vl taitaa hyväksyä kirkon jättämisen

Selvää tuomiota ei ole tullut kirkon jättäneille vl-kristityille. Heitä taitaa olla vähän, mutta sitäkin merkittävämpi joukko, joka aukaisee tietä uudelle kirkolliselle herätysliikkeelle. Maallistunut lut. kirkko tulee joka tapauksessa muodostumaan entistä voimakkaammin yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi, jolle evankeliumin sanoma on yhä vieraampi. Arvelen, että kohtuullisen lyhyen ajan kuluessa muodostuu kirkko, johon kuuluu jäseniä myös vl-liikkeestä.

Pitää tapahtua jotain todella radikaalia lut. kirkossa, että se voisi säilyä uskovaisten sakramnettiyhteisönä.
15206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

ei hyväksy

Äänestä

Jos VL-liikkeen sisällä pidetään kiinni "PRIKKU" -opista eli siitä, että VL-lauman sisällä kaikki "yhteisessä rakkaudessa" ajattelevat mm. puolueasiat yhteneväisesti (KEPU / Kokoomus), eikö sitä suuremmalla syyllä paljon tärkeämmässä kysymyksessä eli kirkko-kysymyksessä olekin myös niin, että "yhteisessä rakkaudessa" ei voi olla voimassa samanaikaisesti toisilleen vastakkaisia käsityksiä. Siten ev. lut. kirkon nyt jättäneet ja siinä edelleen olevat VL-kristityt eivät missään tapauksessa ole samassa "Jumalan valtakunnassa". Vai onko VL-liike täynnä piispa Karin mainostamaa MONIÄÄNISYYTTÄ.

Äänestä

### Vai onko VL-liike täynnä piispa Karin mainostamaa MONIÄÄNISYYTTÄ. ###

Mitä enemmän yrkällä juttelee nuorien kanssa, niin sitä vakuuttuneemmaksi tulen tästä vanhoillisten moniäänisyydestä!

Äänestä

Ehkä todellinen syy on se, ettei kirkossa pysyminen tai siitä eroaminen ole niin iso asia, että kovasti ketään hetkauttaisi. Voihan sitä olla tai olla olematta, jokainen joutuu joka tapauksessa arkensa pyörittämään ihan itse.

Äänestä

Kirkossa pysyminen tai siitä eroaminen onkin pienempi asia kuin eduskuntapuolue-asia... Haloo! Myöntäkää moniäänisyys jos kerran "prikulleen samalla tavalla" ei ajatellakaan syvästi uskonnollisista asioista VL-liikkeen yhteydessä.

Äänestä

Jos VL-liike on moniääninen orkesteri, joka se onkin: Kuka soittaa 1. viulua (konserttimestari, äänenjohtaja)..... ja kuka on kapellimestari. Viljoko? Hurtti-Erkki vois olla saksofonisti.

Äänestä

En niin moniäänistä seurakuntaa kuin Lahden Seudun Rauhanyhdistys ole koskaan nähnyt. Siellä melkein jokainen on uskonasioista eri mieltä. Menkääpä kuuntelemaan!

Äänestä
  • Onko OM (Mehto siellä)?

    Äänestä

"Selvää tuomiota ei ole tullut kirkon jättäneille vl-kristityille. Heitä taitaa olla vähän"

Vaikea tuomita ihmisiä, joita ei ole.

Äänestä
  • Todista, että kirkosta eronneissa ei ole VL-uskovia.

    Äänestä

Oli vähän eli paljon. Lausunnot ovat olleet aika pyöreitä, kuten "kirkko ei ole vielä päättänyt homoparein avioliitton vihkimisestä..." Tähä tyyliin on keskustelu edennyt. Satavarma on se, että Mäkinen on ekana vihkimässä homoja ja lesboja avioliittoon. Olisko ekaparista toinen peräti piispa? :)

Äänestä

Kyllä pitää asioista olla yksi mielipide. Jos on monta mielipidettä niin mahtuu siihen sekaan vääriä mielipiteitä. Sitten kun on mistä asiasta tahansa yksi mielipide niin se onkin sitten seurakunnan mielepide. Ja seurakunta ei voi olla väärässä.

Äänestä
  • Hah hah. VL-moniäänisyyttä on perinteisesti ollut linjaus Kokoomuksesta ja Kepusta sallittuina puolueina. Ja VL-kansan pitäisi kaikesta ajatella "prikulleen samalla tavalla". Sekö on yksiäänisyyttä, että sallitaan 2 puoluetta? Eikö silloin yhtälailla PS/KD äänestäminen ole ok ilman pelkoa saatanalle heittämisestä. Taisin pudota kärryiltä VL-opeista. Ja miksi korvikset on kielletty kaulakorujen samanaikaisesti ollessa sallitut.

    Äänestä

  • 100000 ihmistä = pitää olla kaikesta samaa mieltä. Onnistuu DDR-tyylisellä valvonta- ja kyttäyskoneistolla sekä ankaralla hoitokokouslinjalla. Halutaanko 1970-luku takaisin yöllisine kuulusteluineen lukittujen ovien takana? Ilmeisesti osa tällä palstalla kirjoittavista haluaa tällaisen komennon takaisin.

    Äänestä

Kumpihan on tärkeämpää noudtaa Jumalan Sanan ilmoitusta, vai ihisen mielipidettä ? Vastauksesta selviää kumpi on ihmiselle rakkaampi.


Apt.5: 27. "Ja he toivat heidät ja asettivat neuvoston eteen. Ja ylimmäinen pappi kuulusteli heitä 28. ja sanoi: "Me olemme kieltämällä kieltäneet teitä opettamasta tähän nimeen; ja katso, te olette täyttäneet Jerusalemin opetuksellanne ja tahdotte saattaa meidän päällemme tuon miehen veren".

29. Mutta Pietari ja muut apostolit vastasivat ja sanoivat: "Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.

30. Meidän isiemme Jumala on herättänyt Jeesuksen, jonka te ripustitte puuhun ja surmasitte. 31. Hänet on Jumala oikealla kädellänsä korottanut Päämieheksi ja Vapahtajaksi, antamaan Israelille parannusta ja syntien anteeksiantamusta. 32. Ja me olemme kaiken tämän todistajat, niin myös Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat." ..

Joh.14:21. "Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle." 22. Juudas, ei se Iskariot, sanoi hänelle: "Herra, mistä syystä sinä aiot ilmoittaa itsesi meille etkä maailmalle?" 23. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. 24. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt. .."

2.Kor.6:11." Suumme on auennut puhumaan teille, korinttolaiset, sydämemme on avartunut. 12. Ei ole teillä ahdasta meidän sydämessämme, mutta ahdas on teidän oma sydämenne. 13. Antakaa verta verrasta - puhun kuin lapsilleni - avartukaa tekin.

14. Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? 15. Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?

16. Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani."

17. Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani 18. ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias"..."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MOT kirjoitti:

Selvää tuomiota ei ole tullut kirkon jättäneille vl-kristityille. Heitä taitaa olla vähän, mutta sitäkin merkittävämpi joukko, joka aukaisee tietä uudelle kirkolliselle herätysliikkeelle. Maallistunut lut. kirkko tulee joka tapauksessa muodostumaan entistä voimakkaammin yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi, jolle evankeliumin sanoma on yhä vieraampi. Arvelen, että kohtuullisen lyhyen ajan kuluessa muodostuu kirkko, johon kuuluu jäseniä myös vl-liikkeestä.

Pitää tapahtua jotain todella radikaalia lut. kirkossa, että se voisi säilyä uskovaisten sakramnettiyhteisönä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu