kunnon kansalainen, voi olla paljoki opiskellu käytöksestä päätellen, ( hän on laudattur ylioppila )
näin olen joltaki kuullu,
mutta oma arvio on että hänellä täytyy olla huono itsetunto koska eristäytyy täysin omista vanhemmistaan ja sisarruksistaan,
hänen sisrruksetki on korkeasti kouluttautuneita,
me vanhemmat olemme ruohonjuuri tasoisia sen ajan ihmisiä,
( työelämää molemmilla noin neljäkymmentä vuotta takana )
- toisaaltaan elämä menee menojaan jälkeläisistä on luovuttava lopullisesti,
onhan vanha sanonta " lapset on laina vain "
nyky vanhukset ei kuulu enään nuorempien perheeseen,
meidät aikanaan eristetään johonki vanhusten taloon
tai jos kuolemme sitäennen kun tulemme avuttomaan tilaan itse.
kiitän suuresti kaikkia myötäelämisestä,
näin yksin ollessa on ollu helpotus kirjoitaa kipeitä tuntemuksiaan,
vaikka sydän verta vuotaaki.
tämä on minun kohtaloni ja elämäni,
( olen särkyny saviruukku ) luoja korjaa sen siellä jossaki sitten aikanaan.
särkyy elämän taisteluissa, eilämä on monesti kantapäänkautta oppimista ja anteeksipyyntöjä,
https://www.youtube.com/watch?v=9we_6pSdz-Y
Olen omille lapsilleni maailman paras äiti. Silti en voi varjella heitä kaikilta elämän pahuuksilta mitä eteen voi tulla vaikka niin kovasti haluaisin. Kuitenkin olen kallio johon voi turvata silloin kun maailma tarjoaa eteen vastoinkäymisiä.Ja he tietävät sen.
Ei oo yhtään kunniamerkkiä lasten kasvatuksesta ja ruokkimisesta ja elämään valmistamisesta.
Tairan olla huono kun ei oo ulkosia tunnusmerkkejä.
Eikö sinullakaan ole edes mukia, josta voisit kunniamaininnan lukea kahvia hörppiessäsi, ei ole minullakaan. Kai me sit ollaan huonoja.
Tervetuloa kerhoon ,ystäväni.
Nyt aion mennä kuntopyörän selkään kun taivas itkee piikkiössä.
Päiväl saan mieluisan vieraan kylään, ollaan vaan kaikki sankareita ,oma sisin kertoo kyllä koska työt on tehty.
Sinäkin teet raskasta ja kullanarvosta työtä, voimia sulle .
Omituisten vanhempien kerho, sinä poljet pyörääsi, minä lepään, aamulla oli kuumetta 39 pykälää.
Onneksi tauti iski vasta kun helsinkiläiset lähtivät kotiin.
Sankarillista Itsenäisyyspäivää meille.
Paras kunniamerkki on se jonka vain sinä ja lapsesi väleissänne tiedäte. Siihen ei kuppeja eikä renikloita tarvitse.
Kyllä siihen kuppejakin tarvitaan. Ja paljon kaikenlaista muuta. En vaan muista, kuinka paljon sillä kertaa jouduin maksamaan. Luultavasti moninkertaisen kupin hinnan. Ei minua yleensä turhaan kukaan kehu, ainakaan lapseni murrosikäisinä. Aina siinä oli joku taka-ajatus. Totuinkin joka kehumisesta kysymään; riittääkö viisikymppiä vai miten isosta rahasta on kysymys.
On romuska iskenyt
karjalan neitoon
Alle peiton on tiensä viennyt
kehonsa saanut kuntoon
heikkoon.
Ehkäpä jaksat illalla kurkkia
näkyykö linnassa vara urkkia
ainkin lumoudut pukujen loistoon
jaksat taas nousta uuden päivän taistoon
Hunajaa ja halauksia hoitajaltas muistat vaatia
Äidin ja lapsen rakkauden hinta ei ole mikään esine eikä se myöskään ole rahasta kiinni.
Rakkauteen sisältyy paljon. En ole sanonutkaan, että se olisi esineestä tai rahasta kiinni, mutta nekin saa sisältymään siihen.
"Kyllä siihen kuppejakin tarvitaan"
Sanoit noin ja vastasin siihen edelleenkän rakkauteen ei esineitä tarvita sitä tuntee ilman kuppejakin ja muita renikoita. Muu elämä on erikseen.
Voi kun ymmärtäisit, miten paljon muutakin äidin ja lasten väliseen rakkauteen sisältyy kuin kuppeja ja rahaa. Miten niin; "muu elämä on erikseen?" Miten sinä laitat elämän ja rakkauden erikseen? Rakkauteen sisältyy elämä kaikkine kuppeineen ja rahoineen...
Minusta äidin ja lpsen väliseen rakkauteen ei iity kuopit tai kiopot ja renikat. Rakkaus onoli kippoja tai kuppeja tai rahaa tai ei.
Siis rakkaus on vaikka elämä menis miten, kupeitta tai ilman.Ainoa pyyteetön rakkaus.
Pitääkö sinulle siteerata Herran sanaa, että ymmärrät. "Rakkaus ilman tekoja on kuollut", sanoo Herran.
e.sp (lähes pappi).
Laitoit taas nuo kupit ja rahan rakkauteni ehdoksi, vaikka jo aikaisemmin kirjoitin; "En ole sanonutkaan, että se olisi esineestä tai rahasta kiinni, mutta nekin saa sisältymään siihen." Kauanko jäkätetään? Jäikö pännimään, että minulla on "maailman paras äiti" -muki?
Jos rakastat, niin et sinä pysty erittelemään, että nyt en tällä hetkellä rakasta vaan tämä on "muuta elämää erikseen". Kaikki, mitä olen heidän hyväkseen tehnyt ja teen, niin se on rakkaudesta heihin, joka ikinen lantti ja teko, minkä olen lapsiini satsannut. Samoin kaikki, mitä olen heiltä saanut, pikku käsin piirretyt kortit, taskurahoilla ostetut mukit ja kauhat. Kyllä nekin on rakkaudesta äitiin (pienen taka-ajatuksen kanssa tosin sitten murrosiässä), eikä "muuta elämää erikseen".
Tai turha minun on sinulle yrittää selittää, kun en osaa asettua sinun ajatuksenjuoksuusi.
Voivoi siivoojaparka.
En puhu sinusta vaan minusta :). Ja omasta suhteesta ja rakkaudestani omiin lapsiini. Sillehän ei voi mitään jos sinulla on eri, niin pitänee ollakin, jokaisella omansa. Minusta demeter kirjoitti hyvin, rakkaus on kipu sydämmessä, sen jokainen äiti tietänee. Sun kippojas ja kappojas tai muita renikoita en tässä kohden ymmärrä en, mut liekkö sillä väliäkään.Rakkaus on tunne, ei kuppi kippo eikä renikka. Rakkauteen ei tarvita niitä.
Sää alat puhumaan vähän tympeesti jäkätyksestä sun muusta, Siksi jätän tän aiheen nyt tähän.
Lasten kasvattamisessa kun tarvitaan muutakin kuin kipristellä kipu sydämessä ja kaiken sen tekee rakkaudesta lapsiinsa.
Erimielisyyksiä on ollut lasten kanssa.
Ne on kuitenkin unohtuneet. He ovat tienneet että olen aina vastoinkäymisissä vankkumattomasti tukena ja turvana. Rakkauttani eivät ole epäilleet vaikka en turhiin oikkuihin ole mennyt mukaan enkä avustanut rahallisesti muuten kuin tosi tarpeessa. Nyt pärjäävät ammatissaan ja taloudellisesti hyvin. Olen saanut heiltä paljon, ulkomaanmatkoja ja monenlaisia lahjoja. Iso taulu tv viimeksi.
Monesti on tullut mieleen monta asiaa jonka olisi voinut tehdä paremmin lasten kanssa. Mielestäni rakkaus on ensimmäisellä sijalla, kun sitä on niin vaikeudet voitetaan.
Kun en ole äiti enkä isä, jää yksi kisa kisaamatta.
Painikaa vain vaikka vapaapainia itsenne kesken.
Olemme toinen toistamme auttaneet, mutta kaverilla oli tyynyliinat "paras isoisä ja paras isoäiti" ja pisti sydämeen, kun en lapsilleni osannut ehjää kotia järjestää! Aina on jotain vinksallaan!
Hyvää Itsenäisyyspäivää meille kaikille kuitenkin!
Kaunein muki-kilpailu?
Eihän 64V. uusio-sinkku muuhun voi osallistua.
Kakarat ovat jo huitsin Nevadassa.
Osaaks te tehdä Elvis-rasviksen?
Onks teillä enää tukkaakaa?
Häh..häh,hä,hä,hää...
Jos ihme tapahtuisi, olisin kauhu-isukki.
Partnerin mielestä siis.
Lapsen mielestä mitä ihanin kummajainen ja örkki.
Minun mukini on täynnä Disneyn Fantasia-elo-kuvaa.
Pää-henkilönä iloinen Mikki Hiiri.
Tietysti joku saa tuosta mielle-yhtymän...
Anti tulla vaan, pasha-mutsit ja pasha-fatsit.
Taatanan tympeet kalkkikset.
H.
Nii si hiddo vieköön on vieläkin, totisesti. Isukki on isukki olkoon minkälainen örkki ja punakuono tahansa. Äidin Hilkka kutreilta keikahtaa heppoisemmin.
Lähetän lämpimän ajatuksen aloittajalle. Tänään varmaan tuska on suurimpana möykkynä rinnassasi kun ansioituneita äitejä ja isiä mitalisoidaan.
Kysymykseesi vastaan, että omaa hyvyyttään on vaikea mitata millään mitalla, joku reikä on aina mittakauhassa eli jotain olis aina voinut tehdä paremmin.
mollis
kiitos,
voin vain todeta ,
ihminen on vajaa vaikka kuinka rakastaisi sisimmässään lapsiaan,
Ehkä et olekaan epäonnistunut kasvatuksessa, vaan olet osannut kasvattaa hänestä itsenäisen aikuisen. Aikuinenhan hänen täytyy olla, jos sinä olet 60 .
Minulla oli yksi setä, joka ei ollut missään tekemisissä sisarustensa kanssa vuosikymmeniin. Etsittiin aikuisena hänet esiin, kun alkoi kiinnostamaan mikä hän on miehiään. Ei hänellä mitään ollut sukua vastaan, mutta halusi vain elää omaa elämäänsä.
ent. siivoojaparka ,
suurkiitos lohduttavista sanoista,
enää en tiedä rakastanko vai vihaanko häntä, niin suuri on suru.
Kuulemma intiaanikielessä sana "rakkaus" tarkoittaa samaa kuin "kipu sydämessä" ja uskon, että aika monet vanhemmat ovat tulleet myös satutetuiksi rakastaessaan lastaan, kuka enemmän, kuka vähemmän.
Kun itsestään on paha todistaa, jätän arvioimatta, olenko ollut "hyvä äiti", vaikka minullakin on muki siitä todisteena..))
Suurta riittämättömyyttä olen ainakin tuntenut, etenkin siinä vaiheessa, kun pojat rakensivat identiteettiään miehinä,
eikä isäsuhde tukenut sitä juurikaan.
Aloittajalle ei ole mitään neuvoa. Joskus, jotakuta elämä kohtelee rankimman jälkeen, eikä siitä tule itseään syyttää.
Sattui vain huono kortti käteen. Voimia sinulle
Eihän sitä tiedä, vaikka tilanne joskus muuttuisi, ja jos ymmärsin oikein, ovesi on edelleen auki, sinun sydämesi ei ole kylmennyt. Se on iso asia hänelle ja sinulle.
Lämpimiä ajatuksia aloittajalle.
Lapsi on sellainen "yllätysmuna", ettei etukäteen voi tietää, mitä tuo tullessaan. Lapsella on oma luonteensa ja kaikki hänen kohtaamansa ihmiset ja tapahtumat vaikuttavat myös.
En tiedä, uskaltaisinko yhtään lasta ottaa vastaan, kun asiaa ajattelen nyt jälkiviisaana.
Facessa yhdellä lapsistani (aviossa ja perheellinen) on profiilikuvassa "TAHDON" ja kun sen ensi kerran huomasin, niin ekana tuli mieleen, että mitä se nyt tahtoo ja että toivoo varpisti mun osallistuvan maksumiehenä ja olin jo aikeissa mennä hakemaan pankin tunnuslukutaulukkoa :)
Toinen (aikuinen) lapseni laittoi mulle eilen viestin "rauhotu nyt, oon sanonu n. 534534053485345 kertaa että lopeta", kun huolehdin ja kyselin asioistaan. ehkä neljännen tai... viidennen kerran :D
Eikä mukia ole antaneet mullekaan, jossa kehuisivat hyvyyttäni.
Teippirullaani aikoinaan kirjoittivat omistajaksi "Äiti tomera".
Mä en kertakaikkiaan tiedä omasta vanhemmuudesta, ja vaikka nyt olisi kaikki hyvin, ehdin möhliä sen vielä tuhat kertaa.
Entäs jos ei ole sinun vika ettei hän pidä yhteyttä? Jos hän pyysyykin poissa siksi että hän häpeää itseään? Jos minä olisin sinun kengissä, etsisin hänet käsiini. Ajattele miltä häneltä tuntuu kun sinua ei enää ole, kun hän ei enää voi tehdä mitään. Tai miltä sinusta tuntuisi jos joku päivä olisi liian myöhäistä. Mutta mun onkin helppo sanoa näin, kun en tunne koko tarinaa :) se oli vain ehdotus. Teet kuitenkin niin kuin itse parhaaksi näet.
Ruttaus sinne..
Mä luulen että olen ollut kohtalaisen hyvä äiti mutta aivan surkea isänä.
Mulla lukee kans maailman paras äiti ja I ove you ja sen sellasta mukeissa ja luulen kyllä että ei se ole pelkkää sanahelinää.
Aloittajalle:
Me vanhemmat usein kannamme turhaa syyllisyyttä muka tekemistämme virheistä lastemme kasvatuksessa ja kuitenkin lapsemme kasvavat ja oppivat asiota suuresti kodin vaikutuksen ulkopuolella. Ks. "mitä tekisit toisin"-ketjua. Kaikkein parhaimmat ja kultaisimmat vanhemmat voivat kasvattaa lapsia jotka eivät hyväksy heidän arvomaailmaansa ja jotka erkautuvat vanhemmista. Surullista ja sydäntäsärkevää, mutta aika tavallista.
Jos olisin saanut ne kaksi mitkä oli tulossa,olisin luultavasti ollut "kaveriäiti".
Perusteluina sisarusten lapset joille olen isomummi/isotäti/varamummi ja kamu tilanteen mukaan.
En usko että olisin ollut mitenkään lälly äiti tiukkine rajoineen.Lähellä mutta tarvittaessa etäällä antaen heidän kasvaa itsenäiseksi ihan itse.
Ja en osaa edes olla kade niille joilla on lapsia,minulla on vastaavasti ollut paljon muuta elämää täyttämään ne aukot.Piti vaan kääntää lehteä ja hyväksyä tilanne,silloin aikoinaan.
Aikuisilta lapsiltamme saamamme tunnustus.
Perheen perustamisvaiheessa meille kerrottiin, että heidän mielestään heidän lapsuutensa aikainen elämä kaikkine järjestelyineen oli paras ajateltavissa oleva..
Hyvyydestä ei ollut mitään puhetta. Millä sitä voisi mitatakaan?
Vaikea oli laskea irti, tyttären oli se rempaisu tehtävä. Hän vain ilmoitti tulevansa
toimeen ilman minuakin, näytti myös sen. Siitä lähtien olemme olleet kaksi aikuista ihmistä, emmekä raportoi elämäämme toisillemme kaikenaikaa.
Hänellä on mies, ystävät ja työ. Minulla omat ympyräni.
Sitä millainen äiti olen ollut, en tiedä, ehkä sellainen äitinä kun ihmisenäkin.
Tytär on sanonut, että hänellä on ollut hyvä lapsuus. Kahdestaan elettiin ja muistan
että meidän kodissa oli hyvä tunnelma, harrastettiin molemmat, kaikenlaista.
Hän hevosia ja minä liikuntaa, reippaita naisia oltiin ja toisiamme kehuttiin.
Ylihuolehtivaisuus on ollut minunkin vikani, silloin antaa viestin ettei oikein luota,
se ei ole hyvä, en vain tiennyt mihin se raja piti vetää. Tytär opiskeli kauan ja oli
siksikin kodista riippuvaisempi, se häiritsi häntä. Se on nyt sitten ohi, se aika.
Yksi on poika, jolla 4lasta.
Kaikkien kanssa ihan normaalit välit.
Miniä on naisista paras ystäväni.
Meillä on tapana jutella kaikenlaisia asioita.
Kerran poika tokaisi minulle. ´´Mitä sinä sille aina kaikki puhut, MiNä olen sun lapses.´´
Kaikki äidit tarkottaa parasta lapsilleen, äiditki on peroonallisuuksia, äideissä on myös eri lahjakkuuksia,
lähtöisin perityistä geeneitsä myös suurelta osin omasta lapsuuden kokemuksistaan,
-- opiskeltu tieto auttaa valatavsti äidin rakkauden tunteen lisäksi,
mielestäni kenekää äidin tai isän ei tarvi eikä pidä tuntea hunoa omaa tuntoa, vaikka tämä tuntuu sananhelinältä, sillä jokatapauksessa olemme vain ihmisiä, sillä kaikissa on hyvät ja huonot luonteenpiirteensä ,
siis olkaamme vain ihmisiä, antakaamme anteeksi itsellemme tekemämme virhe,
vaikka se joskus tuntuu vaikealta,
erikoisesti antakaamme anteeksi jälkeläistemme heidän tekemät virheet sillä hekin ovat vain ihmisiä, meidän jälkeläisiä,
omat lapset ja lasten lapset on parasta maailmassa kaikesta huolimatta.
Ei minua ole kyllä moitittukaan, joten oletan olleeni tarpeeksi ainakin,- merkkejä eikä prenikoita kukaan ole kyllä jaellut, mutta eikös ne yleensä ole menneet isojen perheitten äideille ja joskus nykyään jo isillekin.
Ai niin, Sinulle aloittaja, voitavansa kun on tehnyt, ei muuta voi. Tietysti jos haluat etsiä virkavallan kanssa lastasi, sekin on kai mahdollista...
P.s. ihmisen on pakko elää virheittensäkin kanssa, pitää vain armahtaa itsensä...voimia ja toivoa odottaa Sinulle toivon.
..mutta vielä lisään, itse en ehkä jaksaisi tilannettasi, etsisin lastani kissojen ja koirien kanssa kunnes löytäisin...
En ole isä enkä äiti.
Jos olisin, olisi surullista miettiä, minkälainen olisin.
Lapsetkin kun ovat kaikki erilaisia.
Onko häntä käytetty seksuaalisesti hyväksi lapsena? Joku jonka sinä tunnet. Joku, jota vastaan sinä et ole häntä puolustanut.
joskus hyvin tuskallista.
" osallinen "
kenelle osotit kysymyksen,
vastaan silti oman käsityksen,
kun en tiedä kenelle osotit kysymyksen, olen ulkona kuin lumiukko, tiedän vain sen että joissaki perheessä on ollu väkivaltaa,
josta lapset ei ole koskaan puhuttu kenellekkää, on jopa salattu omalta äidiltä tapahtumia.
äiti on ollu työelämässä, siis paljon pois kotoa,
Mielestäni ihminen ei voi tehdä kuin oman parhaansa. Oman parhaani olen tehnyt. Tiedän, että joitakin asioita tekisin nyt toisin, mutta en märehdi sitä, koska sille ei enää mitään voi.
Puhuin lasteni kanssa taannoin omasta lapsuudestani, joka oli kaikkea muuta kuin auvoinen. Minulla on sisaruksia, jotka rypevät noissa menneissä ja jopa kohtelevat omia lapsiaan samalla tavalla kuin meitä kohdeltiin. Sanoin lapsilleni, että riippumatta siitä, mitä me vanhemmat olemme heidän mielestään tehneet väärin, he näkevät minusta ja sisaruksistani, että he voivat itse valita, miten he omaa elämäänsä elävät.
Jos lapseni valitsevat olla olematta tekemisissä minun tai meidän kanssamme, kunnioitan heidän valintaansa. Toivon, että jos he oikeasti eivät halua olla kanssamme tekemisissä, he eivät sitten ole. Haluan, että he kävisivät luonamme ja soittelisivat meille vain siksi, että haluavat tehdä niin. Minulle kamalinta olisi ajatus siitä, etteivät he haluaisi käydä luonamme, mutta velvollisuudesta tulisivat.
omaa lapsuuttani mietin, ei omat vanhempanikaa malliesimerkkejä olleet,
jossakivaiheessa huomasin, minä olen aivan oma yksilö, en kuin he ,
minä olen aivan oma jumalan luoma luomus, oma itteni,
siis aivan erillinen ihminen, joka voi muodostaa omasta elämästään paremman ja niin hyvän kuin ikinä pystyy,
omilta jälkeläisiltäni ole toivonu samaa, että he huomaisivat olevansa omia yksiöitä,
ei tekisi samoja virheitä kuin itse olen tehny,
en tiedä kuinka he on onnistuneet vältämään samat virheet,
Rakastanu olen heitä ylikaiken,
mutta nokille on tullu monet kerrat jotta yksin saan kuolla yksinäisyyteeni