Autotehtaiden

Yksi merkki loistaa poissaolollaan.

http://www.ake.fi/recall
5631
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ylimielinen mersu on muuttanut sen takaisinvientikampanjaksi.
Auton voi viedä takaisin jopa osa osalta, ensin vaikka etuovet, sitten takaovet jne.
Antvat sieltä sitten osa osalta tilalle uutta.

Äänestä

Merkillistä, ettei näy AKE:n tilastossa, Saksassa MB:llä on 2004 aikana neljä turvallisuusperusteista Rückrufea.

Rückrufe und Serviceaktionen 2004

Baujahr Mercedes E-Klasse, SL-Klasse 2002 - 2004
2001 - 2004 SBC-Bremssystem

Äänestä
  • että kun MB kutsui vastuunsa tuntien muutamia uuden sukupolven jarrujärjestelmän omaavaa autoa jälkitarkastukseen Saksassa, niin se nyt pitäisi olla "jossain vikatilastossa" täällä AKE:ssa.

    Muilla merkeillä ei ko systeemiä ole vielä edes keksitty. Mutta maailma tarvitsee esikuvia.

    Se miksi Suomessa ei ole kutsuttu johtuu siitä, että jarrut meidän oloissa ovat huippuluokkaa, mutta esim Saksassa jossa vapaiden nopeuksien baanoilla ajetaan 250 km h:ssa, niin systeemin on toimittava millisekunnin tarkkuudella.

    Äänestä

  • totta sekin kirjoitti:

    että kun MB kutsui vastuunsa tuntien muutamia uuden sukupolven jarrujärjestelmän omaavaa autoa jälkitarkastukseen Saksassa, niin se nyt pitäisi olla "jossain vikatilastossa" täällä AKE:ssa.

    Muilla merkeillä ei ko systeemiä ole vielä edes keksitty. Mutta maailma tarvitsee esikuvia.

    Se miksi Suomessa ei ole kutsuttu johtuu siitä, että jarrut meidän oloissa ovat huippuluokkaa, mutta esim Saksassa jossa vapaiden nopeuksien baanoilla ajetaan 250 km h:ssa, niin systeemin on toimittava millisekunnin tarkkuudella.

    Takaisinkutsu koski maailmanlaajuisesti 680000 kpl E- ja S-sarjan Mercedestä, eli kaikkia vv. 2002-2004 valmistettuja ko. mallisia Mercedeksiä. Ei siis muutamaa !

    Äänestä

  • tarkkuutta, kiitos ! kirjoitti:

    Takaisinkutsu koski maailmanlaajuisesti 680000 kpl E- ja S-sarjan Mercedestä, eli kaikkia vv. 2002-2004 valmistettuja ko. mallisia Mercedeksiä. Ei siis muutamaa !

    Auto Motor und Sport 12.5.2004:

    Mercedes-Rückruf: E- und SL-Klasse mit Bremsproblemen
    Update Wegen möglicher Bremsprobleme ruft Mercedes weltweit rund 680.000 Fahrzeuge der E- und SL-Klasse in die Werkstätten zurück. Bei den Fahrzeugen könnten Mängel am Steuerungssystem der Bremsanlage bestehen.

    Miksi ei näy AKE:n tilastossa ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


takaisinkutsut kirjoitti:

Yksi merkki loistaa poissaolollaan.

http://www.ake.fi/recall

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu