Eesti viide rühma

Tarvo Vene-Ori

Paneutukaamme maailman eri maiden viiteryhmiin. Viro-palstalla kun ollaan, keskitytään erityisesti Viroon.

Kolmannella maailmalla on perinteisesti tarkoitettu kehitysmaita, kuten Bolivia, Kamboza, tahi Zaire. Toisella maailmalla tarkoitetaan kommunistisia maita, kuten Neuvostoliitto, Tsekkoslovakia, tahi Kiina. Ensimmäisessä maailmassa on rikkaita teollisuusmaita, kuten USA, Ranska, Suomi, jne.

Maaiman ollessa nykyään moninapainen, ja tilanne näin ollen on muuttunut esimerkiksi Meksikon osalta, joka on kohonnut kolmannelta asteelta toiseen sen teollistuttua. IVY-maat, jotka olivat NL:n aikana toisen maailman Neuvostotasavaltoja eivät tänäkään päivänä ole nousseet ensimmäisen maailman hyvinvoivaan joukkoon, vaikka surin osa NL:n satelliittivaltioista niin on tehnyt. Näistä esimerkkinä mainittakoon Unkari, DDR, Tsekki ja Slovakia.

Nykyään vallalla olevan käsityksen mukaan hyvinvointia pitää jakaa tasaisemmin eri maiden välillä, mutta kehityssuunta vaikuttaa kuitenkin menevän tasaisen pahoinvoinnin jakautumiseen entisiin hyvinvoiviin maihin hyvän kuitenkaan saavuttamatta pahoinvoivia maita.

Pureutukaamme nyt Viroon ja sen kehitykseen tässä myllerryksessä. Kun NL hajosi, jäi piskuinen Viro ypöyksin lukuunottamatta Suomea, joka säälistä halusi olla Viron kaveri ja antoi sille suuhunpantavaa ja muuta apua. Myös suomalaiset yksityishenkilöt kävivät Virossa auttamassa Viroa nousemaan synkkyyden alhosta viemällä sinne rahaa ja näin potkien virolaisia yrittämään. Tämä jatkui kunnes NATO ja EU ottivat viron näennäiseen suojelukseensa. Virolaisista tuli ylimielisiä heidän saatuaan yhtäkkiä taskunsa täyteen länsirahaa ilmaiseksi EU:lta ja he pitivät itseään melkein suurvaltana ja amerikkalaisten parhaimpina kavereina NATO:n myötä.

Tästä kaikesta seurauksena oli Viron tuudittautuminen siihen, että kaikki hoidetaan ja maksetaan heille ilmaiseksi. Tulee mieleen vanha viisaus: "Älä anna nälkäiselle kalaa, vaan opeta hänet kalastamaan." Seurauksena voi olla katastrofi. Jos rahahanat tyrehtyvät Suomelta ja EU:lta ja NATO päättääkin jättää Viron oman onnensa varaan kriisin uhatessa. Eräs amerikkalainen kolumnisti käsitteli Viron suhdetta USA:an ja totesi ytimekkäästi: "Viro ottaa enemmän kuin antaa" jne.

18

200

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • karpaatti uraalit

      Kenen mukaan pitää jakaa. Slaavienko? Eikös se roskajoukko ollut sitä asein ottamassa 75 vuotta sitten. Virolaiset antautui sille porukalle vapaaehtoisesti.

      • -allekirjoittanut-

        Mielestäni vapaaehtoisesti, ilman taistelua antautuneilla ei pidä olla sananvaltaa omaan kohtaloonsa. Muuten samaistuu valloittajiin. Slaavivalloittajat saavat pitää sen minkä saavat itselleen.

        Jako on länsimaiden määrittelemä ja se on pätevä ja toimiva.

      • muistan hyvin
        -allekirjoittanut- kirjoitti:

        Mielestäni vapaaehtoisesti, ilman taistelua antautuneilla ei pidä olla sananvaltaa omaan kohtaloonsa. Muuten samaistuu valloittajiin. Slaavivalloittajat saavat pitää sen minkä saavat itselleen.

        Jako on länsimaiden määrittelemä ja se on pätevä ja toimiva.

        Mutta kun nämä samat valloittajat oli vaatimassa sitä viljaa sieltä Amerikasta vielä 80-luvulla. EU on todella projekti jonka, ei edes viitsi puhua siitä. Miksi esimerkiksi Lipponen ja Kohl eivät käskeneet Jeltsiniä, Sobatshakia, Putinia ja Mereä painumaan helvettiin näiden kerjätessä apua "nälkää näkeville" Tallinnalle ja Pietarille. Putin on hyvin tyypillinen itäeurooppalainen joka palkaksi kaikesta avusta kusi Suomen päälle.

    • Aleksi Neukkulainen

      Täytyy todeta seuraavaa:

      Moskovan Tiltu käytti aikansa mediaa propagandan välineenä. Neuvostoliitolle oli silloin Saksa ja sen liittolaiset uhka, mm. Mannerheim.
      http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/moskovan_tiltu_puhuu_11026.html#me...

      Nykyään Venäjälle on uhka Nato ja sen liittolaiset, mm. Baltian maat ja kaikki jotka uhkaavat liittyä esim. Ukraina.
      Nyt mediaa käyttää propagandan välineenä "vene-ori alias Venäjän ruuna".

      Ei tarvitse olla kosmonautti, huomatakaseen yhteyden näiden kahden propagandistin välillä. Onhan näitä tietysti muitakin kuin "ruuna", niinkuin oli aikoinaankin. Niinkuin 75 vuotta sittenkin, suhtautukaamme huumorilla "ruunan" propagandaan. ;D

      • Kalju Kulli

        Itseasiassa Ori tarkoittaa suomeksi orjaa. ;D

      • Aleksi Neukkulainen
        Kalju Kulli kirjoitti:

        Itseasiassa Ori tarkoittaa suomeksi orjaa. ;D

        Taitaa "ruunalta ja kullita" mennä puurot ja vellit sekaisin. Asiasisällöt on pelkkää puppua, suomen kielen sekaan yritetään sotkea väärin kirjoitettuja Virolaisia sanoja. Näinhän se oli myös 75 vuotta sitten Moskovan Tiltun kohdalla.

        Yritä kuitenkin pysyä kokonaan Suomen kielessä tai opettele kirjoittamaan oikein viron kielellä. Jos suurin osa on suomalaisia sanoja, niin loputkin väärin kirjoitetut sanat tulkitsee suomen kieleksi.

        Niinkuin aikaisemminkin olen neuvonut, käy peruskoulu loppuun, vähennä alkoholin käyttöä, palaa takaisin lääkärin määräämiin lääkkeisiin, vähennä itsetyydytystä, lopeta pössyttely, hanki ammatti, lopeta kadehtiminen, mene töihin, näin alkuun. Jos et edellemainittuhin asioihin kykene, niin palaa takaisin Venäjälle. ;D

      • Kalju Kulli
        Aleksi Neukkulainen kirjoitti:

        ;D

    • Rich and poor

      Kehitysmaa vai teollisuusmaa

      Maailmassa on yhä enemmän sellaisia maita, joissa yhteenlasketut tulot ovat suuret ja tietyt maan osat kuten suuret kaupungit ovat korkealle kehittyneitä, jonka vuoksi maat sijoittuisivat teollisuusmaiden joukkoon. Toisaalta niissä on myös niin paljon puutteita inhimillisen kehityksen ja vaurauden jakautumisen suhteen, että ne laskettaisiin niiltä osin kehitysmaihin. Tällaisia maita ovat esimerksiki monet Latinalaisen Amerikan ja Kaakkois-Aasian maat.

      Itä-Euroopan maita on niinikään vaikea sijoittaa samalle linjalle Pohjoismaiden tai Saharan eteläpuoleisen Afrikan kanssa.

      Tunnusomaisia piirteitä kehitysmaille ovat alhainen bruttokansantuote, kansalaisten enemmistön vähäinen varallisuus, puutteellinen koulutustaso, etenkin heikko lukutaito, ja terveydenhuollon pulmat, erityisesti korkea lapsi- ja tautikuolleisuus sekä matala elinajanodote, ja siitä seuraava suuri syntyvyys.

      Käytännössä mikään termi ei ole täysin oikea, koska maat, niiden tulo- ja kehitystaso sekä erilaisten tuotteiden ja ihmisten virrat maapallolla muuttuvat jatkuvasti.
      http://www.nationsonline.org/oneworld/countries-classification.htm
      .

      • en kunnioita

        Itä-Euroopan maat ovat täysin riippuvaisia Ranskan ja Saksan antamista namuista. Onneksi Saksa ikääntyy, Ranska menee vararikkoon ja Britannia lähtee EU:sta. Onkohan suomalaisten sitten maksettava kaikki.

    • Ent. auttaja

      Voisko joku näistä viisaista kertoa mitä apua Suomi antaa Virolle. Esimerkiksi Viron valtion budjetin tasolla?
      Muistan että 90-luvun alussa autettiin monella tavalla mm. lakien ja hallintomenettelyjen rakentamisessa. Minuakin pyydettiin auttamaan keräämään tietoja ja kokemusta säästöpankkien perustamisesta. En ehtinyt mitään tehdä kun tilanne meni jo ohi. Fiksut ja nokkelat virolaiset ratkaisivat monia ongelmiaan itse.

      • Kalju Kulli

        Suurimmaksi osaksi apu menee Virolle EU:n kautta, mutta Suomi antaa suoraa apua esimerkiksi aseiden ja sotilasvarusteiden muodossa. Suomi toki pyytää nimellistä korvausta joistakin tuotteista.
        Suurin apu tulee kuitenkin siitä että Suomen valtio ajaa suomalaiset viemään veroeurot Viroon byrokratialla ja verotuksella ja virolaisen Suomessa olevan työvoiman viedessä palkkansa Viroon.

      • Aleksi Neukkulainen
        Kalju Kulli kirjoitti:

        Suurimmaksi osaksi apu menee Virolle EU:n kautta, mutta Suomi antaa suoraa apua esimerkiksi aseiden ja sotilasvarusteiden muodossa. Suomi toki pyytää nimellistä korvausta joistakin tuotteista.
        Suurin apu tulee kuitenkin siitä että Suomen valtio ajaa suomalaiset viemään veroeurot Viroon byrokratialla ja verotuksella ja virolaisen Suomessa olevan työvoiman viedessä palkkansa Viroon.

        Noniin, nyt ollaan asian ytimessä. Jos Suomessa verotetaan EU:ssa eniten, mm. yrityksiä, ajoneuvoja, ym. piiloverotusta, niin ei kai siitä voi Viroa syyttää. Ja jos täällä on munattomia politikkoja pitämään EU:ssa puoliaan ja jos meidän tärkein kumppani on Venäjä?

        Munattomat poliitikot osaltaan aiheuttavat rasismia ja negatiivista suhtautumista virolaisia kohtaan. Luonnollisesti Viro ja virolaiset käyttävät joka tilanteessa asiaa hyväkseen, mikä ei naiiveille suomalaisille mene jakeluun. Se ei tietenkään sulje pois virolaisten omaa vastuuta itsestään ja käyttäytymisestään

      • hah ah ha

        Et osaa edes valehdella uskottavasti.

      • sehän se
        Aleksi Neukkulainen kirjoitti:

        Noniin, nyt ollaan asian ytimessä. Jos Suomessa verotetaan EU:ssa eniten, mm. yrityksiä, ajoneuvoja, ym. piiloverotusta, niin ei kai siitä voi Viroa syyttää. Ja jos täällä on munattomia politikkoja pitämään EU:ssa puoliaan ja jos meidän tärkein kumppani on Venäjä?

        Sehän se teillä itäeurooppalaisilla onkin kun te saatanasta syntyneet pidätte sitä auttamista heikkoutena. Jos autat itäeurooppalaista jolla on auto hajonnut tien poskeen, niin hyvä mahdollisuus on saada samalta roistolta pelkästään keskisormea ollessasi itse vastaavassa tilanteessa.

      • suomalaisille?
        Kalju Kulli kirjoitti:

        Munattomat poliitikot osaltaan aiheuttavat rasismia ja negatiivista suhtautumista virolaisia kohtaan. Luonnollisesti Viro ja virolaiset käyttävät joka tilanteessa asiaa hyväkseen, mikä ei naiiveille suomalaisille mene jakeluun. Se ei tietenkään sulje pois virolaisten omaa vastuuta itsestään ja käyttäytymisestään

        Kyllä nuo Saksa ja Ranska taitavat olla ne suurimmat Itä- ja Etelä-Euroopan kummisedät. Brysselissä keskustellaan parhaillaan miten maksetaan loisivien laiskojen kreikkalaisten isot eläkkeet ja Puolalle luvattiin pari kuukautta sitten kymmenien miljardien edestä rahaa vuoteen 2020 asti. Suomen vika on siinä, että se lähti noiden kahden luuserin Saksan ja Ranskan kelkkaan vuonna 1995.

      • altia myyntiin
        Kalju Kulli kirjoitti:

        Suurimmaksi osaksi apu menee Virolle EU:n kautta, mutta Suomi antaa suoraa apua esimerkiksi aseiden ja sotilasvarusteiden muodossa. Suomi toki pyytää nimellistä korvausta joistakin tuotteista.
        Suurin apu tulee kuitenkin siitä että Suomen valtio ajaa suomalaiset viemään veroeurot Viroon byrokratialla ja verotuksella ja virolaisen Suomessa olevan työvoiman viedessä palkkansa Viroon.

        Siksi suosittelenkin "Viron mallin" mukaista leikkausta sosiaalietuuksiin, pienenee eläteiltä ne viinatulot ja kummasti.

    • Kauppalehdessä?

      Luin juuri lehdestä tilastoa, jonka mukaan Viron saamat nettoavustukset ovat hieman yli 3% Viron bkt:stä, eli eipä paljoa heidän omaan talouteensa nähden.

      Suomen paljon kohuttu nettomaksu on ollut 0,4% bkt:stä, eli ei se venettä keikuta kun EU-jäsenyyden edut ovat suuret taloudellemme. Vienti vetää, ulkomaisia investointeja on tullut, tuonti helppoa ja maamme imago on saanut länsimaisia piirteitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      169
      14096
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      112
      10176
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      102
      9216
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      22
      8486
    5. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      43
      7353
    6. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      48
      6837
    7. Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?

      Tätä jäin pohdiskelemaan.
      Maailman menoa
      151
      6226
    8. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      114
      5206
    9. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      24
      4525
    10. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      407
      1382
    Aihe