Osoitan kysymykseni pelkästään Vanhoillislestaadiolaisille:
Olen itse vanhoillislestaadiolaisen kodin kasvatti, mutta EN ole itse ollut VL noin 15 vuoteen. Muut sisarukseni 7 kpl ovat säilyneet perheineen Vanhoillislietaadiolaisina ja heidän kanssaan minulla on erittäin lämpimät välit. En ole koskaan kuullut mitään painostusta ym vastaavaa.
Olen järkytyksekseni seurannut jonkin aikaa teitä rienaavaa keskustelua( käsittääkseni kuitenkin aika pienen piirin harjoittamaa)ja mielestäni en voi allekirjoittaa teitä vastaan osoitettuja väitteitä. Tuntuu erittäin pahalta lukea väitteitä, jotka omasta mielestäni ovat jotenkin suunnattoman tarkoitushakuista propagandaa, asioita omasta mielestäni vääristellään aika rankastikin. Siksi olenkin aika aktiivisesti puolustellut teitä, koska koen sen jotenkin oikeaksi.
KYSYMYS kuuluukin. Mitä mieltä te vanhoillislestaadiolaiset olette puolustuskirjoittelustani? Miten koette asian? Mikäli koette, että teitä puolustelevasta kirjiottelustani on vain haittaa, niin sanokaa se. En missään tapauksessa halua aiheuttaa teille mitään harmia.
Kirjoituksiani on jo ehditty vääristelläkin, ja ne on leimattu Vanhoillislestaadiolaisten kirjoittamiksi.
Itse kirjoitan näitä puolustuskirjiotteluja vain, koska koen solvaukset jotenkin niin väärinä ja teitä pahentavina. Teidät esitetään hyvin pahassa valossa, ja tiedän/luulen, että näin ei todellakaan ole.
Taidan olla ainoa, joka provoituu Vanhoillislestaadiolaisia kohtaan harjoittamasta propagandasta, mutta mikä "huvittavinta" olen itse liikkeen ulkopuolella.
ps. Hyvää Syksynjatkoa teille ja älkää välittäkö pilkasta. Tiedän, että ette ole todellakaan mitään pahoja, ja olette uskossa omasta vapaasta tahdostanne. Koittakaa jaksaa kilvoitella.

Vastaukset 5
Vanhimmat
että joku uskaltaa seistä suorana.
Kyllä se tuntuu ihan hyvältä että et itse ole pilkkaajien puolella. Se kannustaa...
Ja ehkä muutkin uskaltaa paremmin sanoa kantansa nyt kun ei tarvi olla yksin. Siis terveellistä kannanottoa asioihin kaipaan täällä.
Epäilemättä tulee mieleen että nuo pahimmat häiriköt kuten Torfinn Melperi jne taitavat olla paljon lähempänä s****naa kuin se "vl-harhaoppi" jota he toitottavat :)
Kyllä monet vl-harhaopit vaikuttavat saatanan työltä.
On hyvä, että olet kirjoittamassa tänne puolustuspuheenvuorojasi, koska sinulla on oikea käsitys asioista ja tunnet meitä ihan tavallisia veeälliä.
Missään tapauksessa kirjoituksistasi ei ole haittaa - päinvastoin. Toki me muutkin olemme huomanneet, että sinut on tehty valehtelijaksi. Älä siitä kuitenkaan lannistu. Sinua tarvitan tällä palstalla kertomaan asian oikeasta laidasta.
Kerroit, että olet ollut uskomassa nuorempana. Uskon, että Taivaan Isä käyttää sinua tällä palstalla ja on samalla kutsumassa sinua takaisin kotiin, josta olet lähtenyt. Olet antanut ymmärtää - näin olen ainakin lukenut rivien välistä - että sinulla on ikävä takaisin.
Hyvää jatkoa sinulle ja kiitos kirjoituksistasi.
Tottakai olemme erittäin iloisia, että meille löytyy puolestapuhujia. On peräti harvinaista, että joku "ulkopuolinen" näkee tämän uskonyhteisön noin objektiivisessa valossa.
Asia, mitä minä haluaisin tuoda esille kuuluu, että meillä on tässä uskossa hyvä olla. Ei tämä ole ahdistava, ei täällä pakoteta mihinkään, ei aivopestä ja tänne on kaikille ovet avoinna, myös ulospäin (mitä mahdollisuutta emme toivo kenenkään käyttävän).