TUHOSIT MINUT!

Elämän makuista elämää, jossa välillä on syljettävä roskia suupielistä. Sitä se on, kun ihmiseksi kasvamisen matkalla kriisi ottaa voimille. Jotkut meistä kasvavat ajallaan eroon teiniydestä ja jotkut vasta vaihdevuosien villityksessä, kumpi on helpompaa, en tiedä. Väittävät sen vesirokonkin sairastamisen menevän sitä helpommalla, mitä nuorempi on eli voisiko tässäkin mennä niin?

Oppia pitäis, kuten tuossa sanotaan. Niellä se katkera kalkki ja päättää, ettei enää koskaan ajaudu samaan tilanteeseen. Kuspäitä niitä riittää, tämä havainto tehtiin jo hamassa nuoruudessa, mutta kuinkas kävikään. Vuosikymmenten liiton jälkeen rakkaasi muuttui kuspäiseksi, kun vanhuuden ja kyvyttömyyden pelko ajoi hänet matkaan, heppi keuli liikaa ja kaikkialla. Ikäistään eronnutta ja yksinäistä kaatui, kuten termi kuuluu. Jokaisen puolesta olen surullinen, mutta myös ihmeissäni jokaisen sokeasta pisteestä.

Olin kriisin puhjettua katkera, hetken. Minustakin olisi pitänyt tulla katkera, mutta miten, kun nämä sokeutuneet ottivat yhteyttä, soittelivat tuntemattomista numeroista, sylkivät ohikulkeissaan kohti ja kiusasivat jokainen sillä tavalla, jonka osasivat parhaiten. Opin paljon katkeroituneista ja kuspäisistä ja päätin, etten tuollaiseksi ainakaan halua tulla.

Ymmärsin, että sen sijaan, että kaadan katkeruuteni syyttömien niskaan, minun tulee itse kasvaa ihmisenä ulos tuosta katkeruudesta. Se ei ole helppoa, jos joutuu omassa elinpiirissään välttelemään arkisia paikkoja, jotta ei aina kohtaisi näitä ihmisiä. Opin, että kun tahto on kova, eikä jää marinoitumaan katkeroliemiin, voi selvityä.

Jokainen meistä vuorollaan virheitä tekee ja vuorollaan hetkeksi katkeroituu, mutta hyvä ihminen kyllä sellaisista selviytyy.

elämän maku kirjoitti:

Elämän makuista elämää, jossa välillä on syljettävä roskia suupielistä. Sitä se on, kun ihmiseksi kasvamisen matkalla kriisi ottaa voimille. Jotkut meistä kasvavat ajallaan eroon teiniydestä ja jotkut vasta vaihdevuosien villityksessä, kumpi on helpompaa, en tiedä. Väittävät sen vesirokonkin sairastamisen menevän sitä helpommalla, mitä nuorempi on eli voisiko tässäkin mennä niin?

Oppia pitäis, kuten tuossa sanotaan. Niellä se katkera kalkki ja päättää, ettei enää koskaan ajaudu samaan tilanteeseen. Kuspäitä niitä riittää, tämä havainto tehtiin jo hamassa nuoruudessa, mutta kuinkas kävikään. Vuosikymmenten liiton jälkeen rakkaasi muuttui kuspäiseksi, kun vanhuuden ja kyvyttömyyden pelko ajoi hänet matkaan, heppi keuli liikaa ja kaikkialla. Ikäistään eronnutta ja yksinäistä kaatui, kuten termi kuuluu. Jokaisen puolesta olen surullinen, mutta myös ihmeissäni jokaisen sokeasta pisteestä.

Olin kriisin puhjettua katkera, hetken. Minustakin olisi pitänyt tulla katkera, mutta miten, kun nämä sokeutuneet ottivat yhteyttä, soittelivat tuntemattomista numeroista, sylkivät ohikulkeissaan kohti ja kiusasivat jokainen sillä tavalla, jonka osasivat parhaiten. Opin paljon katkeroituneista ja kuspäisistä ja päätin, etten tuollaiseksi ainakaan halua tulla.

Ymmärsin, että sen sijaan, että kaadan katkeruuteni syyttömien niskaan, minun tulee itse kasvaa ihmisenä ulos tuosta katkeruudesta. Se ei ole helppoa, jos joutuu omassa elinpiirissään välttelemään arkisia paikkoja, jotta ei aina kohtaisi näitä ihmisiä. Opin, että kun tahto on kova, eikä jää marinoitumaan katkeroliemiin, voi selvityä.

Jokainen meistä vuorollaan virheitä tekee ja vuorollaan hetkeksi katkeroituu, mutta hyvä ihminen kyllä sellaisista selviytyy.

HIENO KIRJOITUS.......... ja osui minuun kuin kirves halkoon >>>> Sain juuri n 10 min sitten fb:ssa vastauksen eräältä katkeruuteen marinoidulta... ja oli hyvä että en vastannut samalla ( vielä katkeroidumalla ) vasta-argumentilla....

Pelastit iltani ja huomisen,,ja jopa tulevaisuuteni,,,,sillä annoit ajattelemisen aihetta..

kiitos.. nimim " elämänmaku "!

elämän maku kirjoitti:

Elämän makuista elämää, jossa välillä on syljettävä roskia suupielistä. Sitä se on, kun ihmiseksi kasvamisen matkalla kriisi ottaa voimille. Jotkut meistä kasvavat ajallaan eroon teiniydestä ja jotkut vasta vaihdevuosien villityksessä, kumpi on helpompaa, en tiedä. Väittävät sen vesirokonkin sairastamisen menevän sitä helpommalla, mitä nuorempi on eli voisiko tässäkin mennä niin?

Oppia pitäis, kuten tuossa sanotaan. Niellä se katkera kalkki ja päättää, ettei enää koskaan ajaudu samaan tilanteeseen. Kuspäitä niitä riittää, tämä havainto tehtiin jo hamassa nuoruudessa, mutta kuinkas kävikään. Vuosikymmenten liiton jälkeen rakkaasi muuttui kuspäiseksi, kun vanhuuden ja kyvyttömyyden pelko ajoi hänet matkaan, heppi keuli liikaa ja kaikkialla. Ikäistään eronnutta ja yksinäistä kaatui, kuten termi kuuluu. Jokaisen puolesta olen surullinen, mutta myös ihmeissäni jokaisen sokeasta pisteestä.

Olin kriisin puhjettua katkera, hetken. Minustakin olisi pitänyt tulla katkera, mutta miten, kun nämä sokeutuneet ottivat yhteyttä, soittelivat tuntemattomista numeroista, sylkivät ohikulkeissaan kohti ja kiusasivat jokainen sillä tavalla, jonka osasivat parhaiten. Opin paljon katkeroituneista ja kuspäisistä ja päätin, etten tuollaiseksi ainakaan halua tulla.

Ymmärsin, että sen sijaan, että kaadan katkeruuteni syyttömien niskaan, minun tulee itse kasvaa ihmisenä ulos tuosta katkeruudesta. Se ei ole helppoa, jos joutuu omassa elinpiirissään välttelemään arkisia paikkoja, jotta ei aina kohtaisi näitä ihmisiä. Opin, että kun tahto on kova, eikä jää marinoitumaan katkeroliemiin, voi selvityä.

Jokainen meistä vuorollaan virheitä tekee ja vuorollaan hetkeksi katkeroituu, mutta hyvä ihminen kyllä sellaisista selviytyy.

Kannattaa iskeä pesäpallomailalla takaisin. Kyllä varmaan muistikin palaa joutuisasti, kun korvat leikataan päästä?

Kannattaakokeilla kirjoitti:

Kannattaa iskeä pesäpallomailalla takaisin. Kyllä varmaan muistikin palaa joutuisasti, kun korvat leikataan päästä?

Juu ja tehdä se niin, ettei jää harmittamaan jälkeenpäin. Tekee jutskan ja unohtaa. Älä jätä asiaa kesken, harmittaa sitten jälkeenpäin. Iske lujaa takaisin, koska olet sen arvoinen.

Olen paljon miettinyt sitä, miten valehtelijat kestävät itseään. Luulisi, että tuntuisi jossain, samoin kuin kiusaajat. Pitää olla aika sairaita ja säälittäviä raukkoja. Samoin koin syyllisyyttä siitä, että pyrin uskomaan ihmisiin ja hyvään. Sitä saa nenilleen aika pahasti. Paras juttu on kuitenkin että voi hyvällä omalla tunnolla katsoa eteenpäin.

Samaa ihmettelen minäkin, miten voi toisella ihmisellä leikkiä niin julmasti..?
Vaikeaa se eteenpäin katsominenkin on..

Käsittämätöntä vaan, että mun täytyy näköjään kaikki oppia sitä hankalinta kautta.. Jotenkin luotin siihen, että kun itse ei valehtele, niin toinenkin puhuu totta..

Asennetta, kyllä se siitä.

Mie lähen eri suuntaan sen kusipää katkeran ihmisen vuoksi......Minuun ei katkeruutta tartuteta.........siinä olen ehdoton.