Mitä järkeä on

kohdistaa noin suuri pettymys ja viha yhteen ihmiseen, että haukkuu sitä päivät pitkät jossain hikisellä nettipalstalla? Mitä ihmiselle tapahtuu, että se jää toiseen niin pahasti kiinni? Eikö niitä tunteita kannattaisi käsitellä niin että pystyy jatkamaan elämää? Jos toisessa on jotain, minkä vuoksi ei voi häntä kuvitella elämäänsä, niin sitten se on niin.
Hassumpaa on, jos toista ei edes kunnolla tunne, mutta silti kaataa kaiken yhden ihmisen niskaan. Miksi yhdelle ihmiselle pitää antaa niin iso merkitys?
Vai onko syy siinä, ettei luule koskaan löytävänsä ketään vastaavaa? Jos niin on, niin sekin asia pitää vaan käsitellä ilman että uhkailee ja vainoaa.
7176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

oliko aloituksesi Heiskaselle? ei täällä tosin ole muita näkynyt uhkailemassa.
kyse kai kiusaamisesta, halutaan saada ihmisen mieli pahaksi, sitä tommoset uhkailijat haluaa, haluaa piinata. saattaa kai tehdäkin jotain pahaa. järjestelmällistä kiusaamista, suunniteltua kiusaamista.

eli ei ole sillä tavalla sekaisin päästään kuin joku tavis joka sekoaa joskus. voi kyllä olla psykopaatti, mutta heidän teot ei mene sekoamisen piikkiin koska ovat sekopäitä jatkuvasti ja normielämässä esittävät tervejärkistä.

Äänestä
  • Selvä asia, että paha pettyminen voi aiheuttaa halua piinata. Onko järkeä piinata jotain, jota rakastaa?

    Äänestä

  • Rrrrrrrr... kirjoitti:

    Selvä asia, että paha pettyminen voi aiheuttaa halua piinata. Onko järkeä piinata jotain, jota rakastaa?

    tuskin on edes pettynyt...

    Äänestä

on teidän elämä tylsää, jos ei muuta pohdittavaa kuin tuo Heiskanen ole...

Äänestä

Tuollaisesta henkilöön kohdistuvasta piinaamisesta, et se haluaakin sairastuttaa ja saada sekaisin 'muka kaipaamansa' henkilön.
Se yksin on hänen tavoitteensa ja siitä hän nauttii.
Aloittaa nätisti ja sitten ahdistaa noilla jutuillaan. Varmasti tuollainen saa palstalla käyvän ja hänen kirjaimeen ja raamiin sopivan henkilön miettimään ja valvomaan ja epäilemään, kuka ja joku läheinenkö näitä vihaviestejä tehtailee ja miksi.
Vielä kun ruokkii uhrinsa epälyä heittämällä peliin hänen tuttujensa nimiä ja tapahtumia, joissa hän käy..
Tuollaisesta voi oikeasti joku seota.

Äänestä
  • Jos ihminen alkaa nettipalstalla yrittämään jonkun ihmisen "saurastuttamista", niin sitten on psyykeen puolella tosi huonosti pullat uunissa. Sääliksi käy.

    Äänestä

  • Rrrrrrr.... kirjoitti:

    Jos ihminen alkaa nettipalstalla yrittämään jonkun ihmisen "saurastuttamista", niin sitten on psyykeen puolella tosi huonosti pullat uunissa. Sääliksi käy.

    Jotkut viihtyy ja heillä on aikaa elää tässä palstojen maailmassa. On toki mielekkäämpää pelata oikeilla ihmisillä, kun pelkillä pikku peleillä. Haasteellisempaa ja hauskempaa.
    Listen mukaan lehtien palstat ja aina voi maustaa lähettämällä vaikka terkkui radiossa. Eikö:))

    Näin voisi kuvitella, kun näitä seurailee.

    Psyyken ja osaamisen puoilella saattaa kiusantekijällä olla kapasiteettia hurjastikin, se on vaan vietävän vinksahtanutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rrrrrrrrr.... kirjoitti:

kohdistaa noin suuri pettymys ja viha yhteen ihmiseen, että haukkuu sitä päivät pitkät jossain hikisellä nettipalstalla? Mitä ihmiselle tapahtuu, että se jää toiseen niin pahasti kiinni? Eikö niitä tunteita kannattaisi käsitellä niin että pystyy jatkamaan elämää? Jos toisessa on jotain, minkä vuoksi ei voi häntä kuvitella elämäänsä, niin sitten se on niin.
Hassumpaa on, jos toista ei edes kunnolla tunne, mutta silti kaataa kaiken yhden ihmisen niskaan. Miksi yhdelle ihmiselle pitää antaa niin iso merkitys?
Vai onko syy siinä, ettei luule koskaan löytävänsä ketään vastaavaa? Jos niin on, niin sekin asia pitää vaan käsitellä ilman että uhkailee ja vainoaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu