Miksi Stalinin seuraaja ei ollut Molotov?

Hänen sisä ja etenkin ulkopoliittinen kokemus oli aivan ylivoimainen muihin nähden, hän oli pätevä ja sopiva. Miksi hänestä ei tullut Stalin seuraajaa?
2136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Molotovin ura lähti laskuun jo Stalinin aikana, mikä indikoi sitä, ettei Stalin enää luottanut Molotovin kykyihin ja/tai persoonaan. Itse asiassa Stalin toi tämän suoraan ilmi, mikä on vahvistettavissa useista lähteistä.

Äänestä

Seuraajaehdokkaat olivat Molotov, Malenkov ja Berija. Berijaa pelkäsivät kaikki. Molotovin suhteen oltiin epävarmoja. Häntä pidettiin virkamiehenä, joka olitottunut noudattamaan käskyjä. Johtajana hän olisi ollut arvoitus. Hän ei myöskään ollut lobannut itselleen tukijoita keskuskomiteassa eikä presidiumissa. Malenkov katsottiin kaikkein vaarattomimmaksi. Hän oli shakkipelin temposiirto väliaikaisratkuisu. Seurasi välivaihe, jonka aikana seuloutui Nikita. Nikita syrjäytettiin huolellisesti valmistellulla manööverillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


En ymmärrä kirjoitti:

Hänen sisä ja etenkin ulkopoliittinen kokemus oli aivan ylivoimainen muihin nähden, hän oli pätevä ja sopiva. Miksi hänestä ei tullut Stalin seuraajaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu