Aloita piirtämällä kasvojen muoto ja sitten jatkat
- tukan muoto
- kaulan sijoittumien pään muotoon
- korvien sijoittuminen pään ja tukan muotoon ja niiden muoto, jos näkyvät
- kulmakarvat ja niiden sijoittuminen
- nenän muoto
- suun muoto ja sijoitus nenänpään ja leuan väliin ja suun viiva / jos suu on auki niin se on hankalampi juttu joten valitse alkajaisiksi malleja suu kiinni
- silmät kykysi mukaan
That is it. Tuliko valmista? Eiks ollut kamalan helppoa? Kauan meni aikaa? Minkälaiselle paperille piirsit?
- tukan muoto
- kaulan sijoittumien pään muotoon
- korvien sijoittuminen pään ja tukan muotoon ja niiden muoto, jos näkyvät
- kulmakarvat ja niiden sijoittuminen
- nenän muoto
- suun muoto ja sijoitus nenänpään ja leuan väliin ja suun viiva / jos suu on auki niin se on hankalampi juttu joten valitse alkajaisiksi malleja suu kiinni
- silmät kykysi mukaan
That is it. Tuliko valmista? Eiks ollut kamalan helppoa? Kauan meni aikaa? Minkälaiselle paperille piirsit?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ja tämä liittyy kirjailijan työhön millä tavalla? Kirjailija piirtää lukijan tajuntaan sanojen merkityksillä.
Piirrät muotokuvia ihmisistä, joita sitten kuvaat sanallisesti. Selväähän se oli - jollakin on vaan jäänyt joku pointti tai pointit mainitsematta.
Eihän se näin mene. Kuka kirjoittaa jotkut toimivammat ohjeet? Mun mielestä kandee alkaa nenästä ja suusta. Sitten kasvojen muoto, tukan muoto jne. Miten piirretään hyvä nenä?
Kuinka moniin huonosti kirjoitettuihin tai täysin tyhjänpäiväisiin tai liian hankaliin ohjeisiin milloin mistäkin olette törmänneet? Sitten toisista asioista taas puuttuu ohjeet kokonaan esimerkiksi jostakin musalaitteista. Kuka voi luulla, että niitä ei muka tarvittaisi ollenkaan?
Ei kaunokirjallisuudessa kuvailla henkilöhahmon ulkonäköä noin yksityiskohtaisesti. Esim. se, kuinka korvat sijoittuvat pään ja "tukan muotoon" sekä niiden muoto, jos ne näkyvät, on täysin turhaa tietoa. Paitsi jos ihmishahmolla on vaikkapa aasinkorvat niin kuin klassikkosadun prinssillä.
Aloittajan mainitsemista ominaisuuksista kuvailisin vain korkeintaan hiusten väriä, nenää / suuta sekä silmiä. Monissa kertomuksissani en kuvaa ulkonäköä lainkaan.
Joskus on niin, että kerron henkilöhahmosta vain sukupuolen. Muu jää lukijan kuvittelukyvyn varaan.
Hänen hiuksensa olivat kuin ukkospilvi, raskaat juuresta ja ylös kohoten vain kevyenä usvana, uhkaavaa peruskallion muotoa kaulan ja pään yhtymässä, vahva leuka kiertyen pienille poimuille, jotka muistuttavat enemmän iästä kuin tuoreista asioista tai vilahtavasta eilisestä. Korvathan olivat tietysti tarkat, ne ryöpsähtivät ulos kallosta tunnustelevina aistieliminä, eivät ne empineet, imivät vain kaiken. Hänellä oli poikkeuksellisen vähän karvoitusta kehossaan, siis hiuksia lukuunottamatta, näkyvimmin ilmeni naamakarvoituksen puute: Häneen oli vaikea luottaa, koska kulmakarvansa eivät ilmaisseet mielenliikkeitä, hänen kasvonsa olivat kuin autiomaa vailla kieltä ja kutsua. Mutta nenä ja suu salasivat hedelmäisiä aatteita, nenän aisti oli suun kumppani, ja kun hän nuuhki tai suuteli, hän itse asiassa kasvatti hedelmiä suutelemaansa maahan, sinun ihoosi tai minun... Silmät, no, niitä ei voi kuvailla. Hänen silmänsä tulevat liian lähelle, jos jotain kertoisin silmistään, tulisin kertoneeksi liikaa itsestäni, niin kuin läpitunkevat silmät paljastavat kohteestaan kaiken, eikä siitä sovi kertoa heille, jotka eivät tätä alastomuutta kohtaa. Ja sen paperin hävitin, poltin ja unohdin, mihin tulin tämän piirtäneeksi, ei sitä enää, ei ikinä enää. Mutta...